The Scripophily Auction is now OPEN!

2012/06 - Kirpputorin kautta miljonääriksi?


Kirpputorin kautta miljonääriksi?

Keväistä osakekirjakeräilyä lämmitti hetkeksi uutinen Amerikan mantereelta. John Doe oli löytänyt kirpputorilta Coca-Cola Companyyn fuusioituneen yhtiön osakekirjan ja vaati Coca-Colalta 130 000 000 dollarilla osakkeita osakekirjaansa vastaan. Asiaa käsiteltiin oikeudessa, ja John Doe hävisi kanteensa. Onko vastaava mahdollista Suomessa? Edes pienemmässä mittakaavassa?

Yksi osakekirja fi:n palvelumuodoista on selvittää osakekirjojen käypäisyyttä. Netistä löytyy selvitysmalleja ”kuinka selvitän osakekirjan käypäisyyden”, ja olemme sellaisen tehneet itsekin. Täysin aukottomia ne eivät kuitenkaan ole. Täydellisen varmuuden saamiseksi ja asiakkaiden palvelemiseksi teemme selvityksen aina itse.

Suomalaiset kirpputorit

Selkeästi kysytyin ”onko tällä arvoa? -tapaus” on Sammon paperinen osakekirja 1980-luvun puolivälistä. Tuolloin Vakuutusosakeyhtiö Sammon osakekirjoja annettiin vastikkeetta asiakkaille, kun Sampo muuttui keskinäisestä yhtiöstä osakeyhtiöksi. Jokainen asiakas sai vähintään yhden osakkeen. Nyt yksi Sammon paperinen osake vastaa 20 osaketta eli n. 350 – 400 euroa pörssikursseista riippuen.

Jotta Sammon paperiset osakekirjat saa vaihdettua arvo-osuusosakkeiksi tulee vaihtajalla olla ns. aukoton saantoketju siitä henkilöstä lähtien, jonka nimiin paperinen osakekirja on merkitty. Saantoketjun muodostavat esim. kauppakirjat, lahjakirjat tai perukirjat.

Paperisten osakekirjojen vaihtamista arvo-osuuksiksi vaikeuttaa kovasti se, etteivät pankkikonttorien virkailijat osaa enää auttaa paperisten osakekirjojen kanssa. Totta - moni heistä oli vasta pieni lapsi, kun kyseiset osakekirjat annettiin, eivätkä ole näin eläessään osakekirjoja nähneet.

Osakekirja fi on paras kaveri osakekirja-asioissa

Kesällä 2010 saimme puhelun asiakkaalta, joka kertoi, että hän haluaa myydä vanhoja keräilyosakekirjoja. Tapasimme ja teimme kauppoja hienoista kohteista. Tapaamisemme päätteeksi hän kertoi haltuunsa tulleista osakekirjoista, jotka niin lakimies kuin pankkikin olivat todenneet arvottomiksi. Sovimme, että katsomme osakekirjat vielä kerran.

Toisessa tapaamisessamme kävi muutamassa sekunnissa selväksi, ettei kyse todellakaan ole arvottomista osakekirjoista. Suoraan rahaksi muutettavissa osakekirjat eivät myöskään olleet, vaan ne vaativat selvittämistä niin yhtiöiden kohtalon kuin aikaisempien omistajienkin suhteen. Kerroimme kuitenkin, että jos selvitystyö onnistuisi, asiakkaan osakekirjojen arvo saattaisi olla jopa 200 000 euroa. Teimme selvitystyöstä sopimuksen ja aloitimme työt.

Osakekirja fi on kerryttänyt osaamista vanhoihin osakekirjoihin liittyen jo 1980-luvulta lähtien. Käytössämme on valtava tietopankki ja tärkeitä kontakteja, joita hyödynsimme asiakkaamme selvitystyössä. Parissa päivässä saimme selville osakekirjat liikkeelle laskeneiden yhtiöiden kohtalot sekä osakekirjojen oikeudelliset tilanteet, ja muutamassa viikossa selvitimme kaikki osakekirjoihin liittyvät aiemmat omistusoikeudet.

Iloksemme pystyimme vahvistamaan asiakkaallemme osakkeiden arvoksi n. 232 000 euroa, jotka asiakkaamme saikin myöhemmin haltuunsa osakekirjoja vastaan.

Selvitystyöpalvelullemme on olemassa kysyntää. On ilo huomata vuosikymmenten ammattitaidollemme olevan käyttöä, etenkin kun pankit tuntuvat menettäneen täysin kykynsä palvella asiakkaitaan paperisia osakekirjoja koskevissa asioissa.

Jos tarvitset apua vanhoihin suomalaisiin osakekirjoihin liittyvässä selvitystyössä, autamme mielellämme. Ota yhteyttä puhelimitse 044 521 2121 tai yhteydenottolomakkeen kautta, niin teemme nopeasti tarjouksen löytämistäsi osakekirjoista.

Ostamme osakekirjoja myös kadonneina. Valitse ensin, onko sinulla osakekirjat yhä olemassa:



19.6.2012 Janne Pietikäinen

>> Takaisin artikkeliluetteloon


Copyright © 2017 www.osakekirja.fi www.scripophily.fi . Toteutus: Emerca