Posted on

2015/03 – Poika ja osakekirjat

Poika ja osakekirjat

– Älä lapsi hyvä niitä osta!
– Mutta kun mä saan niin monta osaketta.
– Kyllä kyllä, mutta kun et saa osinkoja eikä arvo nouse.

Minulle osakekirjat ja niiden keräily tarkoittavat ensisijaisesti tarinoita yhtiöistä, joiden osakkeisiin olen aikoinani sijoittanut. Aloitin osakesijoittamisen 12-vuotiaana vuonna 1981. Valitettavasti ne 10 kpl Enso-Gutzeit Oy:n R-osaketta eivät osakekirjoina ole enää tallella.

Kiersin 1980-luvun puolivälissä Kuopion pankkeja läpi jatkuvasti. Uskon, että paikallisten pankkien notariaattiosastoilla minua pidettiin maanvaivana. Sen verran useasti penkkejä konttoreissa kulutin, virkailijoita osakeasioissa jututin ja pieniä sijoituksiani pyöritin. Tai siis merkitsin osakkeita osakeanneista ja kävin hakemassa onnellisena painotuoreet osakekirjat. Kuponkien leikkaamista odotin henkeä pidätellen ja osingonmaksuhetket keväisin olivat yhtä juhlaa.

Yksi yhtiö on jäänyt vahvasti mieleeni. Halusin sijoittaa sen osakkeisiin, koska 100 markalla niitä sai paljon, satoja! Mielessäni näin jo nipun osakekirjoja. Mutta paikallisessa Säästöpankissa sain niskaani kylmän suihkun: miksi ihmeessä halusin ostaa osakkeita, joiden kurssikehitys oli vuosia ollut kuin aivokuolleen käyrä ja osinkoa ei maksettu. Mutta kun saan niin monta osakekirjaa. Syyksi se oli kuulemma huono vaikka itse rahojeni käytöstä päätinkin. Kaupat jäivät tekemättä ja tähän tekemättömään kauppaan palattiin vielä vuosia myöhemmin – helmikuussa 2015.

Aluksi Hämeen Maanviljelijäin Kauppa Oy

Keväällä 1897 Tampereen seudun maanviljelijät sekä maataloustavaroiden kauppiaat päättivät perustaa siemenviljan hankkimiseksi yhteisen liikkeen, Hämeen Maanviljelijäin Kauppa Oy:n.

Yhtiö harjoitti toimintaansa hyvin rajatulla alueella Hämeen ja Satakunnan alueella vuoteen 1921 saakka. Vuonna 1911 yhtiö osti Helanderin kuolinpesältä kiinteistön, jolla yhtiö oli aiemmin ollut vuokralla. Kiinteistö sijaitsi Tampereella Aleksanterinkadun ja Hämeenkadun kulmauksessa. Tuolle tontille tuleva Suomen Maanviljelijäin Kauppa Oy rakensi toimitalonsa vuonna 1942 ja kiinteistö on edelleen paikallaan. Talon seinässä Aleksanterinkadun puolella on SMK:n reliefi, nykyään talossa toimii mm. Omena-hotelli.

1920-luvulle tultaessa yhtiön oli pakko kasvaa tai hyväksyä paikallisen toimimisen rajoittuneisuus. Yhtiö päätti laajentua ja avasi ensimmäisen Tampereen alueen ulkopuolisen toimipaikkansa Hämeenlinnaan vuonna 1921. Myös toimintaa laajennettiin korjauspajaan, kasvitarhasiemeniin ja sähköosastoon.

Hämeen Maanviljelijäin Kauppa Oy:n osakekirja vuodelta 1898 on tyyliltään samanlainen kuin Suomen Maanviljelijäin Kauppa Oy:n osakekirja vuodelta 1926 (kuva alla).

SMK:n osakekirja vuodelta 1926 on erittäin kaunis. Sen suuren vinjetin teemoina ovat kaupankäynnin jumala Merkurius, merenkulku ja niittotyöt hämäläisessä peltomaisemassa. Hämäläisistä juurista muistuttaa Hämeen vaakuna. Osakekirjan allekirjoittajana on mm. sveitsiläistaustainen Werner Oesch, joka johti liikettä lähes 30 vuotta. Katso myös lähikuvat vinjetistä alla.

Laajentumisen myötä Suomen Maanviljelijäin Kauppa Oy

Vuonna 1925 yhtiöön palkattiin uusi energinen ja laajentumishaluinen toimitusjohtaja, Werner Oesch. Toimintaa laajennettiin alueille, joilla juuri maatalouskonekauppansa lopettanut Agros Osakeyhtiö oli harjoittanut toimintaansa. Hankolaislähtöinen Agros oli aiemmin Suomen suurin maatalouskoneliike, joka päätyi Renlundille ennen sotia.

Agroksen osakekirjat olivat pelkistettyjä. Vuonna 1892 Hangossa perustettu maatalouskoneliike oli aikanaan alallaan maan suurin. Koneiden lisäksi sen valikoimaan kuuluivat myös siemenet, lannoitteet ja rehut. K. H. Renlund Oy hankki Agroksen osake-enemmistön vuonna 1938. Agros lakkasi vuonna 1945 sulauduttuaan Renlundiin. Tämän vuoden 1923 osakekirjan allekirjoittivat pankinjohtaja J. O. Wasastjerna ja valtiopäivämies Ferdinand von Wright.

SMK:n pääomistajia olivat pitkään viljelijät, ja isoja osakkaita olivat mm. Paraisten Kalkkivuori ja Lohjan Kalkkitehdas. Vuonna 1940 porilainen W. Rosenlew & Co. nousi kauppaliikkeen suurimmaksi omistajaksi.

SMK:n toiminta maanviljelystarvikkeiden ja -koneiden parissa jatkui vuoteen 1974 saakka, jolloin vuonna 1968 pääomistajaksi tullut SOK oli siirtänyt yhtiön liiketoiminnat itselleen ja SMK toimi melkeinpä pelkkänä kiinteistöyhtiönä. Yhtiön osakkeiden vuonna 1942 alkanut noteeraus Helsingin Arvopaperipörssissä näkyi vuosien ajan ”kuolleen miehen aivokäyränä” ja osakkeen hinta oli muutamia kymmeniä pennejä, kun osakkeen nimellisarvo oli markan.

Juuri ajatus, että sadalla markalla saa satoja osakkeita herätti osakekirjoista kiinnostuneen teinarin vuonna 1984. Herätys oli vähän kuin karkkikaupassa, kun saa samalla rahalla monta. Mitä sitten jos ne maistuvat hieman pahemmilta.

SMK:n vuoden 1964 osakekirja on jo modernimpaa mallia. Ornamentissa on jäljellä vielä viljantähkät sekä yhtiön perustamisvuosi 1897. Pääomistajaksi oli tullut vuonna 1940 W. Rosenlew & Co. Ab, ja tämän osakekirjan allekirjoittajana on hallituksen puheenjohtaja Georg Wilhelm Rosenlew.

Finvest Oy

Loppuvuonna 1984 SOK myi Suomen Maanviljeijäin Kauppa Oy:n osakkeet konsortiolle, jonka muodostivat SYP, Pohjola, Instrumentarium, Polar ja Mec-Rastor. Yhtiöön jäi pelkästään rahaa sekä muutama kiinteistö. Vuoden 1985 alusta Finvest toimi kehitysyhtiönä, jonka tehtävä oli ostaa kasvukykyisiä ja kehityskelpoisia yhtiöitä sekä tuoda niiden käyttöön liikkeenjohdollista osaamista ja taloudellisia resursseja. Finvest teki sijoituksia muutamiin toimialoihin, kunnes se vuonna 2000 jakautui neljäksi eri yhtiöksi ja lakkasi.

SMK:n nimi muuttui Finvestiksi vuonna 1985. Tämä osakekirja on vuodelta 1986, jolloin yhtiön suurimpia omistajia olivat Pohjola, SYP, Polar, Instrumentarium ja Mec-Rastor. Muutamaa vuotta myöhemmin isännän paikan otti Nobiscum.

Ostamatta jääneet SMK:n osakekirjat kiertävät nyt keräilijöillä

Useamman kerran juttelin Säästöpankin toimihenkilön kanssa SMK:sta. 1980-luvun puolivälissä kukaan ei Suomessa käyttänyt termiä käänneyhtiö tai miettinyt mitä se tarkoittaa. Tuloaan olivat vasta tekemässä optiolainat SP-Sijoituksen Juhani Riikosen opastamana. Tasearvojakin taisi seurata vain hyvin harva, meidän muiden tehdessä sijoituksia ”petu-opastuksella”.

Mutta lähtemättömän keräilykärpäsen pureman ne SMK:n osakekirjat minuun tekivät. Innostus on kestänyt 30 vuotta ja jatkuu edelleen. Muistoista syntyy tarinoita, ja mitäpä keräily olisi ilman tarinoita. Niitä meillä kaikilla onneksi riittää.

1.3.2015 Janne Pietikäinen

Artikkeli on julkaistu Numismaatikko-lehdessä 2/2015.
Lähteenä jutussa on käytetty mm. Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkiston (ELKA) aineistoa.

Posted on

2015/01 – Pankki, sähkö ja nettiliittymä

Pankki, sähkö ja nettiliittymä

– Me tarvitsemme uuden pankin!
– Miksi ihmeessä? Nykyiset hoitavat asiakkaat.
– Me tarvitsemme suomalaisen liikepankin!

Olen toisinaan miettinyt, onko pankkitoiminta nykymaailmassa samankaltaista infrastruktuuritoimintaa kuin internetliittymän tai sähkön myynti: palvelun hankkiminen on kilpailun piirissä ja ilman kyseistä palvelua elämä ei loppuisi, mutta eläminen olisi paljon vaikeampaa.

Jos pankkitoiminta on infrastruktuuritoimintaa, sillä on vastuullinen yhteiskuntaa kehittävä rooli. Sen toiminnan tavoite ei ole pelkästään nopean voiton tuottaminen omistajille, vaan sen tuotekehityksen tulee mahdollistaa uuden luomista ja uutta asiakkaidensa harjoittamaa liiketoimintaa. Uuden luomisen kautta pankki voi kerätä osansa voitosta, jonka asiakkaat omalla toiminnallaan saavuttavat. Pankki ei voi köyhdyttää asiakkaitaan. Se olisi sama kuin valtio kutistaisi pääomia kohdistamalla verotuksen pääoman määrään.

125 vuotta sitten uusi yhteiskuntaa kehittävä ominaisuus oli suomenkielisyys. Oli uutta, että asiakkaat saivat palvelunsa pankista suomen kielellä. Tänä päivänä pankin perustaminen kielipolitiikan varaan tuntuisi hölmöläisen hommalta. Mutta kun mm. herrat Lauri Kivekäs, Matti Äyräpää ja Otto Stenroth ajoivat Kansallis-Osake-Pankin perustamista, olivat uuden pankin perustamisajurit aivan eri asiat kuin tänään olisivat. Herrojen uutterien ponnistelujen tuloksena Kansallis-Osake-Pankin ensimmäinen konttori avasi ovensa 8.2.1890 Helsingissä.

Ne KOP:n kauniit osakekirjat

On yleisesti tunnettua, että Kansallis-Osake-Pankin osakekirjat olivat täynnä kansallisromanttista viestintää, kauniita ja yhtiön lakkaamiseen saakka samantyylisiä. Joskus on puhuttu, että vasemmassa reunassa olevan junan kulkusuuntaa olisi pikkuisen muutettu.

Pankin osakekirjoja on liikkeellä kohtuullisen runsaasti vuodesta 1984 eli ns. miljardianneista lähtien. Vanhempia osakekirjoja esimerkiksi vuosilta 1927, 1951 ja 1965 on liikkeellä huomattavasti rajallisemmin. Ja mitä vanhempi liikkeellelasku, sitä vähemmän osakekirjoja tunnetaan. Etenkin Suomen presidenttien allekirjoitusten keräilijät etsivät vuoden 1927 osakekirjaa, onhan siinä J. K. Paasikiven allekirjoitus.

Allekirjoitusten vuosi 1965

Vuoden 1965 osakekirjaa on tähän saakka pidetty kohtuullisen tavallisena. Useimmat kyseisen liikkeellelaskun osakekirjoista ovat olleet pankin toimesta mitätöityjä, jolloin pankki on ottanut talonkilehdet pois mitätöinnin yhteydessä. Syksyllä 2014 markkinoille tuli mitätöimätön kyseisen vuoden osakekirja (kuva), jossa talonkilehti oli mukana. Verrattaessa etusivun allekirjoituksia aiemmin tunnettuun saman päiväyksen ja arvon osakekirjaan huomataan, ettei toinen allekirjoittaja ole sama kuin aiemmin tiedettiin. Osakekirjojen vasemmanpuoleinen allekirjoittaja on pääjohtaja Matti Virkkunen, mutta oikeanpuoleinen näyttää vaihtuvan.

KOP:n kansallisromanttinen osakekirja säilytti ulkoasunsa samanlaisena pankin koko historian ajan. Tämän v. 1965 osakekirjan allekirjoittivat Matti Virkkunen ja E. K. Laitinen. Osakekirjoja allekirjoittivat Virkkusen parina myös muut hallintoneuvoston jäsenet. Virkkunen muistetaan myös Kekkosen vastaehdokkaana vuoden 1968 presidentinvaaleissa.

Varsinainen allekirjoitusten aarre paljastuu vuonna 1975 uusitusta talonkilehdestä. Talonkilehdestä on leikattu pois osinkokupongit 1975–1978. Jäljellä olevissa osinkokupongeissa on allekirjoittajana pankin pääjohtaja Matti Virkkunen ja toinen allekirjoittaja vaihtuu kupongeittain toiseen pankin hallintoneuvoston jäseneen, joita olivat Aarno Anttonen, Matti Hurme, Tuure Junnila, Olli Kaila, Simo Kärävä, E. K. Laitinen, Pekka Linnavirta, Matti Mäenpää, Tauno Oukari ja M. J. A. Paloheimo. Hallintoneuvoston jäseniä oli Virkkusen ja Makkosen lisäksi sopivasti yhtä monta kuin osinkolippujakin, joten jokainen jäsen sai todennäköisesti nimensä yhteen lippuun.

Osakeantilipuissa allekirjoittajina ovat koko ajan Matti Virkkunen sekä vuonna 1975 aloittanut uusi pääjohtaja Veikko Makkonen. Olisi todella mielenkiintoista löytää lisää variaatioita vuoden 1965 osakekirjasta sekä täydellinen talonkilehti vuoden 1975 talonkien vaihdosta.

KOP:n osakekirjan talonkilehti vuosille 1975–1984. Sen erikoisuus on, että jokaisella osinkolipulla on eri allekirjoittaja.

Maailman muutokset 1985

Suurin muutos pankin osakekirjan ulkoasussa kuitenkin oli vuoden 1986 ajan hengessä toteutettu ns. sport-malli. Siinä osakekirja ja kupongit yhdistettiin yhdelle A4-sivulle. Osakekirja laskettiin liikkeelle Kansallispankin vapaiden osakkeiden annista heinäkuussa 1986.

Pankin sport-mallisesta osakekirjasta on olemassa aiempikin painos, kokeilupainos. Se on moderni sport-malli 2.9.1985 päivätystä ja liikkeelle lasketusta A4-kokoisesta osakekirjasta. Kyseinen koepainos tehtiin malliksi ainoastaan 100 osakkeen osakekirjasta. Pankki päätti ottaa sport-mallin osakekirjat käyttöön ensin vuonna 1986 ja täysimittaisesti vuoden 1989 osakeannista sekä osakekirjojen vaihdosta. Arvo-osuusjärjestelmään pankki siirtyi vuonna 1992 juuri näillä vuoden 1989 sport-osakekirjoilla.

Koevedos KOP:n toukokuun 1986 vapaata tarjousantia varten ei koskaan päässyt liikkeeseen. Liikkeelle lasketut osakekirjat painettiin lopulta kaksikielisenä suomeksi ja englanniksi ja päivättiin 18.7.1986. Näitä A5-kokoisia koevedoksia tunnetaan 10 kappaletta.

Uusi suomalainen liikepankki?

Keskusteluissa kanssamatkustajien kanssa kuulee usein mainintoja siitä, että ihmiset ovat tyytymättömiä pankkiinsa. Itse asiassa he ovat tyytymättömiä enemmän pankin tuotevalikoimaan kuin varsinaiseen pankkipalveluun.

Tuntuu, etteivät tallettajan sekä lainanottajan tarpeet kohtaa. Pankki siis ”parittaa” asiakkaidensa tarpeet, rahan kohtaamisen, monien mielestä huonosti. Sehän on perimmäinen syy, miksi pankki on olemassa. Pankkeja ei ole luotu sitä varten, että ne keräävät rahaa tallettajilta ja Euroopan keskuspankilta ja spekuloivat varat vaikkapa EUR/USD -pariteettia vuonna 2015 vastaan?

Tallettajat nimittäin valittavat matalia korkoja ja lainantarvitsijat sitä, ettei pankista saa lainaa. Molemmille pankilla on oma itkuvirsi sävellettynä. Mitä jos pankin tuotteistus ottaisi huomioon perustehtävänsä sekä yhteiskunnan kehittämisvastuunsa ja tuotteistaisi riskipitoisemman talletuksen / lainan, jonka pääomat myönnetään erilaisina yrityslainoina suomalaiseen liiketoimintaan. Se voisi tapahtua riskipitoisemmin kuin tänä päivänä, eli astetta lievemmillä vakuuksilla ja jopa yrittäjän henkilökohtaisilla takauksilla? Vastineena olisi hieman korkeampi korko tallettajalle sekä lainaajalle.

Kuten G. A. Serlachius kirjoitti vuonna 1888:

”Mielihalut ja mielivalta määräävät luotoista. Suomalainen teollisuudenharjoittaja, jonka alkuvaiheessa oleva toiminta ei voinut herättää mahdollisissa kapitalisteissa mitään luottamusta, painettiin maahan korkeitten korkojen ja kaikenmuotoisten trakasseerausten kautta.” – G. A. Serlachius

Mitä pankit siis ovat 125 vuodessa oppineet ja kuinka ne ovat muuttaneet toimintaansa? Pikaisesti katsottuna ei yhtään mitään. Onko siis aika uudelle suomalaiselle liikepankille?

22.1.2015 Janne Pietikäinen

Artikkeli on julkaistu Numismaatikko-lehdessä 1/2015.

Posted on

2014/11 – Täydellinen värisuora

Täydellinen värisuora

– Minkä banaanivaltion papereita noi on?
– Mitkä?
– No toi sarja noita melkein samanlaisia papereita.


Hartwallin Värisuora.

1980-luvulla painetut osakekirjat olivat todellakin värikkyydessään poikkeus harmaasävyisessä Suomessa. Vaikkei nyt ihan Ghanan värikkäistä seteleistä voida puhua, niin kyllä värikkyyttä oli virkamiesmäisyyttä enemmän.

Osakkeita liikkeelle laskeneet yhtiöt pystyivät itse määrittämään osakekirjan ulkoasun, kunhan tietyt Helsingin Arvopaperipörssin asettamat perussäännöt täyttyivät. Värikkäin perusedellytyksistä oli dorseeraus eli osakekirjan osakemäärän esittäminen erilaisilla tunnusväreillä (engl. dorsal = selkä-). Dorseerausvärit ovat yhteisesti sovittuja, ja väritunniste liitetään tavallisesti osakekirjan ylä- tai vasempaan reunaan, sekä osakelippujen reunoihin. Värikoodaus helpottaa osakekirjojen ja osakelippujen käsittelijöitä, koska kunkin lipun arvo on värin ansiosta nopea havaita pikavilkaisulla.

1980- ja 1990-luvulla pankissa työskennelleillä dorseerausvärit ovat edelleen muistissa, voisi sanoa selkärangassa. Sininen väri tarkoitti yhtä osaketta, vihreä kymmentä ja keltainen sataa. Mutta miten merkattiinkaan isot osakekirjat, joissa oli vaikkapa 1 000 osaketta? Niitähän liikkui vain harvoin.

Suomessakin on herätty sarjojen keräämiseen

Osakekirjakeräilyyn on tullut taas uutta säpinää, kun keräilijät ovat alkaneet kysellä kokoelmaansa jonkin yhtiön tietyn osakeannin kaikkia erilaisia osakekirjoja. Helppoa ehjän sarjan kerääminen ei ole, koska etenkin suurten litteroiden osakekirjoja ei tunneta juuri lainkaan. Lisäksi äänivaltaiset osakesarjat ovat joillain yhtiöillä olleet vain perheen hallussa, eikä osakekirjoja ole päätynyt kiertäneinä keräilijöille ollenkaan.

Erilaisten variaatioiden kerääminen on osa jo pidempään nähtyä osakekirjakeräilyn kehittymistä. Rahankerääjillehän variaatioilla on aina ollut keskeinen merkitys. Suomessakin on nyt siirrytty yhä enemmän eurooppalaiseen malliin, eli ”yhtiöiden keräämisestä” yhtiön erilaisten osakekirjojen keräämiseen.

Osakkeiden arvo-osuusvaihto tehtiin Suomessa pääsääntöisesti juuri näillä 1980-luvun papereilla, ja vaihdossa kerättiin kaikki vaihdettavat paperiosakekirjat pois. Niitä ei annettu takaisin edes mitätöitynä. Syyksi kerrottiin, että vaihdetut osakekirjat kuuluvat osaksi arvo-osuusjärjestelmää. Sittemmin yhtiöt ovat tuhonneet vaihdettuja osakekirjoja. Keräilijälle ratkaisuna ehjän sarjan kokoamiseen voivat olla specimen-osakekirjat, joiden hinnat ovat usein huomattavasti edullisempia kuin liikkeelle lasketut eli kierrossa olleet osakekirjat.

Kirjapainot painoivat specimen-mallikappaleita tyypillisesti vain muutaman kappaleen kutakin, eli edes specimen-osakekirjoista ei välttämättä saa enää koottua täysin ehjiä sarjoja. Tällä hetkellä tilanne on se, että monista osakeanneista on saatavilla enää viimeinen ehjä sarja, jonka jälkeen aukkojen paikkaaminen käy hyvin työlääksi.

Samaa maata monissa väreissä

Osakekirjojen väritystä lisää dorseerauksen lisäksi myös osakesarja. Jos yhtiöllä on ollut kaksi osakesarjaa, osakesarjojen papereissa on useimmiten erilainen perusväritys. Kahden osakesarjan käyttäminen on ollut Suomessa yleistä yrityksissä, joissa on haluttu säilyttää äänivalta suvun tai muun ydinjoukon käsissä. Eri osakesarjojen äänivaltaerot ovat tyypillisesti 1 ääni / 20 ääntä.

Lisää värivariaatioita voi tuoda vielä ns. vapaa osakesarja. Vapaaosake tarkoitti ulkomaalaisrajoituksista vapautettua osaketta, ja vapautus merkittiin osakekirjaan yleensä punaisella U-kirjaimella. Joskus vapaaosakkeiden perusväritys poikkeaa sidotuista osakkeista. Valtaosa suomalaisista osakkeista oli aiemmin sidottuja, eli niitä ei voinut luovuttaa ulkomaalaisille. Osakkeiden ulkomaalaisrajoitukset purettiin Suomessa vuonna 1993.


Maininta ulkomaalaisrajoituksista kuului lain mukaan painaa myös osakekirjoihin. Merkintä näytti esimerkiksi tällaiselta.

Osakeannin erilaisten osakekirjojen määrä riippuu siis ennen kaikkea siitä, onko osakesarjoja ollut käytössä yksi vai useampia, sekä siitä, kuinka paljon erisuuruisia litteroita on painettu. Kun vuosikymmeniä sitten selvittiin yhdellä osakesarjalla ja yhden osakkeen osakekirjalla, ei se enää 1980-luvulle tultaessa riittänyt. 1980-luvulla suppeimpia sarjoja oli MTV:llä, jonka vuoden 1990 osakekirjoja oli vain viisi erilaista (1, 5, 10, 50 ja 100 osaketta). Yksi laajimmista sarjoista on puolestaan Metran ainoa osakeanti vuonna 1991, jossa liikkeelle laskettiin peräti 28 erilaista osakekirjaa.

On myös tavallista, että äänivaltaosakkeita ei painettu kuin muutamaa erilaista. Hartwallin tapauksessa suvun K-osakesarjaa painettiin vuonna 1989 vain 10 000 osakkeen osakekirjana, koska pienempiä murusia ei tarvittu. Pörssilistattua A-sarjaa painettiin sen sijaan kuutta erisuuruista osakekirjaa (5, 10, 50, 100, 1 000 ja 10 000 osaketta). On aika selvää, että kiertäneenä 10 000 K-osakkeen osakekirjaa ei kerta kaikkiaan löydy.


Mitä Hartwallin osakekirja kertoo?

Alla olevassa kuvassa on Hartwallin kymmenen A-osakkeen osakekirja vuodelta 1989. Kyseessä oli yhtiön historian ainoa yleisöanti, joka järjestettiin 24.4.–5.5.1989. Osakeannin jälkeen Hartwallin osake tuotiin pörssin OTC-listalle, mikä oli yhtiölle valtava muutos. Vuonna 1836 perustettu perheyritys muuttui kerralla julkiseksi osakeyhtiöksi.

Hartwall oli ostanut edellisvuonna Mallasjuoman ja koko juoma-ala oli voimakkaassa kasvussa, joten osakeanti päädyttiin järjestämään investointien vaatiman pääoman saamiseksi. Annissa yleisölle tarjottiin 800 000 A-sarjan osaketta hintaan 80 mk/kpl, minkä lisäksi yhtiön henkilökunta ja edustajat saivat merkitä 200 000 A-osaketta 70 markalla. Osakeannilla kerättiin näin pääomaa 78 miljoonan markan verran.

_________________________

Näin luet osakekirjaa:

Saat avattua alla olevan kuvan suurempana klikkaamalla kuvaa.


Mallina on 1980-luvun lopulla yleistynyt sport-mallinen osakekirja Hartwallilta. Sport-malli tarkoitti tiivistä pystymallista osakekirjaa, jossa varsinainen osakekirja ja siihen liittyvät osakeliput painettiin yhdelle sivulle. Aikaisemmin osakekirjan väliin annettiin erillinen talonkilehti, jossa oli tarvittavat osakeliput osakeanteja ja osinkoja varten. Malliosakekirja on blanco-kappale, eli siitä puuttuvat mm. haltijatiedot.

1. Dorseerausväri. Erisuuruisten osakemäärien merkitseminen yhteisesti sovituilla väreillä helpotti osakekirjojen ja osinkolippujen käsittelyä. Osakekirjaan liittyvän osakemäärän näki yhdellä vilkaisulla. Samaa tunnusväriä käytettiin myös osakelipuissa.

2. Osakemäärä. Yksi osakekirja voi sisältää useita osakkeita. Osakkeiden määrä, arvo ja mahdollinen sarja selviävät tästä.

3. Osakekirjan numero. Jokainen osakekirja merkittiin yksilöllisellä sarjanumerolla.

4. Merkitsijän nimi. Osakekirjan ensimmäisen haltijan nimi kirjoitettiin tähän. Jos osake siirtyi edelleen kaupan tai muun saannon perusteella, siirtomerkinnät kirjattiin osakekirjan kääntöpuolelle.

5. Päiväys.

6. Liikkeellelaskijan virallinen nimi.

7. Allekirjoitukset. Allekirjoitukset voivat olla alkuperäisiä tai painettuja, ja niitä voi olla useita. Hartwallin osakekirjat allekirjoitti Erik Hartwall. Eri allekirjoittajat ovat yksi osakekirjakeräilyn alalaji kuten seteleissäkin.

8. Osakekirjan painopaikka.

9. Vinjetti / vignette. Vinjetillä tarkoitetaan osakekirjan kuvitusta. Vinjetti liittyy yleensä yhtiön toimintaan ja voi olla hyvinkin koristeellinen. Kaikissa osakekirjoissa kuvaa ei ole, tai sen virkaa hoitaa yrityksen logo. Hartwallin osakekirjoihin painettiin yrityksen perustajan, vuorikomissaari Victor Hartwallin rintakuva.

10. Mahdollinen ulkomaalaisrajoitus. Jos osakekirjaan liittyi ulkomaalaispykälä, se piti mainita osakekirjassa ja osakeantilipuissa. Tällaisia osakkeita kutsuttiin sidotuiksi.

11. Osakelipun numero. Osakelippuja käytettiin osinkojen nostamiseen ja muihin yhtiötapahtumiin, kuten osakeanteihin. Yhtiö tiedotti osakkaille, minkä numeroinen lippu milloinkin oli leikattava ja kiikutettava pankkiin tai yhtiöön.

14.11.2014 Janne Pietikäinen

_________________________

Artikkeli on julkaistu Numismaatikko-lehdessä 6/2014.

Posted on

2014/10 – Herroja ja hidalgoja

Herroja ja hidalgoja

– Päivää! Tarvitsemme lainaa 120 000 markkaa.
– Päivää. Valitettavasti tämän kuukauden lainakiintiömme on käytetty.

Muistatko ajan kun pankkitoimihenkilöt keräsivät lainahakemuksia ja pääkonttorista annettiin konttoreille lainakiintiöt, jotka konttorinjohtaja sitten myönsi haluamilleen asiakkaille? Tuolta ajalta on peräisin sanonta ”mennä lakki kourassa pankinjohtajan luokse”. Kyllä, vielä 1980-luvun alussa pankinjohtaja oli herra ja hidalgo kaupungissa.

Tilanne oli varmasti haastava pienyrityksille, jotka liiketoimintansa laajuuden puolesta eivät ylittäneet ”yrityskonttorin” kynnystä. Investointipääomien puuttuminen esti yrityksen toiminnan laajentumisen ja lainahakemukset jonottivat asunnonostajien joukossa. Isommille yrityksille pankit taas järjestivät rahoitusta joukkolainojen muodossa, aivan kuten tänäänkin.

Finnairin jvk-laina, suursijoittajien tuplataattu herkku

Finnairin 1980-luvun alun joukkovelkakirjalainat kertovat hienosti ajan hengestä sekä pankin tavasta räätälöidä.

Velkakirjan ehdoista selviää, että velkakirjoja laskettiin liikkeelle vain 50 kpl ja jokainen velkakirja oli suuruudeltaan 1 000 000 markkaa. Summa vastaa nykyrahassa 370 000 euroa. Velkakirjaemissio näyttää selvästi olleen räätälöity tietylle merkitsijäryhmälle. Ehtojen mukaan lainakorko oli 4 % yli KOP:n ja PSP:n maksaman verovapaan 6 kuukauden talletuksen koron, kuitenkin vähintään 10 %. Korko kuulostaa tämän päivän maailmassa herkulliselta.

Kaiken kukkuraksi lainalla oli niin KOP:n kuin PSP:nkin takaus. Takauksen olemassaolo kielii siitä, etteivät pankit itse olleet merkitsijöitä, elleivät nyt olleet ajautuneet ihan holtittomaksi palkkiohimossaan. Varmaa tuottoa etsiville pankin takaus oli varmasti mielenkiintoinen lisä valtiollisen lentoyhtiön velkakirjassa.


Finnairin v. 1983 jvk-laina tarjosi ilmeisen valituille merkitsijöilleen ylenpalttiset lainaehdot ja kaupan päälle vielä pankkien takauksen. Lainan pituus oli kymmenen vuotta ja sen allekirjoittajana oli Gunnar Korhonen.


Enson vvk-laina, pakko pani kekseliääksi

1980-luvulla Enso-Gutzeit oli huonossa kunnossa. Yhtiön pörssikurssi mateli alle nimellisarvonsa ja poliittiset tuulet puhalsivat yhtiön johdossa. Rönsyjä oli moneen suuntaan ja tappioiden kattamiseksi tarvittiin jatkuvasti pääomia. Omaisuutta kyllä riitti, mutta käteistä ei ollut.

Yhtiö laski keväällä 1981 liikkeelle vaihtovelkakirjalainan. Velkakirjat sai siis halutessaan vaihtaa osakkeisiin tietyllä vaihtosuhteella. Olen yrittänyt selvittää, onko kyseessä Suomen ensimmäinen vaihtovelkakirjalaina. Joka tapauksessa Enso oli pitkään ainoa uuden eksoottisen rahoitustuotteen liikkeellelaskenut yhtiö, ja sitä voi väittää edelläkävijäksi. Olisi mielenkiintoista tietää, johtuiko tuo edelläkävijyys käytännön pakosta, eli uusmerkinnän mahdottomuudesta. Osakeanti kun olisi ollut pakko tehdä alle osakkeen nimellisarvon, jolloin osa merkintähinnasta olisi pitänyt antaa rahastoantina. Muuten osaketta ei olisi voitu merkitä, sillä nimellisarvoonsa saati kalliimmaksi hinnoiteltu osakeanti olisi päätynyt mahalaskuun. Tähän Enso sitten vuonna 1985 ryhtyikin. Paria vuotta myöhemmin Suomeen virtasi uusi jonotettava sijoitustuote, optiolainat.


1980-luvun alussa Enso-Gutzeit oli tiukasti valtion enemmistöomistuksessa. Se näkyi myös johtajanimityksissä. Pääjohtajana istui ja lainan allekirjoitti monista yhteyksistä tuttu Olavi J. Mattila.

Panostajan optiolaina, kovat ajat ja korkeat korot

Optiolainat olivat aikansa hittituote. Kansa jonotti vapaasti merkittäviä lainoja käärmettä muistuttavissa, hitaasti liikkuvissa jonoissa. Kauppa kävi ja pankeissa laitettiin lappuja luukulle nopeasti. Yrityksille oli tarjolla lainaa yleisöltä pienellä korolla, kunhan vastineeksi annettiin spekulatiivisia optiotodistuksia. Matala korko tuntui merkitsijöistä sivuseikalta, sillä sijoitukseen sisältyi mahdollisuus korkeisiin tuottoihin osakehintojen kohotessa.

Koron puolesta poikkeuksen teki Panostaja. Sen vuoden 1990 lainassa korko oli rapsakat 14 %. Ajat olivat vaikeat eikä yhtiön toiminta ollut tuolloin kovinkaan kannattavaa. Huonosti kannattavaa liiketoimintaa rahoitettiin siis 1990-alun lamavuosina kohtuullisen korkealla korolla. Tästä lainasta tulee mieleen, että se oli aikansa hybridilaina.

Tänä päivänä yritykset laskevat liikkeelle hybridilainoja, jotka tuntuvat usein tavalta jakaa yhtiön voittoa merkitsijöilleen ohi tavanomaisen ja kaikille osakkeenomistajille tasapuolisen osingonmaksun. Hybridilainan koron ollessa useita prosentteja yli osakkeen efektiivisen tuoton on selvää, että lainan omistaminen on kannattavampaa kuin osakkeiden.


1990-luvun alun korot olivat hirmuiset. Panostaja sai rahaa viideksi vuodeksi, kun lupasi lainalle 14 % koron, ja antoi lisäksi oikeuden merkitä tulevaisuudessa Panostajan osakkeita houkuttelevaan hintaan. Kenties tämä laina oli ajateltu yhtiön lähipiirille?

Herrasta hidalgoon

Suomen 1980-luvun suljetuilla rahoitusmarkkinoilla pankeilla oli merkittävä rooli. Ne toimivat roolinsa mukaisesti raameissa, jotka niille määräysten mukaan rakennettiin. Nykyisin tuntuu, että pankit ovat unohtaneet syyn, miksi ne on alun perin perustettu. Pankkien tehtävä on rahoittaa yksityishenkilöiden hankintoja ja yritysten toimintaa.

Harmaapäiset herrat Euroopan ytimestä toitottavat meille koko ajan, että rahaa on tarjolla investointeihin niin paljon kuin kantaa jaksaa. Mutta ei se raha yrityksiin asti tule. Minne se jää? Miksi se jää matkalle? Mitä pankit tekevät EKP:n antamalla 0,1 % korkoisella rahalla?

St1-yrittäjä Mika Anttonen sanoi pari vuotta sitten lehtihaastattelussa, että yrityksen laajentaminen Suomessa on liian riskipitoista yrittäjälle. Jokaisella laajennuskierroksella yrittäjän pitää antaa jälleen kerran kaikki omaisuutensa pankkiin vakuudeksi. Näytöt aiemmasta yrittäjyydestä eivät riitä vakuudeksi tai takeeksi osaamisesta. Samaa asiaa kuvaili eräs vanha pankinjohtaja niin, että pankista satasen lainaa saadakseen yrityksen pitää tuoda kaksisataa käteistä vakuudeksi.

Suomen asuntomarkkina on eriytymässä kasvukeskusten ja muuttotappioalueiden välillä. Omakotitalot etäämpänä kasvukeskuksista eivät enää kelpaa vakuudeksi eikä niitä ehkä pian edes rahoiteta. Miten se yrittäjä siellä ”ydinalueen ulkopuolella” rahoittaa yrityksensä laajentamista ja uusien työpaikkojen luomista siellä, missä niitä kipeimmin tarvittaisiin? Jos edes oma koti ei riitä vakuudeksi? Pankit vahvistavat toimillaan alueellista eriytymistä ja arvatenkin johonkin direktiiviin vedoten.

Herrat ja hidalgot.

4.10.2014 Janne Pietikäinen

Yllä oleva artikkeli on julkaistu Numismaatikko-lehdessä 5/2014. Osakekirja.fi -verkkotoimitus esittelee tässä nettijatkossa myös muutamia muita mielenkiintoisia yritysrahoituskohteita.

Raha. Kehittyvä yhteiskunta edellyttää, että raha siirtyy sujuvasti töihin sinne, jossa sitä kulloinkin tarvitaan. On sanottu, että lainarahaa tarvitsevat yritykset eivät sitä kohtuullisilla ehdoilla saa, kun taas rahaa tyrkytetään niille yrityksille, jotka eivät sitä tarvitse.

Pankkien rooli yritysrahoituksessa on vaihdellut suhdanteiden mukaan, jopa suhdannevaihteluita voimistaen. 1980-luvun villit kasinotalousvuodet ovat vielä muistissa. Rahaa oli ja riskiä otettiin. 1990-luvun alun paha lama jätti pankkien riskienhallintaan kuitenkin jäljet, jotka näkyvät vielä tänäänkin. Toista SKOP:ia tai pankkikriisiä ei toivottavasti koskaan nähdä, mutta kohtuuttoman tiukka lainaseula voi sulkea rahahanat kokonaan. Uuden yritystoiminnan ja työpaikkojen luomiseen tarvitaan pääomaa, ja olisi parempi, jos rahoittajan roolia hoitaisivat ennemmin yksityiset pankit kuin valtio virkamieslonkeroineen.

Isoille helppoa, pienille hankalampaa

Kotitalouksien rahoituspalveluiden kehitys tuntuu tuoneen vain riiston rajoilla olevat pikavipit, mutta yritysrahoituksessa on toisin. Yrityksille on ollut mahdollista rakentaa erilaisia osakepohjaisia lainajärjestelyjä, kuten vaihtovelkakirjalainoja ja optiolainoja. Suuryritykset ja suursijoittajat on ollut helppo saada kohtaamaan, mutta pienyritysten tarpeisiin monimutkaisia järjestelmiä on hankalampaa räätälöidä. Esimerkkinä sujuvasta pienyritysten rahoituksesta käyvät Kansallispankin ns. korilainat, joissa pääomaa kerättiin kerralla useille pk-yrityksille. Vastaavia yrityslainoja oli myös SYP:lla.

Isoilta isoille: Suuryritysten ja suursijoittajien välillä on käytettävissä eniten rahoitusvaihtoehtoja. Näiden yritysten joukkolainojen merkintäsummat rajaavat piensijoittajat suoraan lainojen ulkopuolelle. Esimerkiksi tämän Imatran Voiman jvk-lainan merkintään piti kuvetta kaivaa puolen miljoonan markan edestä.

Ulkoa isoille: Suurille yrityksille on ollut helpompaa hakea lainarahaa myös ulkomailta. Yksi lainakeräilyn alalaji ovat suomalaisyritysten valuuttamääräiset lainat. Tässä Toppila Osakeyhtiön esimerkki puntalainasta vuodelta 1933. Yksi lainan allekirjoittajista on vuorineuvos Gösta Serlachius.

Isoilta pienille: Pankit keksivät hyvän mallin auttaa ison rahan ohjautumista kerralla useille pienyrityksille. Lainaajat oli lueteltu velkakirjassa, ja pankki huolehti käytännön järjestelyistä. Velallisten yhteisvastuuta ei ollut, vaan pankki toimi lainan takaajana. Vastaavia yrityslainoja oli myös SYP:lla. Tällä Kansallispankin kokoamalla yrityslainalla rahoitettiin seuraavien yritysten liiketoimintaa: Arvi Aaltonen Ky, Kainuun Keskuspesula Ky, K-Halli Uppa, Kiinteistö Oy Ataipa, Kiinteistö Oy Isokos, Purtsimotors (om. Veli Purhonen), Lapin Kvartsiitti Oy, Markkinointi Matti Rantanen Ky, M. Kuikan Auto Ky, Riihimäen Arvopaperi ja Liiketalo Oy, Suomen Sähkötuonti Oy ja Mainonnan Suunnittelutoimisto V.S.O.P. Oy.

Pieniltä isoille: Yleisön pääoma on ollut helpointa kerätä yrityksiin osakeantien kautta. Piensijoittajille tarkoitettuja joukkolainoja on laskenut liikkeelle lähinnä valtio. Tässä Stockmannin versio irtaimistokiinnityslainasta vuodelta 1929, jossa kauppaliikkeelle kerättiin Ruotsista tilaustyönä 25 miljoonaa markkaa. Lainan järjesteli ruotsalainen Emissionsinstitutet AB, joka pilkkoi lainan myös piensijoittajille sopiviksi 1000 markan suuruisiksi lainatodistuksiksi. Laina oli ns. teoslaina, jonka vakuudeksi Stockmann asetti omaa irtaimistoaan. Lainan korko oli 8 % ja todistuksen allekirjoittivat Stockmannin puolelta Karl Stockmann ja August Ramsay.

Pieniltä pienille: Pääomien ohjaaminen kotitalouksilta pienyrityksille on ollut rahoituksen haastavin lenkki. Lainat ovat harvinaisia, eikä pörssilistauskaan tule yleensä starttivaiheen yrityksillä kyseeseen. Osakemerkintöjen kerääminen suurelta joukolta on työlästä, minkä vuoksi pankit ovat suunnanneet tuoteinnovointinsa lähinnä suuryritysten rahoitusmalleihin. Onnistunut esimerkki pienyritysten osakeanneista on Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan osakemerkintä, jossa raha kerättiin pääosin pienissä erissä yleisöltä. Yhtiöllä on omistajia enemmän kuin joillakin pörssiyhtiöillä.

Joukkorahoitus on uusi tapa hankkia rahaa juuri pienille ja alkuvaiheessa oleville yrityksille, joiden on kaikkein hankalinta saada perinteistä pankkilainaa. Joukkorahoitus on käytännössä osakepääoman korotusta, jossa yritykseen otetaan mukaan uusia sijoittajia, mutta ohjakset ja äänivalta pidetään tiukasti perustajaosakkailla. Malli on hyvä ja paljon helpompi tapa järjestää yritykselle pääomaa kuin raskas pörssilistaus. Uuden rahoitusmuodon alkuvaiheessa on tärkeää, että hyvää ideaa ei pilata ahneudella tai käyttämällä väärin joukkorahoituksen kevyempää sääntelyä. Markkinanrakentajilla on iso vastuu luottamuksen rakentamisessa pääomaa hakevien ja antavien välille. Tämä markkinanrakentajan rooli on Suomessa vasta hakemassa muotoaan. Muutama mätä muna pilaa nopeasti koko rahoituskanavan maineen. Kuten kaikessa sijoittamisessa, riskit on tiedostettava ja rahaa hakevien tulee muistaa, että riskin ollessa suuri myös tuotto-odotuksen tulee olla sen mukainen.

Posted on

2014/08 – Infra-lainaa kansalta – uusi idea?

Infra-lainaa kansalta – uusi idea?

– Mihin toimiin hallitus on ryhtynyt suomalaisen infrastruktuurin kehittämiseksi?
– Infrastruktuurin rakentamista voisi rahoittaa kansalaisten rahoilla!
– Olemme selvittämässä valtion Remontti Oy:n perustamista.

Opposition kysymykset kaikuivat puolityhjässä Eduskunnan täysistunnossa. Puheissa vilisivät sanat Remontti Oy, Infra Oy ja kansalaisobligaatio. Poliitikkojen lennokkaat ajatukset halkoivat ilmaa, tunteet kuohuivat ja kansa kuunteli edustajien yksinpuhelua television iltapäivässä silmät pyöreinä.

Kansanobligaatiolla tarkoitettiin suomalaisen infrastruktuurin korjaamiseen korvamerkittyä lainaa, johon kansalaiset saisivat sijoittaa säästöjään. Eihän tämmöistä ole olemassakaan eikä asiasta ole koskaan aiemmin kuultu? Ihan on uusi idea? Väärin. Keksintö ei ole uusi, ja sen tietävät ainakin velkakirjoihin vihkiytyneet osakekirjakeräilijät.

Suomen Suuriruhtinaskunnan rautatielainat

1840-luvulla Venäjän keisarin virkamiehet kävivät Euroopassa tutustumassa uuteen keksintöön, rautatiehen. Innosta puhkuen he kertoivat keisarille uudesta jämäkästä kulkuneuvosta ja vauhdin hurmasta. Pikku hiljaa koko keisarikunnassa, ja myös Suomessa, alettiin rakentaa rautateitä. Rautatie Riihimäeltä Lahden, Kouvolan ja Viipurin kautta Pietariin otettiin käyttöön vuonna 1870. Vuonna 1882 heräsi ajatus rakentaa rata Kouvolan pieneltä väliasemalta Mikkelin kautta Kuopioon ja päätös Savon radan rakentamisesta tehtiin 1885. Yhteys avattiin vuonna 1889 ja Lentävän Kalakukon päivänvalo odotti enää Reino Helismaata ja Esa Pakarista.

Vuodelta 1888 olevan Savon radan rakentamislainan kokonaismäärä oli 3 999 960 markkaa vastaten 21 660 000 vuoden 2014 euroa. Tuon ajan suomalaisessa yhteiskunnassa ei ollut piensijoittajia, jotka olisivat voineet merkitä Savon radan lainaa, joten pienin velkakirja oli 120 markkaa eli noin 650 nykyeuroa.

Liekö savolaisilla vääräleuoilla ollut sormensa pelissä myös siinä, miksi Venäjän keisarikunnan ja Suomen rautateiden raideleveys on eri kuin Euroopassa yleisesti. Tarina nimittäin kertoo, että kun keisarin virkamiehet tutustuivat Euroopan rautateihin, he myös ryyppäsivät asianmukaisesti eivätkä kotiin palattuaan muistaneet, oliko leveysmitta rautatien ulko- vai sisäleveys. Arvaus meni niin sanotusti metsään.


Nordenstamin senaatin vuoden 1868 rautatieobligaatiolla rahoitettiin ns. Nälkärata, eli rautatie Riihimäeltä Pietariin. Radan pituus oli 371 km, ja sen pääteasema Pietarissa oli Suomen asema. Asema ja rautatie valmistuivat vuonna 1870. Taalerilainan pääomaa kerättiin Saksasta, ja velkakirjan allekirjoitti tuolloinen valtiovaraintoimituskunnan päällikkö Robert von Trapp. Kohteen kataloginumero sivuillamme on 2800.


”Riihimäk ja Lahti, Koovola, Mikkelj…” Von Troilin senaatin vuoden 1888 valtiokassasitoumus, jonka allekirjoittajana oli senaatin valtiovaraintoimituskunnan päällikkö Clas Herman Molander. Vajaan 4 miljoonan markan lainalla rahoitettiin Savon radan rakentaminen. Velkaa sai merkitä 120, 240 ja 600 markan erissä. Laina oli verrattain lyhyt, vain kolme vuotta, ja korkoa maksettiin 3 % verran. Rata avattiin lokakuussa 1889. Kohteen kataloginumero sivuillamme on 6491.


Maantien ja sijoittamisen kuoppia tasoittanut tielaina

Loppukesästä 1960 V. J. Sukselaisen II hallitus päätti kerätä kansalaisilta tielainan. Lainalla rahoitettiin kuuden eri tieosuuden rakentamista, perusparantamista tai päällystämistä. Sorateitä pitkin sompaillut kansa siis lainoitti itse oman siirtymisensä kuumalle moottoritielle tai ainakin kestopäällystetylle tielle.

Koko lainamäärä oli 1,5 mrd vanhaa markkaa ja korjattavat tieosuudet lueteltiin velkakirjan takana. Lainan merkitsijä ei voinut kohdistaa omaa sijoitustaan tiettyyn tieosuuteen, vaan kerätty pääoma allokoitiin ministeriössä eri osuuksille. Olisi ollut mielenkiintoista ja aluepoliittisesti kiehtovaa, jos rahoitusvarat olisi voinut itse kohdentaa kotiseutunsa infrastruktuuriin. Kansa olisi näin sitoutettu oman kotiseutunsa kehittämiseen ja rahoittamiseen.

Lainamäärissä oli suuria eroja tieosuuksittain, koska hankkeet olivat eri laajuisia. Selkeästi suurin hankkeista oli Kotka-Hamina-Taavetti -tie, joka sai kolmanneksen koko lainamäärästä. Huomattavaa on, että velkakirjan ehdoissa oli myös osittainen indeksiehto inflaatiota vastaan. Lainanmerkitsijän ei tarvinnut kantaa täyttä riskiä seuraavan 15 vuoden inflaatiosta, johon osui mm. öljykriisi.

Laina noteerattiin Helsingin Arvopaperipörssissä, joten lainapaperin pystyi muuttamaan tarvittaessa rahaksi hyvinkin nopeasti. Toisaalta velkakirja tuotti 1,5 % korkeampaa korkoa kuin maan kahden suurimman liikepankin kulloinkin maksama yleinen talletuskorko talletuksista, jotka olivat nostettavissa 6 kuukauden kuluttua irtisanomisesta. Jo pelkkä 1,5 % marginaali olisi talletukselle tämän päivän Euroopassa ylitsevuotava, ellei verottajan silmissä peräti ylikorkoinen, kun 6 kuukauden määräaikaistileistä ei saa korkoa juuri mitään.



Sukselaisen II hallitus päätti kerätä varoja tienparannukseen kekseliäästi yleisöltä. Vuoden 1960 velkakirjoissa allekirjoittajina olivat ministeri Wiljam Sarjala ja hallitusneuvos Esko Rekola. Tällä V-ryhmän lainalla kerätyillä varoilla rakennettiin vuosina 1961–1962 pätkä Tampere-Vaasa -valtatietä Vaasan liepeillä. Kohteen kataloginumero sivuillamme on 2973.

Samaa vanhaa?

Edellä mainitut kaksi esimerkkiä kertovat, etteivät poliitikot ole keksineet mitään uutta. He ovat vain löytäneet vanhan idean uudestaan. Uutta asiassa ovat sadat tuhannet piensijoittajat, jotka pankkitiliensä saldoa tuskaillen ovat miettineet, minne saisivat sijoitettua rahansa tuottavasti ja turvallisesti. Nykyinen korkotaso kun ei tuota. Toisaalta hyvä niin – ei nimittäin voi olla oikein, että ihminen rikastuu vain pitämällä rahansa pankkitilillä. Raha on luotu kiertämään investointeihin ja liiketoimintaan, joista saatavilla tuotoilla taas voi vaurastua.

Maailma on muuttunut muutenkin: Suomi ei ole enää takapajuinen maatalousmaa Ruotsin ja Venäjän välissä. Suomi on tiiviimmin osa Eurooppaa, ja sen valuutta on eurooppalainen euro. Vallitsevassa taloustilanteessa Euroopan Keskuspankki on luvannut rahoitusta niin paljon kun pankista jaksetaan ulos kantaa alle prosentin korolla. Miksi suomalaisen infrastruktuurin uusista lainoista siis maksettaisiin kansalaisille korkoa enemmän kuin millä EKP lainaa rahaa rajattomasti? Eikö se olisi vähän kuin äänten ostamista vaaleissa?

27.8.2014 Janne Pietikäinen

Yllä oleva artikkeli on julkaistu Numismaatikko-lehdessä 4/2014. Muita teemaan liittyviä infra-kohteita esitellään seuraavaksi.

Rautateiden rakentamiseen liittyvät arvopaperit ovat keräilijöiden suosikkeja ympäri maailman. Rautatielainojen kulta-aika ajoittuu 1800-luvun jälkipuoliskolle. Joissakin maissa radanrakennuksesta vastasi valtio, kun taas toisaalla ratahankkeita varten muodostettiin yksityisiä osakeyhtiöitä. Siitä riippuu, onko keräilijöiden ihasteltaviksi jäänyt valtionlainoja vai rautatieyhtiöiden osakkeita ja yrityslainoja.

Suomessa rautatielainat olivat valtion eli Suomen Suuriruhtinaskunnan lainoja. Yksityiset rataosuudet olivat autonomian ajan Suomessa harvassa. Koska maamme oli köyhä, jouduttiin lainaraha keräämään valtaosin ulkomailta. 1800-luvun lopun suomalaiset rautatielainat ovatkin usein vieraskielisiä, sillä pääomaa etsittiin lähinnä Euroopasta.


Yksi arvokkaimmista suomalaisista lainapapereista on tämä vuoden 1868 rautatielaina, jolla Suomen Suuriruhtinaskunta rahoitti rautatien rakentamista Riihimäeltä Pietariin. Laina otettiin 6 % korolla 43,5 vuodeksi ja sen valuuttana oli Preussin taaleri. Velkakirja painettiin ruotsin ja saksan kielellä. Lainan otti Nordenstamin senaatti, joka istui peräti 24 vuoden ajan ollen Suomen pitkäaikaisin senaatti. Kohteen kataloginumero sivuillamme on 6509.


Tämän Suomen Suuriruhtinaanmaan rautatielainan otti puolestaan Tudeerin senaatti vuonna 1895. 18 miljoonan kultamarkan laina koottiin Ranskasta. Markka oli tuolloin sidottu kultakannan kautta frangiin. Lainakorko oli kohtuullinen 3,5 %, ja sitä sai nostaa mm. Helsingissä, Pietarissa ja Pariisissa. Lainan allekirjoittajana on valtiovaraintoimituskunnan päällikkö, vapaaherra Clas Herman Molander. Paperin vinjetissä leijonavaakunaa reunustavat männynhavut. Kohteen kataloginumero sivuillamme on 7088.


Vuoden 1901 rautatieobligaatio oli niin ikään kansainvälinen. Lainan ehdoissa rajattiin pääoman käyttö uusiin rautatiehankkeisiin, joita ei kuitenkaan yksilöity. Korko oli 3,5 % ja pääoma kokonaisuudessaan 25 miljoonaa markkaa. Laina laskettiin liikkeelle Bobrikovin ja Linderin senaatin hallitessa. Allekirjoittajina on mm. matemaatikko Edvard Rudolf Neovius, joka toimi senaatin valtiovaraintoimituskunnan päällikkönä. Kohteen kataloginumero sivuillamme on 6492.

Muualla maailmassa – esimerkiksi Venäjän keisarikunnassa – oli yleistä muodostaa rautateiden rakennusta varten yksityisiä osakeyhtiöitä. Nämä yhtiöt ottivat sitten lainaa, jolla radanrakennustyöt rahoitettiin. Jotkut yhtiöt pääsivät heti kannattavaksi, kun taas toiset eivät koskaan. Ratoja päätyi valtion käsiin jo 1800-luvun puolella, ja Venäjän tapauksessa kaikki rautatiet kansallistettiin viimeistään vuoden 1918 myllerryksessä. Yksityisten yhtiöiden osakkeet ja lainapaperit menettivät arvonsa.

Vanhoja venäläisiä rautatieobligaatioita on viime vuosina nähty taajaan Osakekirja.fi-huutokaupoissa, ja niille on riittänyt kiinnostusta niin suomalaisten kuin eurooppalaistenkin keräilijöiden puolesta.

Maanteiden rakentamista varten kerätyt lainat ovat harvinaisempia. Suomessa tunnetaan vain yhden vuosikerran valtionlainoja, jotka on korvamerkitty nimenomaan tienrakennukseen. Tielainat olivat V. J. Sukselaisen II hallituksen keksintö, ja ne otettiin vuonna 1960. Kuudelle eri tiehankkeelle varatut lainat on jaettu ryhmiin I-VI.

1940-luvulle asti valtionlainat kohdennettiin usein tiettyyn tarkoitukseen. Sen jälkeen valtion budjettikeskeisyys yleistyi, eikä ns. korvamerkittyjä lainoja enää juuri käytetty. Myöhemmin lainat otti valtio ilman ennalta määrättyä käyttötarkoitusta, ja jakoi varat budjetin kautta. Vuoden 1960 tielainat ovat keräilijän kannalta iloinen poikkeus. Muita poikkeuksia ovat vuoden 1978 veronpalautusobligaatiot.

Posted on

2014/04 – Nimiä, nimiä, nimiä…

Nimiä, nimiä, nimiä!

– ”Nää on tosi makeita, kato nyt tämänkin on merkinnyt Timo Nortamo.”
– ”Mitä sä höpiset, Timo Nortamo on etsivä Remeksen kirjoissa.”
– ”Entistä makeempi!”

Osakekirjoihin painetut nimet, merkitsijöinä tai allekirjoittajina, jaksavat aina kiinnostaa. Etenkin keskieurooppalaisia, jotka kysyvät usein, miksi osakekirjassa pitää olla merkitsijän tai omistajan nimi? Kyllähän jokainen omistaja huolen papereistaan pitää, ei niihin nimiä tarvita julkisuutta tuomaan – miettii saksalainen osakesäästäjä. Kansallinen piirre. Saksassa osakkeet ovat pääsääntöisesti haltijaosakkeita.

Meille suomalaisille osakekirjaan merkitty omistajan nimi on kuin juorukalenteri: kuka on uskonut mihinkin firmaan, keneltä kukakin on osakkeen ostanut ja milloin. Oman vivahteensa tuovat tietysti nimikaimojen tekemät sijoitukset.

Mein name ist Nortamo, Timo Nortamo. Guten Tag.

Suomalaiset dekkarit ovat Saksassa suosittuja. Hahmojen kärkipäässä ovat Leena Lehtolaisen Maria Kallio sekä Ilkka Remeksen Timo Nortamo, jonka toimintaa voimme tarkastella myös sijoittajana. Valitettavasti Nortamo ei onnistunut sijoittajana ihan niin hyvin kuin rikostutkijana. Nortamo nimittäin lankesi Manconiin, jonka nimen tavut vaihtamalla nimestä löytyykin aivan uusi ulottuvuus. Manconia on pidetty Suomen pörssiyhtiöiden fraud-kuningattarena. ”Olisihan se pitänyt arvata…”


Manconin osakekirja yhtiön listautumisannista toukokuulta 1985. Yleisölle tarjottiin annissa merkittäväksi 500 000 osaketta 85 markan hinnalla. Ja kauppa kävi. Kohteen kataloginumero sivuillamme on 4827.

Mancon Oy:n tarina on varmasti monille tuttu. Yhtiö oli porilainen kehitysyhtiö, jonka rakenne oli erittäin koukeroinen. Konserni muodostui osakeyhtiöistä, kommandiittiyhtiöitä sekä avoimista yhtiöistä. 1980-luvun lopulla Mancon avasi pörssiyhtiöiden konkurssiputken. Pörssiyhtiöiden konkursseja ei ollut nähty sitten Villayhtymän 1969. Mancon markkinoi itseään näkyvästi aivan loppuun asti ja onnistui keräämään tuhansilta piensijoittajilta sijoituksia. Heidän lisäkseen konkurssista aiheutui mittavat tappiot myös pankeille. Monimutkaisen konkurssipesän perkaus vei aikaa vuosikausia.

Hejsan allesammans, jag heter Björn. Björn Borg.

2000-luvun teinit tuntevat Björn Borgin nimen muodin piiristä. Herrahan on lanseerannut oman kenkä-, kalsari- ja urheiluvaatemallistonsa. Me vähintään keski-ikäiset muistamme Björn Borgin Wimbledonin tai Yhdysvaltain avoimista turnauksista vastustajanaan tenniksen kauhukakara, John McEnroe.


Rauma-Repolan I-sarjan osake vuodelta 1985. Yhtiö eli vielä tuolloin idänkaupan kulta-aikaa. Neuvostoliiton romahdus ajoi myös Rauma-Repolan pahoihin vaikeuksiin, ja yhtiön itsenäinen elämä päättyi 1.1.1991. Kohteen kataloginumero sivuillamme on 1425.

Björn Borg merkitsi myös Rauma-Repolan osakkeita vuonna 1985. Tuolloin yritys-Suomi heräili vasta rajoittuneesta Ruususen unestaan, mutta Suomen pääomamarkkinoiden vapauttaminen oli alkanut. Gorbat¨ov oli juuri valittu Neuvostoliitossa kommunistisen puolueen pääsihteeriksi. Koppilaiseen leiriin kuuluneen Rauma-Repolan osakekirjojen vaihto oli juuri tapahtunut ja yhtiö myi kovaa vauhtia tuotteita Neuvostoliittoon tavaranvaihtopöytäkirjojen perusteella. Seinä oli tulossa vastaan, mutta sitähän tuolloin ei tiedetty.

Osakeyhtiöiden ulkomaalaisrajoitukset poistettiin Suomessa vuonna 1993 tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Politiikan keskiössä, T. M. Kivimäki

Isovanhempieni ja vanhempieni sukupolvelle herra Kivimäki oli varmasti tuttu nimi. Nuoremmille taitaa sotasyyllisyysoikeudenkäynti ja sitä seurannut vankilatuomio olla vieras. Vielä vieraampi on tarina siitä, kuinka vankilassa istuneet neljä pääministeriä ja kaksi muuta ministeriä takasivat myöhemmin entisen vanginvartijansa lainan Kansallispankissa. Kivimäki toimi vuonna 1926 Länsi-Suomen Osake-Pankin johtajana. Pankki oli iso omistaja myös Paraisten Kalkkivuori Oy:ssä, ja Kivimäki merkitsi kalkkiyhtiön osakkeita itselleenkin.


Paraisten Kalkkivuoren osakkeita merkitsi vuonna 1926 myös pankinjohtaja T. M. Kivimäki. Kuusi vuotta myöhemmin hän aloitti maan pääministerinä. Kohteen kataloginumero sivuillamme on 6575.

Paraisten Kalkkivuori Osakeyhtiö oli pitkän linjan pörssiyhtiö. Yhtiö perustettiin hyödyntämään Paraisilla ollutta kalkkiesiintymää vuonna 1898. Vuosien varrella yhtiöön hankittiin aivan uusia liiketoimintalähtöjä, ja siitä muotoutui monialayhtiö. Yhtiön omistajina oli 1980-luvulle tultaessa useita säätiöitä, ja vuonna 2002 Kone Oy hankki yhtiön omistukseensa. Nykyisin yhtiön toiminnot ovat pilkottuina useisiin yhtiöihin, joista tunnetuimmat ovat Nordkalk ja Cargotec.

Meidän kanssa – Tuunanen ja Mäkelä

1980-luvun lopulla aikaansa seuraava henkilö ei voinut olla kuulematta kaksikosta Taito Tuunanen ja Kai Mäkelä. Herrat nähtiin televisiossa talousasioiden tiimoilta useampaan otteeseen. Molemmat puhuivat tuolloin aiheesta, joka vasta nyt alkaa saada maata jalkojensa alle, eli omistajuudesta. Omistajan tehtävä on kantaa osaltaan vastuu osittain omistamastaan yhtiöstä. Etenkin osakeyhtiössä. Omistajan ja yhtiön välinen vuoropuhelu ilmenee mm. osinkoina. Ja jos omistaja ei pestiään hoida, niin joku muu sen kyllä hoitaa.


Nobiscumin osakekirja vuodelta 1990, jolloin Suomen sanomalehtikentän mylläys oli kiihkeimmillään. 1980-luvun taistelujen jäljet näkyvät vielä tänäänkin: Suomen sanomalehtikustantajat ovat edelleen poikkeuksellisen ristiinomistettuja, mikä ei välttämättä ole eduksi, kun mediayhtiöt kamppailevat alan murroksessa. Kohteen kataloginumero sivuillamme on 6751.

Nobiscumia pidettiin 1980-luvulla sijoitustoiminnan keulakuvana. Yhtiö osallistui useiden yhtiöiden, pääasiassa sanomalehtikustantajien, omistusjärjestelyihin käyttäen omia osakkeitaan maksuvälineenä. Nobiscumista eriytyi aikoinaan myös tunnettu FIM Pankkiiriliike. Nobiscum ajautui tai ajettiin 1990-luvun alussa likviditeettivaikeuksiin ja se teki konkurssin lamavuonna 1992. Yhtiö noteerattiin Helsingin Arvopaperipörssissä vuosina 1989–1992. Nobiscumin osakekirjoista keräilijät ovat arvostaneet eniten niitä, joista molemmat herrat Mäkelä ja Tuunanen löytyvät allekirjoittajina.

Ja me tavalliset ”pulliaiset”

Osakekirjoihin kirjoitetuilla nimillä ja siirtomerkinnöillä on olennainen merkitys historian muistamisessa ja henkilöitymisessä. Tästä olen kirjoittanut aikaisemminkin. Nimet tuovat mielekästä maustetta yhtiöön, joka muuten saattaisi näyttäytyä kasvottomana. Me ihmisethän asiat lopulta teemme – eivät juridiset yksiköt. Yhtiöt ovat vain meidän apuvälineitämme elämän erilaisissa hankkeissa.

Juuri nyt (3.4.2014) Saksassa kukkivat luumupuut. Illat pitenevät, linnut laulavat ja kesä tekee tuloaan. Suomen kesä on lyhyt, mutta sitäkin täydempi. Toivotan teille kaikille oikein rentouttavaa kesää! Ihmetellään keräilypapereita taas syksyn tullen.

23.4.2014 Janne Pietikäinen

Posted on

2014/03 – Muutaman euron paperi herättää ajatuksia

11 % ja tax-free? Muutaman euron paperi herättää ajatuksia

– ”Kyllä nyt hymyilyttää, kun verovapaasti tässä elelen!”
– ”Elähän paukuttele henkseleitä, saattaa meinaan sattua kohta!”

Ihmisen muisti on kummallinen. Jotkut asiat pysyvät mielessä kauankin, toiset taas katoavat hetkessä. Sinne pitkäaikaiseen muistiin tallentuvat tunteita herättäneet tapahtumat. Muistoja ei kuitenkaan aina osata suhteuttaa tapahtuman aikoihin vallinneeseen ympäristöön ja siihen, minkälaiset tekijät taustalla vaikuttivat. Varmin tunnepommi on miettiä tai muistella verotusta.

Kun Suomi verovapaasti omisti ja tuottonsa keräsi

2010-luvun suuri teema tuntuu olevan verovapaus ja sen syntisyys. Poliitikot ja toimittajat paheksuvat ja lyövät surutta asioille ”verovapaa” -leimaa ymmärtämättä lainkaan, että oikeasti kysymys on siitä, kuinka moneen kertaan samasta tulosta vero maksetaan.

Jotta yritys voi maksaa osinkoja, sen tulee tehdä tulosta, josta maksetaan yhteisövero. Ja jotta syntyy tulosta, pitää olla liikevaihtoa, josta maksetaan arvonlisävero. Vaikka tuloksesta on jo maksettu arvonlisävero ja yhteisövero, ei tule kuuloonkaan, että yhtiön osakkeenomistaja saisi itselleen niitä kuuluisia ”verovapaita” osinkoja. Ehkäpä poliitikkojen retoriikka olisi toisenlaista, jos osinkoja saisi enemmistö suomalaisista.

Kuinka moni muistaa, että vain 25 vuotta sitten vallitsi oikeasti poliitikkojen siunaama verovapaus? Se oli yleisesti hyväksytty ja monien kansalaisten nauttima. Tämän tax-free -edun tarjosivat tietysti valtion obligaatiot, joiden korkokin oli rapsakat 11 %. Sijoituskohteena ne olivat varmasti tasaisia, eikä Suomen valtion luottokelpoisuutta tarvinnut tuolloin jännittää. Tarvittaessa Ahti Pekkala tuli televisioon kertomaan, kuinka valtionbudjetti kasvaa 8 %, idänkauppa rullaa, työllisyyttä on ja tiukan paikan tullen vähän devalvoidaan. Aika oli omalla tavallaan vakaata ja huoletonta. Karrikoituna voisi sanoa, että ainoastaan appelsiinien hinnat nousivat suhteessa palkkaan.


Valtion 10-vuotinen obligaatio vuodelta 1983 tarjosi pulskan 11,25 % tuoton. Lainapaperin allekirjoittivat ministeri Ahti Pekkala ja hallitusneuvos Pekka Laajanen. Kohteen kataloginumero on 2941.

Pekkala on usean obligaation allekirjoittaja. Kuvan obligaation takasivulle on painettu mielenkiintoinen säännös: ”Tämän obligaation korkoa ei katsota luonnollisen henkilön tai jakamattoman kuolinpesän veronalaiseksi tuloksi vuosilta 1983–1993 toimitettavissa valtion- ja kunnallisverotuksissa eikä obligaation arvoa pidetä heidän veronalaisena omaisuutenaan sanotuilta vuosilta toimitettavissa valtionverotuksissa.”


Obligaation takasivun säännöt paljastavat, että laina tarjosi sijoittajalle tax-free -edun kymmeneksi vuodeksi eteenpäin.

Vähän kuin Monopolin Vapaudut vankilasta -kortti. Kun kerrat olit saanut rahat tilille eli maksettua tuloista verot, ostamalla Valtion obligaatioita sait jatkossa tuoton verovapaasti eikä varallisuusveroakaan tarvinnut maksaa. Varallisuusverottomuus tarkoitti myös, ettei obligaatioita tarvinnut ilmoittaa verotuksessa. Tällä konstilla jotkut nokkelat laajensivat omaa verovapauttaan.

Nokkela kansalainen hyödynsi poliitikon päätöksiä

Kuten obligaatiosta näkee, siinä ei ole omistajan nimeä. Haltijapaperin omisti se, jonka hallussa paperi oli, aivan kuten lottokupongin. Omistaja on haltija, pääoma ja tuotto ovat vapaata tulo- ja omaisuusverosta – mitä yhtälöstä puuttui?

Verovapaa ja nimetön obligaatio tarjosi helpon keinon siirtää omaisuutta seuraaville sukupolville. Valistuneet kansalaiset merkitsivät obligaatioita, ja usein vaikkapa 10 000 markan merkintä pyydettiin pankissa toimittamaan 10 kappaleena 1 000 markan obligaatioita. Syntymäpäivät, häät ja ”tykkään syyskuun 13. päivästä” -juhlien kunniaksi annettiin lahjaksi parit obligaatiot.

Lahjansaajan leikatessa lippuja ja lunastaessa pääomaa ei pankeissa mitään kyselty. Ei ollut syytäkään kysellä, sillä velkakirjan ehdoissa vahvistettiin vapaus tulo- ja varallisuusverosta tulevaksi vuosikymmeneksi.

Päätösten siirtämisestä seuraaville hallituksille

Kuluneen talven teema tuntuu olleen, mitä päätöksiä Suomen hallituksen tulee toteuttaa itse ja mitä vastuita se voi siirtää seuraavan hallituksen niskaan. Puhutaan päätösten tekemisestä ja mietitään, miten nyt tehtävät päätökset muuttuvat, jos / kun poliittinen päättäjä vaihtuu. Asiaan ovat ottaneet kantaa monet vaikuttajat presidenttiä ja Eduskunnan puhemiestä myöten. Onko poliittisen joustavuuden tavoittelu omiaan lisäämään kansalaisen epävarmuutta? On varmasti haitallista, että ihmiset ja yritykset eivät voi juuri ennakoida tulevaa. Päätöksenteko on poukkoilevaa, ja aina on jotkut vaalit tulossa.

Osakekirjakeräilijälle aukeaa jälleen paraatipaikka miettiä tilanteiden ainutlaatuisuutta. Yhdestä ainoasta obligaatiosta selviää, että ministeri Ahti Pekkalan allekirjoituksella vuonna 1983 sidottiin kädet tulevilta hallituksilta vuoteen 1993 saakka. Ei siinä kyselty poliittisten päättäjien muuttumisesta, tai tarpeesta kerätä veroja kesken lainakauden. Tehtiin päätös lainata rahaa ja ehdot lyötiin lukkoon kymmeneksi vuodeksi. En voi kuin ihailla, kuinka paljon ajatuksia ja mietittävää muutaman euron keräilypaperi tarjoaa vielä 30 vuoden kuluttua liikkeellelaskustaan.

Velkakirjoilla on suuri merkitys ajatusten herättelijänä. Korkotaso ja muut lainaehdot paljastavat suoraan, miten maa on milloinkin maannut. Papereista selviää myös, ketkä ovat erilaisissa rooleissa olleet vaikuttamassa. Moni suomalainen poliitikko on toiminut myös Suomen Pankin johtajana, ja valtiovarainministeriön kautta on päästy presidentiksi asti, joten tuttuja allekirjoituksiakin löytyy. Velkakirjat kertovat kunkin ajan oloista tarinaa enemmän kuin vaikkapa setelit.

On todella harmillista, etteivät tulevaisuuden osakekirjakeräilijät saa enää kokoelmiinsa velkakirjoja, joista paljastuisi nykyajan ilmapiiri. Pitäisikö tehdä lotto, hakea Urpilaiselta siihen nimmari ja laittaa kuponki talteen perikuntaa varten? Olisihan se aikamoista, jos vuonna 2044 keräilijät katsoisivat valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen signeeraamaa Suomen ainoaa verovapaata tuottopaperia keväältä 2014.

1.3.2014 Janne Pietikäinen

Yllä oleva artikkeli on julkaistu Numismaatikko-lehdessä. Alapuolella oleva nettijatko on koottu vain osakekirja.fi -sivuille. Jatkon kokosi Osakekirja.fi -toimitus.

Valtiovarainministerien urapolut ovat mielenkiintoisia. Valtiovarainministeristä eli lainojen allekirjoittajista ovat presidentiksi asti edenneet vain Ryti, Koivisto ja Niinistö. Presidenttien allekirjoittamat arvopaperit ovat aina olleet keräilijöiden erityissuosiossa. Merkittävän poliittisen pestin sai myös Erkki Liikanen, joka toimi vuosina 1995-2004 Suomen ensimmäisenä EU-komissaarina ja (loppu)sijoitettiin kauden jälkeen Suomen Pankkiin.

Paperisten valtionobligaatioiden aika päättyi Suomessa tammikuussa 1999, jolloin Valtiokonttori myi viimeiset paperimuotoiset obligaationsa. Samalla päättyi myös uusien haltijapaperilainojen liikkeellelasku, koska arvo-osuustilin omistaja on aina tiedossa. Moni jäi kaipaamaan haltijapaperin tuomaa joustavuutta, mutta muutos helpotti elämää monin tavoin. Koronmaksu ja lainan takaisinmaksu muuttuivat täysin automaattiseksi, eikä riskiä lainapaperin katoamisesta tai lunastuksen unohtamisesta enää ollut.

Ensimmäinen kotitalouksille suunnattu arvo-osuusmuotoinen valtion joukkovelkakirjalaina esiteltiin marraskuussa 1999. Sen laina-aika oli kolme vuotta ja nimellistuotto 4 %. Uusia kotitalouksille tarkoitettuja valtion tuotto-obligaatioita ei ole julkaistu toukokuun 2011 jälkeen (tilanne 1.3.2014). Obligaatioiden suosio on huvennut pitkään vallinneen matalan korkotason vuoksi.

Aika näyttää, ovatko seuraavat ”riskittömän” koron tarjoavat lainapaperit vielä Valtiokonttorin tuotto-obligaatioita vai peräti eurobondeja.

Lue lisää:
Suomen valtiovarainministerit Wikipediassa
Lainanoton instrumentit Valtiokonttorin sivuilla
Markkasetelien allekirjoittajat setelit.com -sivustolla

Osakekirja.fi -sivuilla esiteltäviin valtionlainoihin on tallennettu tieto siitä, minkä hallituksen lainasta on kysymys, ja kuka ministereistä on lainan allekirjoittaja. Voit siksi etsiä lainoja kirjoittamalla sivujen hakukenttään etsimäsi valtiovarainministerin nimen.

Posted on

2014/01 – 2000-luvun paperinen Rubikin kuutio

2000-luvun paperinen Rubikin kuutio

– Katso miten hieno vinjetti!
– Tämä Mannerheimin allekirjoitus on tyylikäs!
– Mutta oletteko perehtyneet näihin osakeantimerkkeihin?

Me 1980-luvun teinarit muistamme hyvin Rubikin kuution. Alkujaan arkkitehtiopintojen apuvälineeksi suunnitellun kuution pyörittäminen sai aikaan raksutusta kodeissa ja koulujen käytävillä. Mitä tästä seuraavaksi löytyy? Pyöritys ja tunteet elivät samassa rytmissä, toisinaan tuskainen ilme kasvoilla. Muovikuution pyörittelystä kuulivat varmasti nekin, jotka eivät siihen itse koskeneet.

Osakekirjan monet kasvot

Keräilyluetteloista jokainen keräilijä bongaa omat asiansa. Vanha sanonta ”toisen roska on toisen aarre” pitää edelleen paikkansa. Vanha osakekirja on kuin Rubikin kuutio, jota keräilijä pyörittää, tekee havaintoja ja päättää ”peukuttamisesta”. Jokainen keräilijä tekee kohteen arvotuksen itse omien kiinnostustensa pohjalta.

Osakekirjassa uuden sivun tai uuden näkökulman avaaminen on kuin uuden 3D-maailman löytyminen. Näitä uusia näkökulmia on löytynyt 2000-luvulla enemmän kuin kukaan arvasikaan. Osakekirjakeräily ei ole enää vain osakekirjojen keräilyä, vaan pelkistä papereista on siirrytty paljon syvemmälle.

Ne leimat ja merkit

Osakekirjoissa on aina tuijotettu vinjettejä sekä liikkeellelaskijoita. On myös katsottu, onko yhtiö ollut pörssissä ja minkä vuosikerran paperista on kyse. Lisävärinöitä saavat edelleen aikaan tunnettu suomalainen osakkeenomistajana tai allekirjoittajana. Uusimman värinän ovat herättäneet osakeantimerkit.

Kuten keräily yleensä, myös osakeantimerkkien kerääminen on alkanut muutaman Pelle Pelottoman missiona. Oivallus, kiinnostus ja hullaantuminen. Se on keräilyä parhaimmillaan tai pahimmillaan. Suuria tunteita, into löytää lisää tietoa ja halu kasvattaa kokoelmaa.

1800-luvulla päivättyjen osakekirjojen leimamerkkejä on kerätty jo vuosia osana leimamerkkikeräilyä. Kyseisiä papereita on kaivattu ulkomailla, kyselty Suomessa ja esitelty osana filatelistisia kokoelmia, joilla on voitettu palkintojakin. Filatelisteilla on pitkät perinteet kokoelmien muodostamisesta, näyttelyistä ja palkitsemisesta. Kapealla osa-alueella syvälle tunkeutuvat filatelistiset kokoelmat keräävät pystejä ja kunniamainintoja omistajilleen. Ne tuovat todella selkeitä eroja filatelistisiin kohteisiin.

Osakeantimerkit

Yksi ulottuvuus osakekirjoissa ovat osakeantimerkit. Miksi niitä on liimailtu ja mitä ne kertovat yhtiöiden vaiheista? Vuoteen 1922 asti osakekirjoissa käytettiin tavallisia leimamerkkejä. Vuodesta 1922 lähtien osakeantimerkit päällepainettiin leimamerkkeihin. Osakeantimerkkejä käytettiin leimaveron maksuun osakepääoman korottamisesta. Periaatteessa osakeantimerkki tuli kiinnittää osakekirjan nimellisarvon mukaisesti merkiksi leimaveron suorittamisesta, mutta käytäntö on näyttänyt monenlaista soveltamista. Osakeantimerkkien sijaan on käytetty myös tavallisia leimamerkkejä.

Koska osakeantimerkkien keräily ja tutkiminen on ollut vasta muutaman edelläkävijän puuhaa, osakeantimerkeistä syntyy yhä uutta tietoa. Suomessa näistä merkeistä ovat koonneet hyvää pohjatietoa ainakin B.-E. Saarinen ja Jukka Sarkki. Toivotamme myös osakekirjojen kerääjille tarmoa uuden tiedon löytämiseen! Osakeantimerkkien tutkiminen luo uutta tietoa myös yhtiöihin ja niiden osakekirjoihin liittyen.

Tapaus Kansalliskauppa Sampo

Erittäin mielenkiintoinen tuttavuus on Kansalliskauppa Sampo. Yhtiön osakekirjat ovat päiväämättömiä, joten niiden ajoittamiseen tarvitaan ripaus salapoliisiasennetta. Yhdistelemällä eri tietolähteitä ajoitus onnistuu ja ymmärrys osakekirjoihin kiinnitetyistä osakeantimerkeistä syntyy.


– Kohde 4725 Osakekirja.fi:n katalogissa.
Sammon 5 osakkeen osakekirja (5 x 100 mk = 500 mk) on osakekirjan numeron perusteella laskettu liikkeelle vuoden 1921 osakepääoman korotuksen perusteella. Vuonna 1921 leimaveroa maksettiin 4 % maksullisesta annista ja 6 % rahastoannista. Mutta miksi osakekirjaan on kiinnitetty 10 markan leimaveromerkki? Laskemalla 10 markkaa 500 markasta saadaan veroprosentiksi 2 % eikä sellaista verokantaa ollut.

Vuonna 1921 Sammon vanhat osakekirjat vaihdettiin uusiin, eikä leimaveroa tarvinnut maksaa osakekirjojen vaihdosta. Mutta miksi Sammossa on leimavero? Tilanteeseen saadaan valaistusta osakekirjan sisäsivulla. Osakekirjan sisäsivulla on teksti ”sisältää 3 vanhaa, 1 vapaa ja 1 maksettua osaketta”. Elon laskuopilla 3 osaketta ovat leimaverosta vapaat (3 x 100 = 300 mk), yksi osake on rahastoannista eli vapaa eli 1 x 100 x 6 % = 6 mk ja 1 maksettu osake eli 1 x 100 mk x 4 % = 4 mk. Yhteensä siis 10 mk. Osakekirjaan kiinnitetty leimamerkki vastaa maksettavaksi määrättyä veroa.

Osakekirjan alareunassa on myös toinen osakeantimerkki leimaveron suorittamisesta. Vuonna 1951 yhtiön osakkeen nimellisarvo kaksinkertaistettiin leimaamalla osakkeen nimellisarvo 100 markasta 200 markkaan. 5 osakkeen osakekirjassa nimellisarvo siis muuttui 500 markasta 1000 markkaan. Leimaverona 500 markan nimellisarvon lisäyksestä on maksettu 30 markkaa eli 6 %. Tämä vastaa rahastoannin leimaveroa vuonna 1951.

Syvemmälle, tarkemmin, täsmällisemmin

Vain liikkuvalla tiedolla on merkitystä. Se on tullut entistä selkeämmin esille osakeantimerkkien yhteydessä. Tarvitaan lisää ymmärtämistä siitä, miksi mikäkin osakeantimerkki on kiinnitetty osakekirjaan. Erilaisia variaatioita eri osakeantimerkeistä on paljon. Ne kaikki ovat mielenkiintoisia ja odottavat tiedon yhdistelyä.

Keräilyn hienous on juuri siinä, että mitä ihmeellisimmistä asioista voi rakentaa oman maailman hienoimman kokoelman.

Numismaatikko-lehdelle 22.1.2014
Janne Pietikäinen

Artikkelin kuvaliite, joka on julkaistu vain osakekirja.fi -sivuilla.

Osakeantimerkkien lyhyt historia Suomessa

Osakeanneista alettiin periä veroa vuonna 1915. Aluksi vero perittiin normaaleilla yleisleimamerkeillä, ja vuonna 1922 julkaistiin omat merkit osakeantien verotusta varten. Ne valmistettiin painamalla normaaleihin leimamerkkeihin lisäpainama OSAKEANTI – AKTIEEMISSION. Merkit piti kiinnittää osakekirjoihin osakeannin tai osakkeiden nimellisarvon noston yhteydessä.

Viimeinen sarja osakeantimerkkejä julkaistiin vuonna 1963. Merkkien käyttö lakkasi 1.5.1966, jolloin veron kanto lopetettiin.

Lue lisää käytössä olleista osakeantimerkeistä Jukka Sarkin kokoamasta tiivistelmästä. Olemme myös koonneet joitakin osakeantimerkkejä sisältäviä osakekirjoja erilliseen katalogiimme, jossa voit etsiä esimerkiksi tietyn vuosimallin merkkejä.

Verottaa osattiin myös ennen vuotta 1915. Suomessa (eli Ruotsissa) leimaveroa alettiin kerätä jo 1660-luvulla. 1800-luvulla leimaveroa kannettiin Suomessa käyttämällä veronalaisissa asiakirjoissa erityistä paperityyppiä. Paperia kutsuttiin karttapaperiksi, silloista veronkantajaa Karttapaperikonttoriksi ja leimaveroa karttasuostuntaveroksi. Nimitys tuli asiakirjoihin painetusta charta sigillata -merkinnästä.

Alla on esimerkki Vaasan Puuvillatehtaan lainasta vuodelta 1872, jossa paperin oikeassa yläkulmassa näkyy charta sigillata -koholeima tsaarin Venäjän kaksipäisine kotkineen. Veron määräksi on painettu 12 kopeekkaa. Kohde on keräilijöille monella tapaa tärkeä, sillä puuvillatehtaan vuosien 1871-1873 velkakirjoja pidetään Suomen vanhimpina säilyneinä yritysobligaatioina.

Lue leimaveron historiasta Wikipediasta.
Leimavero Wikipediassa »


– Kohde 5351 Osakekirja.fi:n katalogissa.

Wasa Bomulls-Manufaktur Aktie-Bolagin velkakirja vuodelta 1872. Paperissa on muiden erikoisuuksien lisäksi myös yrityksen perustajan August Alexander Levónin allekirjoitus.

Lähikuva paperin koholeimasta.


– Kohde 4209 Osakekirja.fi:n katalogissa.

Torneå Ångsågs Ab piti Torniojoen suulla sijainnutta Röytän sahaa ja yhdistyi 1893 osaksi Kemi Oy:tä. Yhtiön osakekirjaa vuodelta 1867 tunnetaan sekä leimamerkillä että ilman.

Kuva osakekirjassa käytetystä kuuden markan leimamerkistä.


– Kohde 5376 Osakekirja.fi:n katalogissa.

Osakeantimerkkien tutkiminen on kuin palapeliä, jossa ratkaisu löytyy usein varsin yksinkertaisella matematiikalla. Karjalan Rauta oli on tyypillinen esimerkki yhtiöstä, jossa osakepääomaa korotettiin sodan jälkeen. Muutos vaikutti myös osakekirjojen nimellisarvoihin. Kuvan esimerkissä alkuperäinen 500 markan osake on vuoden 1950 päätöksellä muutettu 5000 markan osakkeeksi, jolloin on syntynyt myös velvollisuus maksaa veroa korotuksesta, eli 4500 markan edestä.

4500 markan leimaveroon on tarvittu merkkejä 3 % edestä, eli yhteensä 135 markkaa. Merkit on koottu useamman eri liikkeellelaskun osakeantimerkeistä. Osakekirjassa käytetyt merkit ovat 100 mk (LAPE 186), 10 mk (LAPE 179), 5 mk (LAPE 154B) ja 20 mk (LAPE 181).

Kuvakoosteen kokosi Osakekirja.fi -toimitus

Posted on

2013/11 – Men in black

Men in black

– ”Ketä noi tummapukuiset miehet on? Niitä näkee Helsingissä tosi paljon nykyään.”
– ”Ne on niitä IMF-miehiä, ne auttaa saamaan valtion talouden tasapainoon.”

Eikä aikaakaan kun suomalaiset lukivat lehdistä, että omaisuuksien arvoista leikataan 10 % pois kertaluontoisella verolla valtiontalouden tasapainottamiseksi. Harva muisti, ettei asiassa ollut mitään uutta. Valtiontaloutta on ennenkin paikattu ylimääräisillä, kertaluontoisilla veroilla eli omaisuudenluovutuksilla valtiolle.

Osakekirjojen leimaaminen 1946 – se punainen ”Kukkura-merkki”

Sodan jälkeen 1945 köyhtyneellä valtiolla oli tarve saada varallisuutta itselleen, hillitä inflaatiota, saada aisoihin mustan pörssin kauppiaita sekä etenkin heidän aiemmin ansaitsemia käteisvaroja.

Samalla kun joulukuussa 1945 määrättiin suurten setelien leikkaamisesta ja setelin vasemman puolen antamisesta lainaksi valtiolle, päätettiin osakekirjojen sekä arvopapereiden leimaamisesta. S-päivänä 1.1.1946 osakkeita omistaneen tuli toimittaa osakekirjansa leimattavaksi verottajalle tai ulkomailla Suomen edustustolle. Leimaamisen yhteydessä tarkistettiin, että osakkeet on ilmoitettu verotuksessa ja että niiden saantoselvitykset ovat asianmukaiset. Osakekirjaan tuli kiinnittää leimauksesta kertova merkki. Suurimmassa osassa osakekirjoja merkki on kiinnitetty yläreunaan keskelle. Valtioneuvoston päätöksessä ei näyttäisi olevan määräystä merkin kiinnityspaikasta, joten on mielenkiintoista, että suurin osa on samassa paikassa. Liekö asiasta annettu erillinen ohje? Leimaamisaikaa osakekirjoille oli vain kaksi kuukautta eli 28.2.1946 saakka.

Leimaamattomat osakekirjat menetettiin valtiolle, joka sai paljon kaipaamiaan varoja. Valtioneuvoston päätöksessä on tarkkaan määritelty osakekirjat, joita ei tarvinnut leimata. Päätöksessä on myös jätetty takaportti osakekirjojen omistusoikeuden palauttamiselle ja leimaamiselle vielä vuoden 1946 jälkeen.

Kuuluisin takaportin käyttäjistä oli virolainen Nikolai Küttis. Hän menetti vuonna 1948 kolme asunto-osaketta Helsingistä, koska asunto-osakekirjoja ei ollut leimattu asianmukaisesti 1946. Leimaus oli evätty Suomen Tukholman lähetystössä, koska osakekirjat oli kuljetettu Suomesta laittomasti vuonna 1944. Küttis oli paennut moottoriveneellä pelätessään Neuvostoliiton miehittävän Suomen, kuten oli käynyt Virossa.

Valtiovarainministeriön virkamiehet päättivät vuonna 1992, että Küttistä on kohdeltu liian kovalla kädellä. Iiro Viinasen allekirjoituksella Küttikselle palautettiin kaksi kolmesta Ilmarinkadun asunnoista, kunhan hän suoritti asianmukaisen veron. Valtio nimittäin omisti asunnot vielä tuolloin ja valtio etsi silloisille asukkaille uudet asunnot.

Vuonna 1946 kaikista osakeomistuksista piti täyttää tällainen leimausilmoitus kolmena kappaleena. Aikaa verotoimistossa käyntiin oli vain kaksi kuukautta. Kuvassa esimerkki lomakkeen ensimmäisestä sivusta. Lomaketta vastaan osakekirjoihin liimattiin tutut punaiset Arvopaperileimaus 1946 -merkit merkiksi siitä, että kyseiset osakekirjat olivat jatkossakin käypiä. Ennen 1.1.1946 liikkeellelasketut osakekirjat, joihin EI ollut kiinnitetty punaista merkkiä muuttuivat samalla arvottomiksi – paitsi keräilijöille.

Vuoden 1946 arvopaperileimauksesta kertova merkki Granit Oy Ab:n osakekirjassa. Merkki liimattiin yleensä ylös keskelle, ja leimattiin saman tien verotoimistossa.


– Kohde 3633 Osakekirja.fi:n katalogissa.

Helsinkiläisen Saha-Tuote Oy:n osakekirja on päätynyt Valtiolle, koska alkuperäistä osakekirjaa ei koskaan käyty leimauttamassa verotoimistossa 1946. Katso myös suurennettu tekstiosa seuraavasta kuvasta.


– Kohde 6495 Osakekirja.fi:n katalogissa.

Sama temppu Vaasan Puuvillan versiona: Puuvillatehtaan osakekirjapohjia ei sattunut juuri lojumaan hyllyssä, joten koko osakekirja näppäiltiin kirjoituskoneella. Syy oli sama kuin edellisen tapauksen Sawmillillä, eli alkuperäinen Vaasan Puuvillan osakkeenomistaja ei käynyt määräajassa leimauttamassa osakkeitaan, jolloin ne päätyivät valtiolle. Alkuperäiset osakkeet menettivät samalla kelpoisuutensa. Teksti suurennettuna alla. Karusta ulkoasusta huolimatta paperi on keräilymielessä kiinnostava. Siitä huudettiin Osakekirja.fi -huutokaupassa marraskuussa 2012 82 euroa.

Korvausosakkeiden hallintoyhteisö – rahaa yritysten omistajilta kansalle

Toukokuussa 1945 annettiin laki II Omaisuudenluovutusverosta. Osakeyhtiöiden, joilla oli omaisuutta vähintään kymmenen miljoonaa markkaa (n. 1,5 milj. vuoden 2011 euroa), tuli luovuttaa viidesosa omaisuudestaan omaisuudenluovutusverona. Luovutus tehtiin antamalla perustetulle Korvausosakkeiden hallintoyhteisölle ilmaiseksi osakeannissa osakkeita, jotka oikeuttivat samoihin osinkoihin kuin muutkin osakkeet.

Korvausosakkeiden hallintoyhteisön osuustodistuksia taas annettiin niille, jotka olivat oikeutettuja korvauksiin mm. luovutetuilla alueilla sijainneesta omaisuudesta. Jotkut yhtiöt lunastivat osakkeensa saman tien takaisin, eikä liikkeellelaskettuja osakekirjoja vaivauduttu edes allekirjoittamaan (Kudos osakeyhtiö Silo). Jotkut taas painoivat osakekirjat suoraan Korvausosakkeiden hallintoyhteisön nimiin (Suomen Trikootehdas), joka luovutti osakkeet edelleen liikkeellelaskijan osoittamalle taholle.

Korvausosakkeiden hallintoyhteisön osuustodistus noteerattiin Helsingin Arvopaperipörssissä. Osuustodistusten haltijat pystyivät myymään osuutensa pörssissä tai odottamaan, että hallintoyhteisö saa omaisuutensa myytyä ja voi purkautua. Osuustodistus oli pörssin vaihdetuin arvopaperi. Vuosien varrella hallintoyhteisö pystyi myös myymään omistamiaan osakkeita ja jakamaan voittovaroja kurssilaskusta huolimatta. Hallintoyhteisö purettiin 1958, vaikka sen toiminta oli loppunut jo 1956.


– Kohde 4459 Osakekirja.fi:n katalogissa.

Korvausosakkeiden hallintoyhteisön osuustodistus vuodelta 1946 on Juho Hämäläisen ja J. W. Minnin allekirjoittama. Osuus noteerattiin pörssissä vuosina 1946–1956.


– Kohde 5396 Osakekirja.fi:n katalogissa.

Suomen Trikootehtaan osakekirja painettiin suoraan Korvausosakkeiden hallintoyhteisölle. Katso tarkempi kuva tekstistä alla. Osakekirjan siirtomerkinnöistä selviää lisäksi, että osakkeet ostettiin valtiolta Tampereen Trikoolle, joka oli Suomen Trikootehtaan tytäryhtiö. Käytännössä Suomen Trikootehdas maksoi siis omaisuudenluovutusveron valtiolle tyttärensä kautta. Tätä osakekirjaa on huudettu Osakekirja.fi -huutokaupassa viime vuosina 90-100 eurolla.


– Kohde 5536 Osakekirja.fi:n katalogissa.

Säteri Oy joutui alentamaan osakkeiden nimellisarvoa, ja nosti sen takaisin painamalla uusia osakkeita omaisuusveron maksua varten. Osakekirjassa on leimat merkkinä tehdyistä muutoksista.

Konstit on monet. Omaisuudenluovutusveron lisäksi Säterin osakkeenomistajat saivat maksettavakseen myös nimellisarvon korotuksesta seuranneen leimaveron.


– Kohde 845 Osakekirja.fi:n katalogissa.

Myös Kudos Oy Silo kirjoitti osakekirjan suoraan Korvausosakkeiden Hallintoyhteisölle. Osakekirjaa ei viitsitty edes allekirjoittaa. Oikea se kuitenkin on, sillä osakeantimerkit on kiinnitetty asianmukaisesti merkiksi jälleen yhdestä veronmaksusta.

”It has happened before and it will happen again”

Toisinaan ihmisten puheista välittyy kuva tämän päivän tapahtumien ja talouskriisien ainutlaatuisuudesta. Osin näin varmasti on, mutta perustilanne on tuttu: valtio tarvitsee rahaa ja raha otetaan joiltakin valtion jäseniltä. Ainutlaatuisuus tulee itse ongelmasta, eli miksi rahaa tarvitaan. Eroa on myös keinoilla, joilla rahan tarve tyydytetään. Taustalla vaikuttaa poliittinen valinta siitä, keneltä valtion jäsenistä raha tällä kertaa otetaan.

70 vuotta sitten leikattiin, liimattiin ja leimattiin. Nyt ajetaan pari tietokoneajoa ja numerot ja rekisterit ovat muutamassa minuutissa Eduskunnan päätöksen mukaiset. Ei ihme, että puhutaan ”funny moneysta”, eli rahasta joka on paperilla, mutta jota ei fyysisesti ole olemassa. On vain luottamus rahaan ja tehtyihin sopimuksiin. Luottamuksen muutos saa sähköisessä muodossa olevan omaisuuden siirtymään sekunneissa suuntaan tai toiseen. Jäljelle jää kiinteä omaisuus, joka jää näin viimeiseksi ”omaisuusveron” pohjaksi.

Niin tai näin, osakekirjojen keräily auttaa sijoittajaa ymmärtämään, kuinka valtioiden rahoitustarpeita on aiemmin ratkottu. Harmi, ettei tulevista leikkauksista jää paperidokumenttia 2100-luvun skripofiileille.

15.11.2013 Janne Pietikäinen

Kuvakoosteen kokosi Osakekirja.fi -toimitus

Posted on

2013/10 – Hyvä kokoelma on kuin hyvä opinto-ote

Hyvä kokoelma, hyvä opinto-ote – tuottavia sijoituksia tulevaisuuteen

– Onneksi olkoon, Liisa. Kyllä on hienoa että olet päässyt opiskelemaan. Mitäs kaikkea sie siellä yliopistolla luetkaan?
– No kaikenlaista, mä otin kursseja vähän sieltä täältä, missä kavereita oli ja mitä oli tarjolla. Syventävät opinnot tulevat sitten parin vuoden päästä. Sitten varmaan vähän tarkennan.

Tuttua? Keräilyä ja kokoelmia voi monellakin tavalla verrata opiskeluun ja opinto-otteeseen. Keräilyssä keskitytään hankkimaan tarjolla olevasta mieleisiä kohteita. Opiskelijan kursseista syntyy myös kokoelmaa vastaava opinto-ote. Kokoelma on kuin keräilijän peili. Se kertoo keräilijän persoonasta ja hänelle tärkeistä asioista, joihin keräilijä haluaa keskittää voimavaransa. On täysin selvää, että voimavarat ovat rajalliset. Kuten opiskelijallakin.

Keskittyminen tapahtuu tarjolla olevaan tai siihen mitä keräilijä uskoo tarjolla olevan. Osakekirjakeräilyssä vaikeutta on lisännyt myös tiedon puute siitä, mitä osakekirjoja on vielä olemassa, mutta joita ei ole vielä koskaan nähty. Miten keskittyä johonkin sellaiseen, jonka olemassaolosta ei voi tietää?

Kilpailu kehityksen kirittäjänä

Suomessa on viime vuosina peräänkuulutettu kansallista kilpailukykyä. Kurkistamalla suomalaisen osakekirjakeräilyn nykypäivään voi hämmästyä. Keskinäinen kilpailu on kymmenessä vuodessa saanut suomalaisen osakekirjakeräilyn nousemaan täydellisestä olemattomuudesta tasolle, joka on huomattu maailmanlaajuisesti. On laadukkaita katalogeja, huutokauppoja ja verkkokauppoja. On myös keräilijöitä ja keräilijäyhdistyksiä. Ja ennen kaikkea koko ajan löytyy uusia kohteita, jotka pitävät keräilijäkunnan virkeänä.

Koossa on täydellinen paletti kehittää keräilyä ja keskittyä hienojen kokoelmien rakentamiseen. Kilpailu näkyy toiminnan laadukkuutena mikä taas sataa keräilijän laariin.

Mikä on nyt ajankohtaista?

Suomalaista osakekirjakeräilyä hallitsi vuosikaudet ajatus, että kokoelmaan kelpasi yksi osakekirja per yhtiö. Voi kärjistetysti sanoa, että kerättiin osakeyhtiöitä osakekirjojen keräämisen sijaan. Näkökulma keräilyssä tuntuu nyt olevan muuttumassa.

Tarjolle on tullut enemmän variantteja yhtiöiden osakekirjoista kuin koskaan. Myös kohteiden hintataso on riittävän kiinnostavalla tasolla, jotta kokoelmien syventäminen sopii niin sanotusti kukkarolle. Kun useiden varianttien hinnat alkavat esim. kuudesta eurosta, luodaan mahdollisuudet kokoelman laadulliselle parantamiselle. Ympäristö on nyt sellainen, että 10 – 20 vuoden kuluttua myytävällä eheällä kokoelmalla voi tehdä tilin. Jos ei itse niin perikunta. Keräilykokoelman sijoitusulottuvuus onkin nousemassa näkyviin. Siinä ovat auttaneet suurimman suomalaisen osakekirjakokoelman myynti syksyllä 2011 ja sen jälkeen alkaneet ns. vanhojen keräilijöiden kohdemyynnit.

Tilanne on otollinen myös uusien keräilijöiden mukaantulolle. Olen odottanut milloin suomalaiset setelikeräilijät kiinnostuvat Suomen valtion ja Suuriruhtinaskunnan velkakirjojen keräämisestä. Erittäin harvinaisia velkakirjoja 1800-luvulta saa vielä alle sadan euron hintaan. Paljonko vastaavat hinnat ovat seteleissä? Monesti myös setelien ja velkakirjojen allekirjoittajat ovat samoja.

Valmis maailma?

Kaikkea muuta. Työtä riittää ja uusia kohteita tarvitaan edelleen. Hintataso on ainoa syy jolla yksittäisen osakekirjan omistaja suostuu kohteensa myymään. Jo nyt kuulee usein sanottavan ”no ei mulla ole tarvetta 150 eurolle”. Lause tuntuu käsittämättömältä, ja kyse taitaa oikeasti olla jostakin muusta.

Odotan hetkeä jolloin suomalaiset keräilijät aloittavat ns. basaarien pitämisen. Basaarissa jokainen voi ostaa, myydä ja vaihtaa kohteita muutaman kympin pöytävuokraa vastaan. Kyse on myös sosiaalisesta tapahtumasta. Toivottavasti Espoo on kuulolla.

5.10.2013 Janne Pietikäinen

_________________________

Artikkelissa mainitut osakekirjat:

Asento! Suomen Valtion 200 mk puolustuslaina vuodelta 1939. Laina on päivätty juuri talvisodan alla. Neuvottelija J. K. Paasikivi palasi Moskovasta viimeisistä neuvotteluista vain kaksi päivää aiemmin.

Suomen Valtion 1 000 mk puolustuslaina vuodelta 1939. Molempien lainojen allekirjoittajina ovat Väinö Tanner ja J. W. Minni.

Posted on

2013/09 – Puuttuvan väärän metsästys

Puuttuvan väärän metsästys

– Joko sulla on kokoelmassa se väärällä kartalla oleva 2 euronen?
– On ollut jo jonkin aikaa. Sitä vesileimatonta 20 euroista etsin.
– Aa, se. Joo kuulin siitä, mutta mullakaan ei ole vielä.

Numismaatikot ja filatelistit ovat jo vuosia keränneet virhepainamia. Mutta missä ovat osakekirjojen virhepainamat? Onko joku yhtiö laskenut liikkeeseen virheellisiä osakekirjoja ja miten ne erottaa?

Vastaus on yksinkertainen: virheellisiä osakekirjoja on ja ei ole. Osakekirjoissa ei pääsääntöisesti ole turvamerkintöjä paperin vesileimoja lukuun ottamatta. Osakekirjoja on painettu tavallisesti ryppäittäin, jolloin jokainen painotyö on tarkistettu hyvin tarkasti. Virheitä ei näin ole juurikaan päässyt kiertoon saakka. Poikkeus vahvistaa tämänkin säännön. Lisäksi tunnetaan muutamia virheellisiä painoksia, jotka on kuitenkin huomattu ennen liikkeellelaskua.

Tuusulan Kansanopiston Kiinteimistöosakeytiö

Yhä toimivan yhtiön vuoden 1910 paperissa on perinteinen kirjoitusvirhe (ytiö / yhtiö). Osakekirjan päiväyksen 1.1.1910 perusteella voisi arvata, että paperit on painettu loppuvuodesta 1909. Onkohan tämä sinänsä harmiton typo sattunut Kirjapaino Oy Sanan kirjaltajan kiirehtiessä joulukinkun syöntiin? Kuva osakekirjasta on jutun lopussa.

Stockmann Oy Ab, 1986

Suomalaisten pörssiyhtiöiden osakekirjoissa käytettiin vuosikausia dorseerausta. Dorseeraus tarkoittaa menetelmää, jossa osakekirjan selkämyksen väritys osoitti osakekirjassa olevien osakkeiden määrän. 1 osakkeen osakekirja oli sininen, 5 osakkeen punainen, 10 osakkeen vihreä, 20 osakkeen lila, 50 osakkeen harmaa, 100 osakkeen keltainen, 500 osakkeen tummanpunainen ja 1000 osakkeen ruskea.

Menetelmä helpotti huomattavasti osakekirjoissa tai osinkolipuissa olevien osakemäärien laskemista esim. pankeissa. Osakekirjan tekstejä ei tarvinnut lukea – riitti kun vilkaisi selkämyksen värin ja ynnäsi osakemäärän.

Keräilijöille saakka on päässyt hyvin harvan osakekirjan virheelliset dorseeraukset. Ja nekin specimen-kappaleina. Yksi on Stockmannin osake vuodelta 1986. Osakekirjassa olevat osakemäärät ja dorseerausvärit ovat ihan sattumanvaraisia. Kuvan 100 osakkeen osakekirjassa on käytetty dorseerauksessa vihreää, joka kuitenkin on varattu 10 osakkeen kirjoille. Valitettavasti minulla ei ole tiedossa mistä virheessä on kysymys. Mahdollista on, että kyse on ollut koepainoerästä tai oikeasta virheestä painotyössä. Ehkäpä saamme vastauksen vielä joku päivä. Kuva virheellisestä Stockmannin osakekirjasta on jutun lopussa.

Kansallis-Osake-Pankki, 2.9.1985

Kansallis-Osake-Pankki järjesti keväällä 1986 osakeannin, jossa laskettiin liikkeelle osakkeita, jotka olivat vapaita ulkomaalaisten omistusrajoitteista. Rajoitus oli tullut vuonna 1939.

Tarjousantiin saakka KOP:n osakekirjat olivat olleet kooltaan taitettu A3, jonka välissä oli A4-kokoinen kuponkiarkki. Vapaiden osakkeiden osakekirjoja varten painettiin koe-eränä ns. sport-malliset osakekirjat päiväyksellä 2.9.1985, joissa osakekirja on A4-kokoisen arkin yläosassa. Alaosan kupongit jätettiin painamatta.

Sport-mallin käyttöönotto oli raju uudistus: siinä valmistauduttiin jo tulossa olevaan arvo-osuusjärjestelmään painamalla osakekirjasta ja siihen liittyvistä kupongeista juuri sen kokoinen, että kupongit riittäisivät sähköisen järjestelmän tuloon saakka. Nykypäivän vertailu löytynee sanomalehtien siirtymisestä broadsheetistä tabloid-kokoon.

Edellä mainittuja KOP:n 2.9.1985 sport-osakekirjoja on säilynyt 10 kappaletta. Kuva osakekirjasta on jutun lopussa.

Fiskars 31.8.1987

Fiskars järjesti osakeannin talvella 1986–1987. Osakekirjojen allekirjoittajiksi valittiin Jacob von Julin ja Göran J. Ehrnrooth. Osakekirjojen päiväykseksi päätettiin 31.8.1987, koska Kaupparekisterin uskottiin saavan siihen mennessä rekisteröityä osakepääoman korotuksen.

Osakekirjat painettiin ja toimitettiin yhtiölle annettavaksi osakkeenomistajille. Mutta toisin kävi: yhtiössä huomattiin, että osakekirjan allekirjoittaja Jacob von Julin oli yllättäen kuollut jo 1.6.1987 ja osakekirjojen antaminen osakkaille olisi tarkoittanut, että kuollut mies olisi ollut niiden allekirjoittaja.

Yhtiö päätti painattaa uudet osakekirjat, joiden allekirjoittajiksi tulivat Göran H. Ehrnrooth ja Reijo Kaukonen sekä päiväykseksi 15.9.1987.

Koulukauppa Oy

Koulukaupan tarina on suoraan sanottuna hauska. Todella hauska. Me osakekirjojen kanssa peuhaavat olemme toisinaan niin vakavia, ettemme osaa ottaa etäisyyttä rakkaaseen harrastuksemme ja pilkettä silmäkulmaan.

Koulukauppa Oy:tä nimittäin ei ole ollut olemassa. Osakekirja ei ole aito. Koulukauppa Oy:n ”osakekirja” on ollut Vaasan Kauppaoppilaitoksen harjoituslomake, jolla oppilaat ovat harjoitelleet osakekirjan kirjoittamista. Terveiset Eeva Sillanpäälle, jos hän lukee tämän artikkelin. Hämmennystä hänen harjoitustyöstään on piisannut vielä 50 vuotta myöhemmin. Kuva ”osakekirjasta” on jutun lopussa.

3.9.2013 Janne Pietikäinen

_________________________

Artikkelissa mainitut osakekirjat:

Ainoa tuntemamme virheellinen Viestintäkehitys. Nimellisarvo on painettu väärin. Sen pitäisi olla 10 mk. (Vrt. kataloginumero 2343 tai 4029.)

Posted on

2013/04 – Tietoa ja taitoa osakekirjoista

2013/04 – Tietoa ja taitoa osakekirjoista

– Luovutamme oheisena pesän osakekirjat takaisin, koska niillä ei ole enää lunastusarvoa.
– Kuule, pesänselvittäjä ilmoitti näin, voitko sä katsoa nämä osakekirjat?
– Ilman muuta. Osa on keräilypapereita, mutta osa ei. Minusta nämä paperit ovat yhteensä ainakin 150 000 euron arvoiset.

Tapaus alkoi kesällä 2010. Miten on mahdollista, että omakotitalon arvoisia osakekirjoja väitetään arvottomiksi? Miten tähän on tultu ja miten tarina päättyykään?

Osakerutiinien muutos paperista biteiksi

Talvella 1989 Helsingin Arvopaperipörssissä aloitettiin HETI-kaupankäynti. Meklarit tekivät kauppoja muutamilla osakkeilla pörssisalissa, mutta tietokoneiden välityksellä. Se oli jännittävää aikaa – ruudulla lötköttivät numerot, ja kaupat soitettiin puhelimitse. Vahvistukset tehtiin HETI-järjestelmässä. Kauppojen jälkeen viidentenä pankkipäivänä liikkuivat paperiset osakekirjat sekä pankkivekselit niiden maksuksi. Oli täysin selvää, että sähköinen kaupankäynti vaatii myös sähköiset osakekirjat. Massoja ei hoideta paperina.

Ensimmäisten osakekirjojen siirtäminen sähköiseen arvo-osuusjärjestelmään alkoi vapun jälkeen 1992. Yhtiö oli Kymmene Oy. Arvo-osuusjärjestelmään siirtymisen yhteydessä yhtiöiden vanhat osakerekisterit kävivät tarpeettomiksi, ja osakekauppojen asiakirjat siirtyivät arvo-osuusjärjestelmän vastuulle. Osakekirjojen katoaminen oli alkanut.

2000-luvun uusi maailma ja osaamisen kato

Melkein sadan vuoden ajan pankissa kuin pankissa oli ollut arvopaperiasioihin erikoistuneita toimihenkilöitä. Jos ei ihan joka konttorissa niin ainakin suuremmissa. Ja etenkin niissä konttoreissa, joiden paikkakunnalla toimi jokin pörssiyhtiö. Perinteeksi oli jo tullut, että yhtiön henkilökunnalle annettiin osakeannissa oikeus henkilöstömerkintään. Monien suurten tehtaiden osakkeista tuli näin kansanosakkeita, kun osakkeita rohkenivat merkitsemään muutkin kuin liikemiehet.

Samaan aikaan arvo-osuusjärjestelmään siirtymisen kanssa pankit aloittivat rajun saneerauksen ja osaamisen uudelleen kohdentamisen. Saneerauksen myötä pankeista katosi paljon osakeasioihin liittyvää osaamista. 2000-luvulle tultaessa pankkikonttoreita saa etsiä kissojen ja koirien kanssa, ja vähänkin vaativampaan palveluun tarvitaan ajanvaraus. Arvopaperiasioiden hoitaminen on vaihtunut ”omaisuudenhoidoksi”, jossa merkitään sijoitusrahastoja tai ostetaan vakuutuksia. Suorat arvopaperikaupat hoidetaan kotona omalta tietokoneelta digitaalisesti.

Mutta kun on edelleen niitä paperisia osakekirjoja, joiden kanssa menee sormi suuhun. Asian selvittäminen on nykyisin hankalaa, kun pankissa kysytään ensimmäisenä, että mitä nämä ovat? Osakekirjakin on todennäköisesti vanhempi kuin pankkivirkailija. Jostakin apua pitäisi silti löytää.

Ne arvottoman omakotitalon arvoiset paperit

1980-luvulla osakeanteja hoitaneita, osakerekisteriä pyörittäneitä ja arvopaperikauppoja hoitaneita ihmisiä on entistä vähemmän. Silloiset parikymppiset lähestyvät pikku hiljaa viittäkymppiä. Tietotaito ei kuitenkaan ole kadonnut, siitä on tullut vain harvinaisempaa. Uskon, että monessa Suomen mökissä osakekirjoja on edelleen tallessa ruskeassa kirjekuoressa. Siellä ne ovat olleet jo vuosia, kun ”eihän ne ole minkään arvoisia” tai ”en minä tiedä mistä löytää apua kun kylän pankkikin pantiin kiinni”. Jokaisen tulisi kuitenkin muistaa, että pyytävä saa ja etsivä löytää.

Onnellinen loppu oli myös jutun alun avunpyytäjällä. Saimme lopulta pesänhoitajan arvottomiksi väittämillä osakekirjoilla omistajansa tilille melkein 200 000 euron arvoisen omaisuuden. Apu löytyi, vaikka tilaisuus oli lähellä lipua ohi. Kokemuksen, osaamisen ja salapoliisityön yhdistelmällä osakekirjojen oikeellisuus ja käypyys saatiin osoitettua. Aikaa meni yli vuosi, mutta hymy oli kaikilla herkässä jouluna 2011.

Vanhat paperiset osakekirjat saamme aina vaihdettua rahaksi. Papereilla on vähintään keräilyarvo, ja joskus on olemassa tie muuttaa vanha osakekirja nykyajan arvo-osuuksiksi. Tietoa ja taitoa tulee vain osata pyytää.

Kesä ja kärpäset

Kesän kirpputorit, ullakon pöyhintä ja sukulaisvierailut ovat jo ovella. Pidä silmät auki ja mielessä tarina arvottomista osakekirjoista. Rentouttavaa kesää!

_________________________

Tavoitat meidät puhelimitse 044 521 2121 tai yhteydenottolomakkeen kautta. Ota yhteyttä, niin teemme nopeasti tarjouksen löytämistäsi osakekirjoista.

Ostamme osakekirjoja myös kadonneina. Valitse ensin, onko sinulla osakekirjat yhä olemassa:


_________________________


– Kymmene Oy:n osakekirjoilla aloitettiin sähköiseen arvo-osuusjärjestelmään siirtyminen 2.5.1992. Vanhat Kymmene Oy:n osakekirjat saa edelleen vaihdettua UPM-Kymmene Oy:n osakkeiksi.


– Nokia Oy:n osakkeet siirrettiin arvo-osuusjärjestelmään syksyllä 1992. Nokian yhtiökokous päätti 2000-luvun alussa myydä kaikki vaihtamattomat osakkeet ja varat olivat osakkaiden nostettavissa 10 vuoden ajan. Nostoaika päättyi pari vuotta sitten ja varoja jäi nostamatta kymmeniä miljoonia euroja.

16.4.2013 Numismaatikko-, Rajan Raha ja Filatelisti-lehdille
Janne Pietikäinen

Posted on

2013/02 – Sakuroita ja personoituja osakekirjoja

2013/02 – Sakuroita ja personoituja osakekirjoja

Kirkkaan punainen paavi tervehti minua Vatikaanin 50-senttisessä. Mitä ihmettä?

– ”Itse en koskisi niihin pitkällä tikullakaan.”
– ”Pilalla!”
– ”Onko väritetty raha enää numismaattinen raha?”

Nettikeskustelu väritetyistä kolikoista aaltoilee kiihkeänä, ja keskustelussa on vallalla kovin negatiivinen sävy. Ovatko väritetyt kolikot kuten 7 päivää -lehti, jota kukaan ei osta, mutta silti sitä myydään paljon?


© Matinmarkka.com

Yksilöllisen sisällön kaipuu

Ihmiset kaipaavat koko ajan lisää juuri itselle personoituja asioita. Jotakin minua varten suunniteltua, juuri minulle tehtyä. Suuryritykset suunnittelevat kuumeisesti, kuinka kootaan juuri minun matkapuhelinliittymä. On valtava haaste yrittää miellyttää kaikkia ja tarjota jokaiselle jotakin. Pankit miettivät kilvan, kuinka arkinen pankkikortti saadaan näyttämään juuri minun omaltani. Jo vuosia on ollut mahdollista tilata omat itse suunnitellut postimerkit. Molempien kysyntä on valtava.

Samaan aikaan muuttuu myös ihmisten värimaku. Siinä missä minua opetettiin 1980-luvulla maalaamaan kotini seinät maalarinvalkoisella (värikoodi 6066), tänään esimerkiksi Marimekko höykyttää koneistaan ulos entistä räväkämpiä kuoseja kirkkaine väriyhdistelmineen. Ihmisille on entistä tärkeämpää olla yksilöllinen ja tuoda oma persoonallisuutensa esille. Harmaata ei ole enää lauantaimakkarakaan.

Internet on mahdollistanut tiedon liikkumisen, mikäli tietoa vain on olemassa. Netissä on kymmenittäin erilaisia tuunaus-blogeja, joissa ihmiset esittelevät kuvin ja tarinoin ehostamiaan huonekaluja, vaatekappaleita tai polkupyöriä. Vanha hylätty senkki tai harmaa mantteli ovat kuin uudesti syntyneitä, kun ne on kunnostettu ja koristeltu juuri omien mieltymysten näköisiksi. Tällaista ei ole kenelläkään muulla. Ideat saavat pulputa vapaasti, ja ne jaetaan omassa suhdeverkostossa. Yksilöllisyyttä arvostetaan, ja se halutaan myös näyttää.

Keräilyn personoituminen – tämä on juuri minua varten tehty!

Keräilyssä personointihalu on tuonut tarjolle väritetyt kolikot ja lisäpainatetut osakekirjat. Kolikon ostaja on mieltynyt siinä oleviin väreihin ja siihen, että värimaailma kuvaa juuri häntä. Personoidun osakekirjan ostaja mieltää osakekirjan tarinan liittyvän osaksi omaa tai saajansa elämäntarinaa. Molemmat koskettavat henkilökohtaisia tunteita, joita joku toinen on kokenut.

Keräilyn näkökulmasta syntyy aivan uudenlaisia kokoelmia, kun vihreästä tykkäävä alkaa kerätä kaikkia kolikoita, joissa on vihreää. Tätä ei olisi voitu kuvitellakaan pelkän rahapajan lyönnin perusteella. Moni keräilijä miettii, että juuri rahapajan erilaisissa lyönneissä on ne keräämisen arvoiset eroavaisuudet. Toiset kuuntelevat suu auki, että mikä ero niissä nyt sitten on.

Vastaava yksilöinti näkyy myös personoiduissa lahjaosakekirjoissa. Kuinka monta kertaa olemme saaneet lahjoja, joissa ei ole ollenkaan ajateltu lahjansaajaa? On vain ostettu jotakin tietynhintaista velvollisuuden vuoksi. Lahjan ostaminen on yksi vaikeimmista asioista, etenkin jos lahjansaaja kertoo helposti mielipiteensä saamastaan lahjasta. Mutta minkälaisia ajatuksia tuokaan lahjansaajalle vanha Porin Puuvillatehtaan osakekirja vuodelta 1954, joka on painettu hänen omalle nimelleen? Hän on ehkä joskus jo työskennellyt tehtaalla, opiskellut siellä tai on vasta löytämässä työpaikan tulevassa kauppakeskuksessa. Porin Puuvillan vanha tehdas muuttuu moderniksi kauppakeskukseksi jouluksi 2014. Rakennuksen hieno historia säilyy, ja elää ajassa edelleen.

Kulinaristi muistaa ehkä unohtumattoman illallisen töölöläisessä ravintolassa, jossa oli aivan erityinen tunnelma. Ruokalistalla tarjoiltiin majavaa, ja paikka oli vanha suojeluskuntatalo. Ravintola oli Motti, jonka vanha osakekirja kunnioitti rakennuksen henkeä. Muistot Pohjolasta jatkuvat muistona seinällä ja kehyksissä. Minun nimelläni.

Personoinnin ja keräilyn yhteensovittaminen

Entä ne näkemykset kolikoiden tai osakekirjojen pilalle menosta? Totta kai asian voi halutessaan nähdä näinkin. Toisaalta värityksen saa pois, ja tarjolla on myös koristelemattomia rahoja. Osakekirjaan taas painetaan lisää tietoa vasta ostamisen jälkeen, ja omistaja saa toki tehdä omaisuudelleen mitä haluaa. Personointi ei kadota kolikoita tai osakekirjoja mihinkään. Kyse on vahvojen ja juuri itselle tärkeiden tunteiden lisäämisestä keräilyyn.

Tässä kohtaa on paikallaan miettiä, mitä keräily ylipäätään on. Minusta keräilyn tarkoitus on tuottaa iloa ja tyydytystä keräilijälle itselleen. Eri ihmiset kokevat riemua erilaisista asioista, mutta sitä iloa ei tarvitse selittää tai puolustella kenellekään.

Personoinnille on nyky-yhteiskunnassa selvästi tilauksensa. Tämä on tullut todistettua myös keräilyssä. Väritettyjä kolikoita tehdään entistä enemmän, ja personoiduista osakekirjoista tykkäsi Internetissä kolmessa päivässä enemmän ihmisiä kuin keskimäärin suomalaisessa keräily-yhdistyksessä on jäseniä. Voidaan puhua menestyksestä. Lisäksi tykkääjät ovat jakautuneet iältään yhteiskunnan ikäpyramidin mukaisesti eli mukana on myös nuoria. Juuri niitä nuoria, joita ukkoutuvat keräily-yhdistykset kaipaavat jäsenikseen.

Jokaisesta tykkääjästä ei varmasti tule keräilijää, mutta tuoreiden ideoiden ja yksilöllisten kohteiden ansiosta keräily näyttäytyy ihmisille aivan uudessa ja kiinnostavassa valossa. Se taas luo pohjaa koko keräilyharrastuksen laajenemiselle. Väritetyt kolikot ja personoidut osakekirjat tuovat sävyjä arkeen juuri saajansa huomioivalla tavalla.

Milloin Sinä sait viimeksi lahjan, joka on tehty juuri Sinulle?

25.2.2013 Numismaatikko-lehdelle
Janne Pietikäinen

_________________________

Artikkelissa mainitut osakekirjat:


– Porin Puuvillan vuoden 1954 osakekirja lahjaksi.


– Motin hieno osakekirja lahjaksi.

Posted on

2013/01 – ”Nopeasti, pitäkää kiirettä!”

”Nopeasti, pitäkää kiirettä!”

Ettekö löydä häntä? Neiti Valve on löydettävä ja hänen on kiiruhdettava paikalle viipymättä! Niin kaikuivat käskyt Kansallispankin sisälinjoilla. Neiti Valve osasi rauhoittaa pääjohtajan.

Kansallispankin pääjohtajana toimi Juho Kusti Paasikivi. Hänet oli valittu tehtäväänsä I maailmansodan aattona vuonna 1914. Osakekirjakeräilijöille Paasikivi on vanha tuttavuus Kansallispankin osakekirjojen allekirjoittajana vuodelta 1927 (Osakekirja.fi -kat.nro 724). Paasikiven aikaa pankissa jatkui vuoteen 1934 saakka.

Eläkkeelle jäädessään Paasikivi nappasi neiti Valveen mukaansa, ja hänestä tuli rouva Alli Paasikivi. Herra Paasikiven kerrotaan todenneen Allillensa, että ”tanssaas Alli mulle vähän” hyvän hetken saapuessa. Alli oli ollut ennen Kansallispankkia töissä Kansallisteatterissa ja hän oli todellinen seurapiirikaunotar. Teatterista toiseen ja nimen alussa on Kansallis – voisin vanhana kansallispankkilaisena todeta.

Uusi tuttavuus

Osakekirjoissa allekirjoittajien kerääminen on marginaalista, mutta silti mielenkiintoinen keräilyn alalaji. Setelien kerääjille allekirjoittajien kerääminen on tuttua, ja Paasikivi koristaa useampaakin versiota 10 tai 1000 markan seteleissä. Myös postimerkkikeräilijöille Paasikivi on tuttu.

Syksyllä 2012 on Britanniasta löytynyt myös Suomen Teollisuus Hypoteekkipankki Oy:n 1000 dollarin velkakirja (kat.nro 7111), jossa Paasikivi on allekirjoittajana. Laina on vuoden 1924 kultalaina (gold bond), ja sitä on aiemmin tunnettu 500 dollarin litterana. Paasikiven allekirjoittamana tunnetaan myös vuodelta 1934 oleva velkakirja.

Suomen Teollisuus Hypoteekkipankki perustettiin vuonna 1924 myöntämään pitkäaikaisia kiinnitysluottoja, joihin varat pankki hankki laskemalla liikkeelle obligaatioita. Pankin omistajia olivat Pohjoismaiden Yhdyspankki, Helsingin Osakepankki, Kansallispankki sekä joukko teollisuusyrityksiä.

Suomen Teollisuus Hypoteekkipankki oli noteerattuna Helsingin Pörssissä vuosina 1943 – 1952. Pankki fuusioitiin Meritaan vuonna 1998 Suomen Teollisuuspankki Oy:nä. Teollisuuspankkina pankki laski liikkeelle myös laajan kirjon erilaisia obligaatioita, joita monet säästäjät ostivat pankkitiliä korkeamman tuoton toivossa. Saisiko olla 10.75 % riskitön verovapaa tuotto?

Huom! Mainittu vuoden 1924 Industrial Mortgage Bank of Finlandin kultalaina nähdään helmikuun Osakekirjahuutokaupassa kohdenumerolla 1.

21.1.2013 Rajan Raha ja Numismaatikko-lehdille
Janne Pietikäinen

_________________________

Artikkelissa mainitut osakekirjat:


– Kohde 724 Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde 7111 Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde 6343 Osakekirja.fi:n katalogissa.

Posted on

2012/12 – Osakekirja.fi:n vuosi 2012

Osakekirja.fi:n vuosi 2012 – muutosten vuosi

Kulunut vuosi on ollut yksi Osakekirja.fi:n historian kiireisimmistä. Vuodenvaihteessa on sopiva hetki rauhoittua ja tehdä vilkaisu kuluneeseen vuoteen. Samalla on helppo listata asioita, joiden parantamisessa on vielä tehtävää. Töitä suomalaisessa osakekirjakeräilyssä riittää varmasti myös vuonna 2013.

Suomalaisista suuryhtiöistä vuonna 2012 juhlavuottaan viettivät mm. Stockmann, Tikkurila ja VR (perustettu 1862), YIT (1912) sekä tietysti Helsingin Pörssi. Marraskuun alussa myös me saavutimme ensimmäiset pyöreämme, sillä osakekirja.com:in avaamisesta tuli 2.11.2012 kuluneeksi kymmenen vuotta. Syksy oli kiireinen, emmekä ehtineet vielä juhlimaan. Juhlan aika on hieman tuonnempana.

Vuosi 2012 meidän silmin

Huutokauppamme saivat hyvän startin jo vuonna 2011, ja vuonna 2012 myös osakekirja.fi -sivustomme horros päättyi. Keväällä saimme kaivattuja lisäkäsiä kotisivujen ylläpitoon, ja naulasimme itsellemme selvät tavoitteet loppuvuodeksi. Maaliskuisen pohdiskelumme kolme tärkeintä huomiota olivat:

  – Osakekirja.fi -sivut pitää muuttaa puhelinluettelomaisesta katalogista kaupaksi, jossa valikoima on kohdallaan ja kohteet esitellään niiden arvoisesti.

  – Sivut pitää saada elämään. Tällä tarkoitimme sivujen säännöllistä päivitysrytmiä ja uusia kiinnostavia teemoja, jotka ovat keräilijälle myös syy piipahtaa sivuilla useammin.

  – Osakekirja.fi ei ole meitä itseämme varten – vaikka olemme siitä erittäin ylpeitä.

Jo keväällä muutimme sivuja reippain harppauksin luettelosta kaupaksi. Alkuvuodesta 2012 myytävien kohteiden määrä oli vain runsas sata, mutta jo toukokuussa tuhat. Haluamme tarjota keräilijöille laadukkaan ja kattavan suomalaisten osakekirjojen myyntivalikoiman, joka sisältää myös luettelotekstiä enemmän tietoa kohdeyhtiöistä. Tarinathan ovat erottamaton osa osakekirjakeräilyä.

Huutokaupat:
Tavoitteenamme on ja tulee olemaan tarjota jokaiselle jotakin. Järjestimme vuoden aikana seitsemän osakekirjahuutokauppaa, joissa oli huudettavana monipuolisia kohteita. Yhteensä vuoden 2012 huutokaupoissa myytiin noin 500 kohdetta. Koko vuoden myyntiprosentti oli 91 %. Olemme tuloksiin tyytyväisiä, ja kiitos vilkkaasta huutamisesta kuuluu keräilijöille. Loppuvuoden aikana meillä oli mahdollisuus osallistua käyttämämme Philabid-huutokauppajärjestelmän kehittämiseen. Saimme jo joitakin uudistuksia näkyväksi, ja isompia uudistuksia on luvassa heti vuoden 2013 ensimmäiseen huutokauppaan.

Katalogi:
Sivuillamme on nyt esiteltävänä noin 6 900 kohdetta, joista kuvan kanssa 4 850. Määrä kasvaa sitä mukaa, kun kohtaamme uusia osakekirjoja ja aikaa liikenee skannaustyöhön.

Teemat:
Lokakuusta alkaen esittelimme Pörssin satavuotisjuhlien kunniaksi valikoitujen entisten ja nykyisten pörssiyhtiöiden osakekirjoja. Esittelyssä oli yhteensä lähes 300 eri kohdetta. Pörssiteeman vietto päättyy vuodenvaihteessa, mutta uusia teemanäyttelyitä nähdään myös tulevana vuonna.

Järjestimme kesällä myös puolivallattoman Kesäkisan. Siinä aiheena olivat osakekirjoihin kuvatut rakennukset, ja tehtävänä oli tunnistaa 30 eri yhtiötä niiden osakekirjoista leikattujen palasten perusteella. Ensimmäinen Kesäkisamme sai hyvän vastaanoton, joskin sitä moitittiin palautteessa vaikeaksi. Hyvä on – sitä se varmasti olikin, mutta vastausrivien joukossa oli myös täysin oikeita rivejä. Ensi kesänä kisataan taas.

Kohdehaun täysremontti:
Sivujemme suurin ongelma on ollut löytää haluttuja kohteita tuhansien osakekirjojen joukosta tehokkaasti. Kohteiden luokittelutyö on ollut pahasti kesken, ja sivujemme tekniikka ei ole taipunut kaikkeen siihen, mitä haluaisimme. Eniten palautetta olemme saaneet siitä, että myynnissä olevia kohteita on ollut hankala löytää vain katalogiin tarkoitettujen kohteiden seasta. Se on ollut aivan tosi, mutta tilanne muuttui joulukuussa.

Joulukuussa saimme nimittäin kohteiden luokittelutyön päätökseen. Tähän mennessä vain neljännes kaikista kohteista oli luokiteltu. Luokittelu tarkoittaa sitä, että nyt kaikki sivuillamme esiteltävät kohteet on korvamerkattu erilaisiin ryhmiin, kuten osakekirjan liikkellelaskuvuosi ja -paikkakunta, joita on mahdollista etsiä myös ajanjaksoittain ja maakunnittain. Lisäksi olemme luokitelleet kaikkien yhtiöiden toimialan, sekä antaneet oman merkkinsä myös mm. pörssiyhtiöille ja kiertäneille osakekirjoille.

Olennainen parannus on myös se, että nyt on mahdollista sisällyttää samaan hakuun useita eri hakuehtoja (esim. pirkanmaalaisten pörssiyhtiöiden osakekirjat tai myynnissä olevat kiertäneet osakekirjat Oulusta). Lisäksi kaikki myynnissä olevat kohteet löytyvät omalta sivultaan, jossa myyntikohteita voi etsiä samoilla monipuolisilla hakuehdoilla. Tervetuloa tutustumaan!

Artikkelit:
Olemme kirjoittaneet keräilyaiheisia artikkeleita vuoden aikana Rajan Raha ja Numismaatikko-lehtiin. Vuonna 2013 palaamme myös Filatelisti-lehden säännölliseksi kirjoittajaksi. Artikkeleidemme tarkoituksena on nostaa osakekirjoista kiinnostavia aiheita keskusteluun, ja esitellä osakekirjakeräilyä myös muille keräilijäpiireille ja houkutella näin joukkoomme uusia skripofiileja. Kaikki kirjoittamamme artikkelit ovat luettavissa myös netissä, jossa juttujen jatkoksi on usein lisätty enemmän kuvia kuin mitä lehtiin on mahdollista painaa. Lämmin kiitos kaikesta artikkeleista saamastamme palautteesta! Kaikki kommentit jutuista ovat jatkossakin tervetulleita.

Scripophily.fi:
Vuoden 2012 aikana huomioimme myös suomalaisosakekirjoista kiinnostuneet eurooppalaiset keräilijät. Keväällä täydensimme englanninkielisiä sivujamme, ja kohteiden osto onnistuu nyt myös englanniksi. Yksittäisten kohteiden tekstit odottavat vielä kääntämistä, ja englanninkielinen kauppa tuleekin aluksi rakentumaan lokakuussa avatun Showroom-sivun ympärille. Showroomissa esittelemme erityisesti ulkomaalaista keräilijäkuntaa kiinnostavia kohteita englanniksi.

Lisäksi olemme laatineet muutamista kohteista värilliset esitteet, joissa kohdeyhtiöiden taustoista kerrotaan englanniksi, saksaksi ja venäjäksi. Esitteet olivat ensi kertaa nähtävillä lokakuussa Antwerpenin keräilypäivillä, ja niiden vastaanotto oli rohkaiseva. Etenkin venäläiset kauppiaat lukivat esitteitämme mielenkiinnolla ja ostivat suomalaisia keisarin vallan aikaisia, ennen maaliskuuta 1917, päivättyjä osakekirjoja edelleen myytäväksi. Toivomme, että kyseisen ajan osakekirjamme kuuluvat lähitulevaisuudessa venäläisten keräilijöiden peruskokoelmiin.

Myös Osakekirja.fi:n huutokaupat on avattu eurooppalaisille keräilijöille. Huutokaupan kohde-esittelyt käännettiin englanniksi vuoden kahteen viimeiseen huutokauppaan. Huutokaupat jatkuvat kaksikielisenä myös kevätkaudella.

Mihin suuntaan haluamme viedä suomalaista osakekirjakeräilyä?

Osakekirjojen keräily on Suomessa vielä melko pienen piirin harrastus. Kaikkein tärkein tavoitteemme onkin helpottaa uusien keräilijöiden mukaantuloa. Mielestämme tämä tarkoittaa alkuun auttamista, jossa keskeinen asia on luotettavan tiedon välittäminen.

Pörssisäätiön syksyllä 2012 teettämän tutkimuksen mukaan osakesijoittaminen koetaan eliitin harrastukseksi, josta missään nimessä ei saisi olla kysymys. Monet osakekirjakeräilijät ovat myös osakesijoittajia, joten linkki osakekirjakeräilyn ja osakesijoittamisen välillä on olemassa. Emme halua suomalaisesta osakekirjakeräilystä pienen piirin hienostelua, vaan suositun keräilymuodon kaikille suomalaisesta taloushistoriasta, yritysten vaiheista ja kotiseutuasioista kiinnostuneille. Kun keräilijäkunta kasvaa, hyötyy siitä koko keräilijäyhteisö. Kuten kaikessa keräilyssä, hyvän kokoelman tulee olla myös hyvä sijoitus. Tässäkin on motiivia meille kaikille vahvistaa osakekirjakeräilyä avoimella tiedonvaihtamisella sekä maksuttomalla tiedonsaannilla.

Mitä suunnittelemme kevääksi 2013?

Kevään aikana panostamme osakekirjojen kohde-esittelyihin, myyntivalikoiman päivittämiseen ja osakekirjakuvien skannaukseen. Lisäksi huutokaupat jatkuvat tutulla tahdilla, ja kevätkaudelle on suunniteltu yhteensä neljä huutokauppaa. Niistä ensimmäisessä esitellään kaksi huutokauppa-ohjelmiston uudistusta. Kerromme niistä lisää huutokaupan alkaessa 20.1.2013.

Alkuvuodelle on suunnitteilla myös mielenkiintoinen tuote-uutuus, josta kerromme hieman myöhemmin.

Kerromme kaikista uutuuksista tuoreeltaan uutiskirjeessämme. Varmistathan, että saat tiedotteemme haluamaasi sähköpostiosoitteeseen. Jos käyttäjätunnuksesi tai salasana sivuillemme on unohtunut, ota yhteyttä, niin laitetaan asia kuntoon. Tavoitat meidät parhaiten Yhteystiedot-sivun kautta.

Uudenvuodenterveisin,
20.12.2012 Janne Pietikäinen ja koko Osakekirja.fi:n väki

Uudenvuodentarjouksena osakekirjakokoelmalle arvoisensa säilytys:
Laadukas osakekirjamappi sekä 20 muovitaskua yhteishintaan 99 euroa + postituskulut 12,30 euroa. Tarjous on voimassa niin kauan, kun kansioita riittää, kuitenkin enintään 6.1.2013 asti.

Posted on

2012/11 – Aidasta ja sen seipäästä – missä ero?

Aidasta ja sen seipäästä – missä ero?

Lehtijutussa mainittu kuvakooste löytyy jutun lopusta.

– ”Kuinka monta näitä osakekirjoja arvioidaan olevan olemassa?”
– ”Neljä kappaletta.”
– ”Mutta minulla on näitä 6 kappaletta!”

Kuulostaako tutulta? Vielä hieman kiihkeää luonnetta mukaan, niin keskustelun tempo kasvaa nopeasti. Turhaan.

Pahimmassa tapauksessa keskustelijat eivät ymmärrä toisiaan ollenkaan ja ristiriita alkaa elää omaa elämäänsä. Molemmat keskustelijat tahtovat hyvää, mutta yhteinen pohja keskustelulle on puuttunut. On puhuttu aidasta ja aidanseipäästä. Mutta missä kohtaa keskustelu on mennyt ristiin?

Mikä on erilainen?

Tämä on hyvä kysymys, vaikka toisaalta se tuntuu itsestäänselvyydeltä. Osakekirjojen luokitteluun tai erotteluun tyypeittäin ei löydy vakiintuneita määrittelyitä. Standardin puutteesta johtuen on useita tapoja luokitella osakekirjoja – yhtä oikeaa totuutta ei varmasti ole.

Osakekirja.fi -sivuilla osakekirjat erotellaan yhdeksän muuttujan perusteella. Ne ovat liikkeellelaskijan nimi, osakekirjan päiväys, päiväyspaikka, osakekirjan tyyppi, osakekirjan kielet, sidottu / vapaa, specimen / blanco / kiertänyt, osakemäärä ja osakkeiden nimellisarvo.

Kyseiset muuttujat on valittu siksi, että ne vaikuttavat osakekirjan ulkonäköön ja eroavaisuudet ovat kaikkien keräilijöiden selkeästi todennettavissa. Lisäksi kohteilla voi olla muitakin erottavia tekijöitä. Esimerkiksi Wasa Teater Ab:n osakekirjasta tunnetaan kaksi täysin samannäköistä osakekirjaa (kuvat jutun lopussa), jotka on kuitenkin painettu erilaiselle paperille (Kolibri / Lessebo). Tämäkin on ilman apulaitteita todennettavissa.

Vielä tarkempi erilaisuusluokittelutapa on ollut maailman laajimman suomalaisten osakekirjojen kokoelman keränneellä Werner Kieselbachilla. Hänen ajatuksensa mukaan osakekirjat ovat erilaisia, jos niiden painotyössä on silmin todennettavissa pienikin ero. Werner vei luokittelun jopa niin pitkälle, että hänen kokoelmastaan löytyi mm. eri värisävyillä eroteltuja mutta muuten ”samanlaisia” KPY:n osuuksia (kuvat jutun lopussa). Värieroja KPY ei ollut tarkoittanut olevankaan, vaan erot tulivat painokoneesta.

Miksi erilaisuuden luokittelulla on merkitystä?

Niinpä. Pitääkö osakekirjoja niin tarkkaan katsoa ja luokitella? Yhtiö on yhtiö ja paperi on paperi. Saman kysymyksen voisi kääntää numismaatikkokielelle: Mitä jos kaikki 1-penniset Aleksanteri III:n ajalta määriteltäisiin A3-luokaksi ilman vuosilukuja? Numismaatikon vastaus olisi varmaankin: ”No mutta nehän ovat eri vuodelta ja erihintaisia!”

Mutta ovatko ne erihintaisia koska ne on luokiteltu, vai onko ne luokiteltu koska ne ovat eri hintaisia? Ilman luokittelua ja arviota kappalemääristä emme tietäisi, että vuoden 1882 penni on sata kertaa arvokkaampi kuin vastaava raha vuodelta 1883.

Osakekirjakeräilyn kehittyminen

Monesti kuulee puhuttavan, että keräily ei voi kehittyä, jollei ole tietoa. Tai että ilman tietoa ei ole keräilyä eikä keräilijöitä. Totta, mutta keräilytietoon sisältyy myös laatuvaatimus. Liian epätarkalla tiedolla ei ole merkitystä. Kehittyvä ja elinvoimainen keräily tarkoittaa riittävän yksilöivää tietoa keräilykohteista. Helppoa olisi myös sanoa: ”Joo no ei tota tietoa tarvita, koska meitä on vain 60, ja kyllä me nää suurinpiirtein tiedetään”. Toden totta, mutta kuinka huomioimme uudet keräilijät ja tulevat sukupolvet? Omalle harrastukselleen vihkiytyminen on arvokas asia, ja kokemus tuo mukanaan tietoa. Liiasta salamyhkäisyydestä tulee kuitenkin helposti keräilyn kehittymisen jarru ja vain liikkuvalla tiedolla on arvoa.

Myös osakekirjakeräilyssä hyvä kokoelma pitää nähdä hyvänä sijoituksena. Hyvän sijoituksen rakentamiseen tarvitaan paljon tietoa, josta keräilijä voi poimia haluamansa palaset ja tehdä niiden avulla omia rajauksiaan. Tiedon tuottaja ei voi päättää keräilijän puolesta, millä kriteereillä keräilijä voi kokoelmaansa rakentaa. Se olisi henkilökohtaisuuksiin menemistä. Tiedon tuottajan tehtävä on tarjota arvottamatonta ja riittävän yksilöivää ja luotettavaa tietoa.

Keräilyosakkeiden erot syntyvät juuri päiväyksestä, nimellisarvosta, allekirjoittajista ja muista luokittelussa käytettävistä tiedoista. Kun tietoa erilaisuudesta on tarjolla, jokainen keräilijä voi itse päättää, kiinnostavatko ne neljä omaa ja kaverin kuusi osakekirjaa. Erilaisuutta ei kuitenkaan saa yrittää väheksyä.

Numismaatikko ja Rajan Raha -lehdille
16.11.2012 Janne Pietikäinen

_________________________

Kuvakooste artikkeliin – Samanlaisia vaiko erilaisia?:

Ensin kaksi Wasa Teaterin perustamisen aikaista osakekirjaa vuodelta 1919:
– Yhtiö: Sama
– Nimellisarvo: Sama
– Päiväys: Sama
– Allekirjoittajat: Samat
– MUTTA: Osakekirjat on painettu kahdelle aivan erilaiselle paperille
Kolibri- ja Lessebo-paperien ero on varsinkin luonnossa selvästi ja paljain silmin nähtävissä. Myös paperilaatujen ”näppituntuma” eroaa, ja tunnistuksen varmentaa paperien vesileima. Pidämme kohteita siksi erilaisina, ja olemme antaneet niille katalogissamme myös omat sivunsa.

Kolibri billet -paperi on valmistettu Dürenissä, joka sijaitsee nykyisessä Saksan Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa. Lessebo on puolestaan valmistettu Lessebon kunnassa Ruotsin Smoolannissa. Lue lisää Lessebo-paperista ja sen valmistajan yli 300-vuotisesta historiasta (englanniksi).


– Wasa Teater v. 1919 (Kolibri-Billet) Osakekirja.fi:n katalogissa (kat. nro 2212).


– Wasa Teater v. 1919 (Lessebo) Osakekirja.fi:n katalogissa (kat. nro 2213).

KOPit kuin kaksi marjaa. Näiden kahden Kansallis-Osake-Pankin osakekirjan ainoa ero on allekirjoittajissa. Riittääkö se tekemään osakekirjoista erilaiset?


– Kohde 7096 Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde 4715 Osakekirja.fi:n katalogissa.

Osakeyhtiöissä uusia osakkeita lasketaan liikkeelle osakeanneissa eli emissioissa. Saman annin osakekirjat on tavallisesti päivätty samalle päivämäärälle, jolloin eri antien osakekirjat on erotettavissa toisistaan, ja niitä voi perustellusti pitää erilaisina. Eri anneissa liikkeelle laskettujen osakkeiden määrä voi poiketa merkittävästi, mikä osaltaan vaikuttaa kohteen harvinaisuuteen. Osuuskunnissa osuustodistuksia tai jäsenkirjoja kirjoitetaan yleensä sitä mukaa, kun uusia jäseniä liittyy osuuskuntaan. Siksi osuustodistuksilla ja jäsenkirjoilla päiväys ei yksin riitä perusteeksi luokitella kohteet erilaisiksi. Ulkoasultaan eri näköiset osuustodistukset ovatkin eri juttu. Seuraavissa kuvissa on seitsemän erilaista KPY:n jäsenkirjaa uusimmasta (v. 2007) vanhimpaan (v. 1978). Juridisesti yhtiö on pysynyt samana, vaikka nimi on matkan varrella muuttunut. KPY toimii edelleen, ja sen koko nimihistoria on ollut:
15.06.2006 – Osuuskunta KPY
29.06.1994 – Puhelinosuuskunta KPY
29.01.1935 – Kuopion Puhelinyhdistys
28.06.1910 – Kuopion Telefooniyhdistys


– KPY:t Osakekirja.fi:n katalogissa.

Kuten KPY:n jäsenkirjat näyttävät, yhtiön nimenmuutoksen lisäksi myös aika muuttaa painotuotteiden ulkoasua. Logot, typografia ja mm. värien käyttö liittävät myös osakekirjan omaan aikakauteensa. Näillä ulkoisilla tekijöillä yhtiö haluaa ehkä viestittää halustaan kehittyä ja seurata aikaansa. Toisinaan halutaan korostaa pysyvyyttä ja pitkää historiaa. Esimerkiksi Kansallis-Osake-Pankin osakekirjojen kuvitus Suomi-neitoineen ja rautateineen pysyi koko pankin historian ajan lähes muuttumattomana.

Oma lukunsa ovat osakekirjat, jouden ulkoasu on aikakaudelleen epätavallinen (esim. Itä-Savon Maakuntahotelli Oy), tai muuten vain poikkeava (Motti Osakeyhtiö) ja siksi mielenkiintoinen.

Lopuksi esittelemme Stockmannin ja Enso-Gutzeitin osakekirjat eri aikakausilta. Yhtiöiden nimet ovat pysyneet samoina, ja Enson osakekirjojen nimellisarvotkin ovat samoja. Silti kohteet ovat varmuudella erilaisia.

Erilaisia, ja molemmat klassikoita – Stockmannin osakekirjat vuosilta 1943 ja 1986:


– Kohde 3925 Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde 1652 Osakekirja.fi:n katalogissa.

Enso-Gutzeitin kymmenen A-osakkeen osakekirjat vuosilta 1973 ja 1985:


– Kohde 284 Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde 5756 Osakekirja.fi:n katalogissa.

Kuvakoosteen kokosi Osakekirja.fi -toimitus.

Posted on

2012/10 – Euro, eurobondit, inflaatio – ja mielenterveys

Euro, eurobondit, inflaatio – ja mielenterveys

Eurouutisten seuraamisesta on tullut kuin ”kauniita ja rohkeita”. Euron kriisi sitä, euromaiden velkakriisi tätä. Etenkin analyytikot ja sijoittajat yrittävät tulkita poliitikkojen sekä keskuspankkiirien sanoja ja eleitä. Harvemmin ”aivoloisinta” on onnistunut. Kansa Euroopassa ja Karibialla odottaa henkeä pidätellen uusia uutisia eri rooleissa: työntekijänä, yrittäjänä, eläkeläisenä tai sijoittajana. Ja myös osakekirjakeräilijänä.

Miten niin osakekirjakeräilijänä?

Erilaiset kriisit ovat näkyneet läpi vuosisatojen velkakirjoissa. Siinä missä suomalaisen osakekirjan ns. yhtiöoikeudelliset asiat perustuvat osakeyhtiölakiin ja yhtiöjärjestykseen, velkakirjan ehdot perustuvat velkakirjalakiin, velkakirjaan painettuihin ehtoihin ja viime aikoina listalleottoesitteisiin. Vanhoja velkakirjoja tutkiessa selviää palasia historiasta. Sijoittajan on pitänyt osata huomioida hyvin monenlaisia markkinatilanteita.

Euro ja ilmentymänsä Suomen markka

Yksi yleinen harhaluulo on, ettei paperisia euromääräisiä osake- tai velkakirjoja ole. Periaatteessa totta. Osakkeethan olivat jo sähköisinä arvo-osuuksina kun euro tuli 1.1.1999. Yksikään pörssiyhtiö ei ole laskenut liikkeelle paperisia euromääräisiä osakekirjoja, mutta pörssinoteerattuja paperisia euromääräisiä velkakirjoja kyllä tunnetaan. Tunnetuin niistä on OKO-Investointiluottopankin 27.9.1999 päivätty obligaatiolaina.

OIP:n obligaatiolainan kataloginumero on 6332, kuva artikkelin lopussa.

My name is Bond, Eurobond

Jotkut maat ovat ihan vakavissaan esittäneet yhteisiä koko euroalueen kattavia velkakirjoja. Kädenvääntöä on käyty siitä, tarkoittaako se nykyisten lainojen sosialisointia toisille euromaille vai yhteisen hyvinvointi-Euroopan rakentamista. Vai pitäisikö yhteisillä eurobondeilla rakentaa infrastruktuuria ja valtioiden tulisi ”korvamerkitä” velkojen ja korkojen takaisinmaksu budjettiinsa. Infra-hankkeiden yhteinen rahoittaminen tarkoittaisi investointeja hyvinvoinnin perustaan eikä lainaamista jokapäiväisiin kuluihin.

Infrastruktuurilainoja on Suomessakin ollut useita. Jo 1800-luvulla tunnettiin rautateiden rakentamiseksi otetut lainat. Ne laskettiin usein liikkeelle Euroopassa. Vastaavia lainoja ovat olleet myös ns. vuokramaiden lunastamiseksi nostetut lainat ja sotakorvauslainat.

Valtiokassasitoumus 1.10.1888 Savon radan rakentamiseksi, kataloginumero 6491. Kuva artikkelin lopussa.

Tuleeko inflaatio ja olitko valmis?

Sijoittamisen perusidea on tuoton tavoittelu, ja tuoton vastapainona on riski. Euroalueen kriisien myötä myös sijoittamisen perusidea on saanut uuden piirteen: jotkut sijoittajat haluavat vain saada pääomansa turvaan sellaiseen paikkaan, josta saa edes pääoman takaisin. Turvasatamasta ollaan valmiita maksamaan. Esimerkkeinä tästä toimivat Saksan valtiolainojen negatiiviset korot tai Berliinin asuntomarkkinat. Berliinissä asuntoja tuntuvat nyt ostavan pääomaansa turvaan tuovat eurooppalaiset.

Pääoman turvaaminen on ollut elementtinä myös suomalaisissa velkakirjoissa. Sodan jälkeen valtion antamissa korvauslainoissa oli indeksiehto, jolla lainan pääoma oli turvattu, mutta koronmaksu ei. Kansan suussa lainoista puhuttiin ”kultareunaisina” niiden inflaatiosuojan takia. Katso esim. Suomen valtion II korvauslaina 1944, kataloginumero 6930. Kuva artikkelin lopussa.

Mielenkiintoinen on myös Suomen valtion vuoden 1960 vaihtuvakorkoinen tielaina (kataloginumero 2972). Lainalla päällystettiin tai rakennettiin useita eri tieosuuksia Suomessa. Tämä laina käytettiin Kotka-Hamina-Taavetti -välille. Velkakirjan kääntöpuolella olevan indeksiehdon mukaan yli 4 % indeksimuutos korottaa sekä erääntyvää korkoa että pääomaa ”kun luku kaksi täysiä kertoja sisältyy indeksin nousua osoittavaan peruslukuun”. 6,5 % nousu indeksissä olisi siis tarkoittanut 3 % korotusta maksettavaan korkoon sekä pääomaan, eli Valtio korvasi enintään puolet inflaatiosta velkojille. Katso esim. Suomen valtion vuoden 1960 vaihtuvakorkoinen tielaina, kataloginumero 2972. Kuva artikkelin lopussa

Ja se mielenterveys

Monenmoisia tapahtumia tulee ja menee euroalueen kriiseissä. Ehkä uusia ratkaisun merkkejä on saatu jo tämän jutun ilmestyessä – sen verran nopeasti asioita päätetään joinakin viikonlopun pimeinä tunteina.

Näkymä edessä on ajoittain niin utuinen, että joidenkin eurokansalaisten mielenterveys on varmasti ollut koetuksella. Mitään täysin uutta emme kuitenkaan ole kokemassa. Viestinvälityksen nopeus on ainoa uutuus, mutta osakekirjakeräilijät voivat rauhallisesti todeta: ”kyllä tämä on nähty ennenkin”. Kriisit luovat aina uusia keräilykohteita osakkeiden ja velkakirjojen menettäessä arvonsa. Niistä tulee korvaamattomia ihan uudella tavalla.

Ai niin – miten Karibia liittyy euroon? Joillakin Ranskan merentakaisilla alueilla, kuten Martiniquen saarella, euro on virallinen valuutta. Ainakin oli 16.10.2012.

Rajan Raha -lehdelle 16.10.2012 Janne Pietikäinen

_________________________

Artikkelissa mainitut osakekirjat:


– OKO-Investointiluottopankki Oyj, obligaatiolaina 27.9.1999, kataloginumero 6332.


– Valtiokassasitoumus 1.10.1888 Savon radan rakentamiseksi. Rata avattiin 1.10.1889. Kataloginumero 6491.


– Suomen valtion II korvauslaina 1944, kataloginumero 6930.


– Suomen valtion vuoden 1960 vaihtuvakorkoinen tielaina, kataloginumero 2972.

Posted on

2012/08 – 10 hyvää ja kaunista osakekeräilyvuotta

– ”Kuule, laitetaan tietoja osakekirjoista sinne internetiin ja arvioidaan ihmisten hallussa olevia osakekirjoja.”
– ”Loistava juttu! Tuo me tehdään.”

Näillä sanoilla Pekka Kantanen ja Janne Pietikäinen aloittivat osakekirjakeräilyn uudelleenrantauttamisen Suomeen. Elettiin syksyä 2002. Ensimmäisenä keittiön kaapin takaa löytyi arvioitavaksi vanha Medica Oy:n osakekirja. Osakekirja.com oli syntynyt.

Hyvin nopeasti kaksikolle kävi selväksi, ettei pelkkä tiedon tuottaminen ja jakaminen Osakekirja.com:ssa riitä, vaan uuden harrastuksen vahvistamiseksi tarvitaan paljon muutakin. Jotta osakekirjakeräily voi kukoistaa ja keräilijät voida hyvin, tarvitaan tarjolle uusia ja hyviä kohteita, monipuolista tietoa kohteista sekä keräilijöiden yhteisöllisyyttä. Nämä ”palikat” pitäisi vielä järjestää laadukkaasti. Näin kymmenen vuotta myöhemmin tarkasteltuna on ilo huomata, että osakekirjakeräily on kasvanut, koska eri toimijat ovat tarjonneet ratkaisujaan keräilyharrastuksessa tarvittaviin asioihin.

Elävä kauppiaskunta

Elokuussa 2005 Osakekirja.com sai rinnalleen Suomen ensimmäisen osakekirjakaupan Osakekirja.fi:n. Verkkokaupassa oli tarjolla muutamia osakekirjoja, ja suurin osa kohteista tarjottiin suoraan keräilijöille heidän omien kiinnostustensa perusteella. Osakekirja.fi:n tuotevalikoima on paisunut seitsemässä vuodessa runsaasti.

Markkinoille on tullut ja tulee myös uusia osakekirjakauppiaita, kuten esim. Juvekim. Lisäksi monet keräilijät ovat aloittaneet osakekirjojen myymisen suoraan internetin tai huutokauppojen välityksellä. Tarjontapuoli onkin tällä hetkellä vähintään kohtuullisella tasolla.

2000-luvun alussa osakekirjoja nähtiin ainakin Ekmanin, Holmaston ja Suomen Numismaattisen yhdistyksen huutokaupoissa. Nykyään päätoimijat huutokaupoissa ovat Osakekirja.fi, Osakekirjakeräilijät ry ja yksityiset keräilijät suoraan Huuto.netin kautta.

Tiedon tuottaminen ja tietolähteet

Muutos on ollut raju myös tietolähteiden puolesta. Monet valtion laitoksista ovat avanneet suljettuja tietokantojaan verkon kautta käytettäväksi.

Pitkäaikaisena tietolähteenä on toiminut myös Gunhard Kockin Pörssitieto. Pörssitiedon siirtyminen painetusta kirjasta pelkästään verkossa olevaan sisältöön on tarkoittanut lisäaikaa varsinaisen tiedon päivittämiseen. Kirjaan verrattuna Internet on jakelukanavana nopea ja avaa paljon uusia mahdollisuuksia tiedon järjestämiseen.

Myös Osakekirja.fi tuottaa tietoa yhtiöistä, osakekirjoista ja niihin liittyvistä henkilöistä, joten keräilijöille on nykyisin paljon tietolähteitä tarjolla.

Keräilijätoimintaa

Vuonna 2007 perustettiin Osakekirjakeräilijät r.y keräilijöiden omaksi kollektiiviksi. Suomen maantieteellisestä laajuudesta johtuen yksi yhdistys ei pysty tarjoamaan fyysistä kokoontumispaikkaa n. 50 suomalaiselle aktiivikeräilijälle, joten osakekirjojen keräilijöitä on jäseninä niin paikallisissa filatelisti- kuin numismatiikkakerhoissakin. Arvioitaessa keräilijämäärää on huomattava, että väestömäärään suhteutettuna Suomessa on osakekirjakeräilijöitä enemmän kuin esimerkiksi Saksassa.

10 hyvän ja kauniin vuoden summa summarum

Keski-Euroopassa on huomattu Suomen aktiivinen kehitys osakekirjakeräilyssä. Toistuvasti olen saanut ylpeänä vastata, että kysymys on monien eri tahojen tekemän työn summasta. On tärkeää, että aktiiviset keräilijät kykenevät toimimaan eri rooleissa eli kauppiaina, keräilijöinä ja tiedon tuottajina. Tätä kaikkea tarvitaan osakekirjakeräilyn kehittämiseksi. Harva edustaa ”puhtaasti” vain yhtä näistä osa-alueista, vaan toimii useammassa roolissa ja kasvattaa samalla keräilyharrastusta.

Iso apu keräilylle on ollut myös internet. Kun 1880-luvulla puhelin rantautui Suomeen ja satoja puhelinyhtiöitä perustettiin, pitkien etäisyyksien pieni kansa omaksui nopeasti teknisen kehityksen mahdollisuudet. Samalla tavalla osakekirjakeräilyssä on opittu hyödyntämään internetin uusia mahdollisuuksia, kuten huutokaupat, verkkokaupat ja tiedon jakaminen.

Seuraavan vuosikymmenen ensi merkit

Osakekirjakeräilyn perusta on kunnossa. Olemme edenneet pitkän matkan muutaman ”propellipään” haaveilusta. Tulevina vuosina tullemme näkemään samoja ajan kulumiseen liittyviä asioita kuin muussakin keräilyssä: kokoelmat karttuvat ja siirtyvät seuraaville keräilijäsukupolville. Viitteitä tästä näimme jo syksyllä 2011 kun suurin tunnettu suomalaisten osakekirjojen kokoelma vaihtoi omistajaa.

Uusia kauppiaita ja uusia kohteita nähdään varmasti. Keräilykauppakenttä muuttuu koko ajan ja yksittäiset henkilöt myyvät uniikkeja yksittäiskappaleitaan, kun hinnat kehittyvät keräilyharrastuksen kasvaessa.

Vanhat osakekirjat tullevat olemaan myös muiden kuin osakekirjakeräilijöiden mielenkiinnon kohteena. Tämä siksi, että osakekirjat kertovat hienoja tarinoita paikallisten yritysten vaiheista, yrityksiin liittyvistä henkilöistä ja suuremmista muutoksista yhteiskunnassa. Osakekirja ei ole pelkkä paperi vanhasta omistusoikeudesta. Jo nyt on nähtävissä osakeantimerkkikeräilijöiden sekä kotiseutukeräilijöiden kiinnostus osakekirjoihin.

Toivottavaa on, että nykyiset aktiiviset osakekirjakeräilyn toimijat pitävät yhdessä huolen, että osakekirjakeräily pysyy elinvoimaisena. Kun perusta on kunnossa, on aina oikea hetki aloittaa uusi harrastus – osakekirjakeräily.

Rajan Raha ja Numismaatikko-lehdille 27.8.2012 Janne Pietikäinen

_________________________

Lopuksi kuvia osakekirja.com ja osakekirja.fi -sivuista vuosien takaa:


– 2004 syyskuussa etusivu oli hyvin pelkistetty. Osoite oli vielä tuolloin .com-päätteinen.


– Sivustoa kehitettiin alusta asti kaupan suuntaan. Valinnan varaa ja osakekirjojen kuvia löytyi jo 2004.


– Jouluksi 2005 tietoa oli saatu koottua jo mukavasti. Osakekirjoja vaihdettiin lähinnä ”tiskin alta”, eli tiettyjä kohteita etsivät keräilijät kertoivat meille toiveistaan, ja toisaalta tiesimme, kenelle minkäkin tyyppisiä kohteita kannatti tarjota. Kauppamme rakennettiin alusta asti sekä suomen- että englanninkieliseksi.


– Vuonna 2008 vaihdoimme koko sivuston teknistä alustaa ZenCart-pohjaiseksi, joka tarjoaa hyvät edellytykset juuri verkkokauppaan. Samalla sivuston ulkoasu muuttui.

Viime vuosina olemme keskittyneet katalogin täydennykseen ja ennen muuta osakekirjojen kuvien lisäämiseen sivuille. Monia uudistuksiakin on tehty, esimerkkinä huutokauppatoiminnan aloittaminen. Työ jatkuu.

Posted on

2012/06 – Kirpputorin kautta miljonääriksi?

Kirpputorin kautta miljonääriksi?

Keväistä osakekirjakeräilyä lämmitti hetkeksi uutinen Amerikan mantereelta. John Doe oli löytänyt kirpputorilta Coca-Cola Companyyn fuusioituneen yhtiön osakekirjan ja vaati Coca-Colalta 130 000 000 dollarilla osakkeita osakekirjaansa vastaan. Asiaa käsiteltiin oikeudessa, ja John Doe hävisi kanteensa. Onko vastaava mahdollista Suomessa? Edes pienemmässä mittakaavassa?

Yksi osakekirja fi:n palvelumuodoista on selvittää osakekirjojen käypäisyyttä. Netistä löytyy selvitysmalleja ”kuinka selvitän osakekirjan käypäisyyden”, ja olemme sellaisen tehneet itsekin. Täysin aukottomia ne eivät kuitenkaan ole. Täydellisen varmuuden saamiseksi ja asiakkaiden palvelemiseksi teemme selvityksen aina itse.

Suomalaiset kirpputorit

Selkeästi kysytyin ”onko tällä arvoa? -tapaus” on Sammon paperinen osakekirja 1980-luvun puolivälistä. Tuolloin Vakuutusosakeyhtiö Sammon osakekirjoja annettiin vastikkeetta asiakkaille, kun Sampo muuttui keskinäisestä yhtiöstä osakeyhtiöksi. Jokainen asiakas sai vähintään yhden osakkeen. Nyt yksi Sammon paperinen osake vastaa 20 osaketta eli n. 350 – 400 euroa pörssikursseista riippuen.

Jotta Sammon paperiset osakekirjat saa vaihdettua arvo-osuusosakkeiksi tulee vaihtajalla olla ns. aukoton saantoketju siitä henkilöstä lähtien, jonka nimiin paperinen osakekirja on merkitty. Saantoketjun muodostavat esim. kauppakirjat, lahjakirjat tai perukirjat.

Paperisten osakekirjojen vaihtamista arvo-osuuksiksi vaikeuttaa kovasti se, etteivät pankkikonttorien virkailijat osaa enää auttaa paperisten osakekirjojen kanssa. Totta – moni heistä oli vasta pieni lapsi, kun kyseiset osakekirjat annettiin, eivätkä ole näin eläessään osakekirjoja nähneet.

Osakekirja fi on paras kaveri osakekirja-asioissa

Kesällä 2010 saimme puhelun asiakkaalta, joka kertoi, että hän haluaa myydä vanhoja keräilyosakekirjoja. Tapasimme ja teimme kauppoja hienoista kohteista. Tapaamisemme päätteeksi hän kertoi haltuunsa tulleista osakekirjoista, jotka niin lakimies kuin pankkikin olivat todenneet arvottomiksi. Sovimme, että katsomme osakekirjat vielä kerran.

Toisessa tapaamisessamme kävi muutamassa sekunnissa selväksi, ettei kyse todellakaan ole arvottomista osakekirjoista. Suoraan rahaksi muutettavissa osakekirjat eivät myöskään olleet, vaan ne vaativat selvittämistä niin yhtiöiden kohtalon kuin aikaisempien omistajienkin suhteen. Kerroimme kuitenkin, että jos selvitystyö onnistuisi, asiakkaan osakekirjojen arvo saattaisi olla jopa 200 000 euroa. Teimme selvitystyöstä sopimuksen ja aloitimme työt.

Osakekirja fi on kerryttänyt osaamista vanhoihin osakekirjoihin liittyen jo 1980-luvulta lähtien. Käytössämme on valtava tietopankki ja tärkeitä kontakteja, joita hyödynsimme asiakkaamme selvitystyössä. Parissa päivässä saimme selville osakekirjat liikkeelle laskeneiden yhtiöiden kohtalot sekä osakekirjojen oikeudelliset tilanteet, ja muutamassa viikossa selvitimme kaikki osakekirjoihin liittyvät aiemmat omistusoikeudet.

Iloksemme pystyimme vahvistamaan asiakkaallemme osakkeiden arvoksi n. 232 000 euroa, jotka asiakkaamme saikin myöhemmin haltuunsa osakekirjoja vastaan.

Selvitystyöpalvelullemme on olemassa kysyntää. On ilo huomata vuosikymmenten ammattitaidollemme olevan käyttöä, etenkin kun pankit tuntuvat menettäneen täysin kykynsä palvella asiakkaitaan paperisia osakekirjoja koskevissa asioissa.

Jos tarvitset apua vanhoihin suomalaisiin osakekirjoihin liittyvässä selvitystyössä, autamme mielellämme. Ota yhteyttä puhelimitse 044 521 2121 tai yhteydenottolomakkeen kautta, niin teemme nopeasti tarjouksen löytämistäsi osakekirjoista.

Ostamme osakekirjoja myös kadonneina. Valitse ensin, onko sinulla osakekirjat yhä olemassa:



19.6.2012 Janne Pietikäinen

Posted on

2008/04 – Esittelyssä kolme kauneinta osaketta

Artikkeli on julkaistu Pörssisäätiön kotisivuilla 17.4.2008. Tekstin oikeudet omistaa Pörssisäätiö.

Esittelyssä kolme kauneinta osaketta

Tässä yksi mielipide kolmesta kauneimmasta suomalaisesta osakkeesta: Suomalaisen Teatteritalon Oy, 1900, Suomalainen Tupakkatehdas Oy, Kansallispankki.

Kauneimmista? Mistä on kyse?

Vastaajana on osakekirjojen keräilyyn erikoistuneen Keräilyliike Osake & Kirja Oy:n omistaja Janne Pietikäinen. Yhden varauman hän kuitenkin heti tekee: “Oman luokkansa tekevät suomalaiset laivayhtiöt, niitä on vaikea lähteä erottelemaan.”

Kasvava harrastus

Vaikka nykyinen pörssikauppa on sähköistä ja osakekirjat koostuvat ykkösistä ja nollista, maailmalla on vielä liikkeellä runsaasti vanhoja paperisia osakekirjoja. Niiden keräily tuntuu kiinnostavan yhä useampia. Tästä yhtenä esimerkkinä äskettäin Pörssitalossa pidetty vanhojen osakkeiden huutokauppa.

Jos siis mummon piironginlaatikosta löytyy osakekirjoja, niillä voi olla mahdollisen rahallisen arvon lisäksi myös keräilyarvoa. Kysytään taas Janne Pietikäisen mielipidettä, kolme halutuinta osakekirjaa:

“Lähestyn tätä sen kautta, että mitä osakekirjaa kysytään tasaisimmin: Aktiebolaget Börs, Stockmann Oy Ab, Kansallispankki.”

“Keräilijät etsivät erityisesti 1800 -luvun papereita, joissa kaunis kuva ja nämä ovat myös harvinaisimmat. TOP 3 kalleinta huutokaupoissa on myös oma järjestyksensä, silloin listalla olisivat F Sergejeffin Olut-tehdas Oy, Kägelban Aktiebolaget ja jälleen Suomalaisen Teatteritalon Oy.”

Kiinnostus osakekirjoihin on ymmärrettävää. Ne sisältävät kauniisti pakattuna ripauksen talous- ja teollisuushistoriaa ja vähän muutakin. Esimerkiksi Helsingin huutokaupassa legendaarisen autotehtaan Hispano Suizan osakkeen hinta nousi pyydetystä 40 euron lähtöhinnasta 140 euroon.

Eri maissa erilaiset kiinnostukset

Pietikäinen vastaa kysymyksiin kauppamatkalla Saksasta. Eri maissa on eri kiinnostuksen kohteet myös osakekirjojen keräilyn suhteen.

“Suomalaiset keräilijät ovat erilaisia esim. saksalaisiin verrattuna eli keräijöissä ja keräilyssä on suuria eroja maittain. Teemme paljon kauppoja Keski-Eurooppaan ja panostamme Saksaan. Uutena asiakasryhmänä ovat tulleet venäläiset keräilijät. Heillä on tietyt yhtiöt, joita he keräävät.”

Entä tunteeton nykymaailma, onko osakekirjojen keräilijällä kiinnostusta sijoittamiseen?

“Sijoitan pääsääntöisesti ei-listattujen yhtiöiden osakkeisiin. Olen sijoittanut jo 20 vuotta. Rekisteröin omistuksen ja pyrin käymään yhtiökokouksissa käyttämässä osakkeenomistajan valtaa. Kiinnostaa kovasti ei-listattujen yhtiöiden hyvä hallintotapa. Teen parhaillaan gradua listaamattomien yhtiöiden hallituksen ja toimitusjohtajan suhteen kehittämisestä sekä hyvästä hallintotavasta.

17.4.2008 Pörssisäätiö

_________________________

Tässä artikkelissa mainitut linkit:
>>

Artikkelissa mainitut osakekirjat:

Posted on

2009/08 – ”Minkä arvoinen tämä on?”

Minkä arvoinen tämä on?

Kohteiden hinnoittelu on kehittyvällä keräilyalueella haastavaa. Suomalaisten osakekirjojen hintoihin vaikuttaa voimakkaasti se, että suomalaisia osakekirjojen keräilijöitä on vain n. 50 henkilöä, ja suomalainen keräilijä kerää pääsääntöisesti vain jotakin tiettyä aihetta. Lisäksi suomalainen kerää usein vain yhden osakekirjan per yhtiö, eikä kaikkia tunnettuja variantteja. Maailmalla suomalaisia osakekirjoja kerätään osana aihetta esim. tyylisuuntaus, numerosarjat tai yhtiön toimiala.

Joskus myös täysin tuntematonta kohdetta löydetään “yksi kappale”, ja myöhemmin useita lisäkappaleita. Edellä mainittu on tyypillistä alkavalle keräilylle, josta tietoisuus on vasta leviämässä suuren yleisön tietoisuuteen.

Osakekirjan hintaan eniten vaikuttavia tekijöitä ovat liikkeellelaskuvuosi, osakekirjan ulkoasu / suosittu keräilyteema, tunnettujen osakekirjojen määrä, merkitsijän tai allekirjoittajien nimet sekä osakekirjan kunto.

Liikkeellelaskuvuosi

1800-luvulla päivättyjä osakekirjoja tunnetaan kohtuullisen rajallisesti. Täysin uusina 1800-luvun kohteina löydetään yleensä paikallisia yhtiöitä esim. myllyjä tai meijereitä. Määrällisesti enemmän tunnetaan esimerkiksi Syväniemen Puuteollisuus Oy:n (1890) osakekirjoja. Karkeasti voisi sanoa, että alle 50 euron arvoisia osakekirjoja tähän ryhmään ei kuulu.

Osakekirjan ulkoasu / suosittu keräilyteema

Selkein jokaisen tunnistama “arvonkorottaja” on kuva. Jos kuva on tunnetun tekijän piirtämä ja/tai signeeraama, arvo nousee. Eliel Saarinen on piirtänyt 1920-luvulla mm. Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n osakekirjan samaan aikaan suunnittelemiensa setelien hengessä.

Kuvan lisäksi osakekirjan ulkoasu saattaa noudatella tiettyä tyylisuuntausta kuten jugend. Jugend-aika jatkui Suomessa 1920-luvun alkuun saakka, mutta esim. saksalaiselle keräilijälle jugend päättyy jo I maailmansotaan. Osakekirjan päiväys ratkaisee tässä tapauksessa osakekirjan tyylisuunnan ”aitouden”.

Ulkoasun koristeellisuus, vaikkapa kultaukset, vaikuttaa myös osakekirjan arvoon. Hyvä esimerkki on Suomen Kultasepät Oy (1903).

Suosittuja keräilyteemoja on useita. Tällä hetkellä eniten maksetaan osakekirjoista, jotka on päivätty luovutetussa Karjalassa, yhtiöistä jotka ovat olleet listattuina Helsingin Arvopaperipörssissä tai varustamoyhtiöiden osakekirjoista.

Ulkoasultaan hienojen tai suosittujen keräilyteemojen osakekirjojen hinnat liikkuvat 15 eurosta tuhansiin euroihin.

Tunnettujen osakekirjojen määrä

Harvoja suomalaisia osakekirjoja tunnetaan yli sata kappaletta. Tässä yhteydessä viittaan yhtiön osakekirjan johonkin variaatioon, en yhtiön kaikkiin osakekirjoihin. Tunnetuimmat yhtiöt, joiden yhtä variaatioita löytyy erittäin runsaasti, ovat Mancon (1985, 1989), Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki (SKOP, 1988) Kopolannimen Saha Oy (1905), Savon Sanomat Oy (1985) sekä Suomen Viestintäkehitys Oy (1988).

Koska suomalaisia osakekirjojakeräilijöitä on tällä hetkellä vain n. 50 henkilöä, jo 10 kappaleen kohdetta pidetään helposti “massakohteena”. Jokainen filatelisti voi miettiä, miten yleisenä pidetään postimerkkiä, jota tunnetaan 10 kappaletta. Hinnasta puhumattakaan.

Merkitsijän tai allekirjoittajien nimet

Nimikeräilily on Suomessa melkein tuntematonta. Maailmalla maksetaan korkeita hintoja tunnettujen liikemiesten tai poliitikkojen alkuperäisistä allekirjoituksista. Allekirjoituskeräilyssä on hyvin usein kyse kansallisten kohteiden keräilystä, joiden hintoihin ulkomaalaiset eivät vaikuta.

Suomessa tunnetuimmat nimikeräilykohteet ovat Urho Kaleva Kekkosen omistamat Rauma-Repola Oy:n tai Serlachiuksen osakekirjat, marsalkka Mannerheimin faximile allekirjoittamat Helsingin Osakepankin (1934) osakekirjat, tai merkitsemät / siirtoallekirjoittamat Kemi Aktiebolagetin (1918, 1919) osakekirjat. Aivan uutena kohteena markkinoille tuli keväällä 2009 kenraali Adolf Ehrnroothin omistamat sekä siirtoallekirjoittamat Suomen Trikoo Oy:n (1955) osakekirjat.

Kekkosen Rauma-Repolat maksavat yli 100 euroa ja Ehrnroothin Suomen Trikoo nousi huutokaupassa noin 60 euroon.

Osakekirjan kunto

Suomalaiset osakekirjat ovat melkein poikkeuksetta erittäin hyväkuntoisia. Suomea ei ole 1860-luvun jälkeen miehitetty niin, että vihollisjoukot olisivat polttaneet koko maan, kuten esim. Keski-Euroopassa on tapahtunut. Huonokuntoiset kohteet ovat yleensä olleet säilytettävänä vintillä tai kellarissa, jossa ne ovat vahingossa saaneet kosteutta tai hiiret ovat päässeet arvopaperin makuun.

Hyväkuntoisuus on Suomessa siis oletusarvo ja huono kunto vaikuttaa hintaan laskevasti.

Osakekirjojen hinta on siis monen ominaisuuden summa. Keräilykulttuurin kehittyminen ja keräilijämäärän kasvaminen nostanee hintoja lähitulevaisuudessa. Osakekirjoissa on useita kohteita, joita tunnetaan 10 – 20 kappaletta, hintatasolla 30 – 45 euroa.

Heinäkuussa 2009 julkistettiin Osakekirjakatalogiin 2009 kuuluva hinta- ja tunnettuusliite. Kyse on ensimmäisestä painetusta osakekirjahinnastosta, joka tulee päivittymään hyvinkin pian, kun Osakekirjakatalogi 2010 on valmis. Dokumentoitua hintatietoa on nyt keräilijän saatavilla.

Filatelisti-lehdelle 3.8.2009 Janne Pietikäinen

_________________________

Artikkelissa mainittuja osakekirjoja:

Posted on

2009/09 – Katsaus keräilykesään 2009 & uusia 1800-luvun kohteita

Osakekirjasyksy on käynnistynyt vilkkaana.

Eurooppalaisittain menneen kesän merkittävin osakekirjakeräilytapahtuma oli viimeinen Reichsbankschtzin huutokauppa kesäkuussa. Saksan valtion on nyt myynyt yli 30 000 000 osakekirjaa. Lisätietoja tästä osakekirja-aarteesta löydät www.osakekirja.fi:n artikkeliosastolta: ”Tarina Berliinistä”.

Suomessa mökeiltä palaaminen näkyy myös keräilymarkkinoilla. Eri yhdistysten huutokaupat ovat alkaneet elo-/syyskuussa, ja mm. Pohjois-Karjalan Numismaatikkojen lokakuun huutokaupassa osakekirjoja on suhteellisen mukavasti tarjolla.

Elokuussa pidettiin myös Suomen ensimmäinen International Bond and Share Societyn (www.scripophily.org) jäsentapaaminen. Iloisessa seurueessa keskusteltiin osakekirjamarkkinoiden tilanteesta Suomessa, katseltiin keräilykohteita ja käytiin kauppaakin. Olemisen keveyttä vauhditti herkullinen voileipäkakkutarjoilu ruokajuomineen.

Uusia 1800-luvun kohteita löytynyt

Myös täysin uusia 1800-luvun kohteita on löytynyt laatikoista. Nykyään 1800-luvun uusia kohteita löytyy enää harvemmin, joten löydöksien sisältö on ollut erittäin suuri yllätys.

Kohteet ovat Suomen Suurruhtinaskunnan obligaatioita, eli 1800-luvun suomella sanottuna palkintovelkaseteleitä. Obligaatiot ovat Aleksanteri II:n ajalta, vuosilta 1874, 1875 ja 1880.

Ensiksi mainittu on Suomen rautateiden rakentamiseksi otettu Preussin thaler-määräinen laina vuodelta 1874. Lainapaperi on ruotsin- ja saksankielinen. Lainan pääoman sekä korot on maksanut Suomen Pankista joko M A von Rothschild & Söhne Frankfurt am Mainissa tai Haller Söhne & Co Hampurissa. Lainan pääoma on käytetty rautateiden rakentamiseksi Turun, Tampereen sekä Hämeenlinnan välille. Näin tapahtuikin, ja rautatie valmistui Hämeenlinna – Tampere sekä Toijala – Turku -väleille vuonna 1876.

Kaksi jälkimmäistä lainawelkaseteliä on kuuluvat 1875/1880 vuoden seteliantoon lahjoitusmaiden lunastamiseksi. Laina-aika oli 39 vuotta ja korko 4,5 %.

Mitkä ihmeen lahjoitusmaat?

Ruotsi menetti loput Suomesta Venäjälle Suomen sodassa 1808–1809. Ns. Vanhan Suomen, eli Karjalan ja osia Kymenlaaksosta, Ruotsi oli menettänyt jo 1721 ja 1743. Näillä alueilla Venäjän keisari oli lahjoittanut ylhäisölle alueita mm. menestyksellisestä palveluksesta.

Lahjoitusmaat olivat täysin omistajiensa vallassa, ja omistaja määräsi maillaan mm. verotuksesta. Karkeasti voi sanoa, että mitä enemmän talonpoika ahkeroi ja sai tulosta, sen korkeampi oli verotus. Aikansa progressiivisuutta sekin.

1800-luvun loppupuoliskolle tultaessa lahjoitusmaiden tilannetta pidettiin yhteiskunnallisena ongelmana. Muualla maassa torpparilaitosta pystyttiin tukemaan, mutta lahjoitusmaa-alueilla ei. 1860-luvulla valtiopäivät päättivät ottaa valtiolainan, jolla lahjoitusmaat ostettiin ”donataareilta” eli tahoilta, joille Venäjän keisari oli maat lahjoittanut. Lahjoitusmaiden ostaminen Suomen valtiolle käynnistyi vuonna 1871 ja kesti 20 vuotta. Talonpojat saivat ostaa maan Suomen valtiolta 39 vuoden maksuajalla ja 5 % korolla. Talonpoikien laina-aika oli sama kuin valtionkin ottaman lainan.
Lähde: Pirkko ja Mauri Rastas, www.kolumbus.fi/rastas

Venäjän kieli

Lisämielenkiintoa lainavelkaseteleihin antaa venäjän kieli. Molempien paperien alareunassa on venäjäksi teksti ”Suomen Suurruhtinaskunnan obligaatio, 100 Suomen markkaa, donaatioiden lunastamiseksi kantaen 4,5 % korkoa”. Suomessa tunnetaan alle 10 osakekirja- tai velkakirjatyyppiä joissa on venäjänkielistä tekstiä.

Lainawelkasetelissä mainitaan, että ne kuuluvat liikkeellelaskuvuoden seteliantoon. Annettiinko ne suoraan donaatioiden haltijoille, jotka saivat maksunsa 39 vuoden aikana arvontamenetelmin? Kyllä vain. Takaisinmaksettavat lainawelkasetelit arvottiin ehtojen mukaan vuosittain.

Filatelisti-lehdelle 29.9.2009 Janne Pietikäinen

_________________________

Tässä artikkelissa mainitut linkit:
>> Pohjois-Karjalan Numismaatikot ry.
>> International Bond and Share Society – www.scripophily.org

Artikkelissa mainitut osakekirjat:

Posted on

2012/04 – Presidentinvaalien toisen kierroksen voittaja on…

”Tasavallan presidentinvaalien toisen kierroksen voittaja on Sauli Niinistö”

Näin totesi Yleisradion toimittaja helmikuussa tunteettomasti. JESS! kaikuivat huudot osakekirjakeräilijöiden vaalivalvojaisissa. Tunnelma oli käsin kosketeltavissa ja varmasti voitti tiiviydessään Niinistön viralliset vaalivalvojaiset. Mitä ihmettä on tapahtunut? Eihän keräilyn pitänyt olla poliittista?

Vastaus on täysin epäpoliittinen. Presidenttien allekirjoituksia kerääville Niinistön valinta tarjosi uusia kohteita ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1982, jolloin Koivisto valittiin. Ahtisaari ja Halonen ovat tarkoittaneet allekirjoituksia osake- ja velkakirjoissa keränneille lähes 20 vuoden kuivaa kautta, ja Haaviston valinta olisi tuonut ”kakkua” 6 vuotta lisää.

Entinen puolivallaton leskimies tehtaili allekirjoituksia Suomen valtion velkakirjoihin ja obligaatioihin toimiessaan valtiovarainministerinä 1996 – 1999. Suomen valtion tuotto-obligaatiot siirtyivät arvo-osuusjärjestelmässä liikkeellelaskettaviksi vuonna 1998.

Niinistön edeltäjiä

Osakekirjakeräilyssä tunnetaan muitakin presidenttien allekirjoittamia osake- ja velkakirjoja. Tietysti kyseiset herrat ja rouva ovat saattaneet olla myös osakkeenomistajina yrityksissä, mutta se on toinen juttu.

Vanhimmat tällä hetkellä tunnetut paperit ovat Relanderin tai Rytin allekirjoittamat osakekirjat. Ryti allekirjoitti Suomen Waltamerentakaisen kaupan osakekirjoja vuonna 1919 ennen siirtymistään lakimieheksi sekä politiikkaan.

Paasikivi toimi Kansallispankin pääjohtajana 1920-luvulla, ja hänen allekirjoittamistaan KOP:n osakkeista tunnetaan ainakin vuoden 1927 liikkeellelasku (kataloginumero 724).

Mannerheim puolestaan toimi Liittopankin sekä Helsingin Osakepankin hallituksen puheenjohtajana. HOP:n osakekirjan Mannerheim allekirjoitti vuonna 1934 (kataloginumero 522). Kyseisen liikkeellelaskun osakekirjat ovat ensimmäiset ns. dorseeratut osakekirjat. Dorseeraus tarkoittaa osakekirjojen litteramäärien erottelua värien avulla.

Koivisto toimi Paasion hallituksen valtiovarainministerinä vuosina 1966 – 1967. Tehtävässään hän allekirjoitti valtion velkakirjoja vuonna 1966. Koiviston allekirjoitti myös Sponsor Osakeyhtiön osakekirjoja toimiessaan Suomen Pankin pääjohtajana 1968 – 1982. Kyseisiä osakekirjoja ei juuri liiku markkinoilla.

Rajan Raha -lehdelle 23.4.2012 Janne Pietikäinen

_________________________

Artikkelissa mainitut osakekirjat:

Suomen valtion vuoden 1996 XV tuotto-obligaatio, allekirjoittajana Sauli Niinistö (kataloginumero 2956):

– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Suomen Waltamerentakaisen kaupan osakekirja 1919 (kataloginumero 5642):

– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Paasikivi:

– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Mannerheim:

– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Posted on

2009/11 – Pariisia keskellä Helsinkiä

Pariisia keskellä Helsinkiä – Hotel Restaurant AB:n osakekirja

Kädet ylös, tämä on pidätys! — Mutta sali olikin täysin tyhjä.

Helsinkiläinen hotelli Kämp avattiin vuonna 1887, ja sen sanottiin tuovan Helsinkiin ”pariisilaista tuulahdusta”. Hotellissa sijaitsivat Suomen ensimmäiset hissit, jotka venyttivät itseään hitaasti alhaalta ylös ja takaisin alas.

Kämpistä kehkeytyi Suomen poliittisen sekä kulttuurillisen eliitin koti. Sen ravintoiloissa perustettiin – tai lasillisten voimin ideoitiin – ainakin Kansallis-Osake-Pankki, Suomen Kansallisteatteri, Palovakuutusosakeyhtiö Pohjola, Päivälehti sekä Helsingin Sanomat.

Sibeliukselle, Gallen-Kallelalle ja Kajanukselle Kämp oli enemmän kuin koti. Se oli työhuone. Aino Sibelius soitti Kämpiin ja pyysi kysymään, milloin Janne tulee kotiin. Sibelius pyysi kertomaan vaimolleen, että hän on säveltäjä, ei ennustaja.

Kun Aino heitti hänet palattuaan ulos, lähti Janne Järvenpään rautatieasemalle ja kehitti päässä pyörivästä lausepätkästä ”Ja minä menen Kämppiin takaisin” Karelia-sarjan teeman.

Venäläistämisvuosina Kämpissä toimi vastarinnan keskus. Päivälehden perustajan, Eljas Erkon johtama Kagaali halusi järjestää Kämpissä kokoontumisen. Tsaarin poliisi sai kuitenkin tiedon kokoontumisesta, kuten myös Erkko sai tiedon poliisin suunnitelmista. Lopputuloksena kokous pidettiin toisaalla, ja poliisi ratsasi tyhjän kokoustilan Kämpissä. Heitä katselivat vain kasvot maalauksista.

Vuonna 1900 hotellin toimintaa pyörittämään perustettiin osakeyhtiö Hotel Restaurant Aktiebolag. Yhtiön omistivat Axel Gummeson, Lundbland sekä hotellin tontin omistanut Grönqvist. Myös yhtiön osakekirjat suunniteltiin takaraivossa ajatus Pariisista: eurooppalainen jugend näkyy eikä suomalainen kansallisromanttinen jugend. Vastaavanlainen voikukkatyylitelmä löytyy samalta aikakaudelta saksalaisesta Siemens & Halske AG:n osakekirjasta. Hotel Restaurant Ab:n nimi on kirjoitettu osakekirjaan ranskalaisittain. Osakekirja voisi aivan hyvin olla keskieurooppalaista suunnittelua.

Kansallis-Osake-Pankin pääjohtaja J. K. Paasikivi osti Kämpin pankille vuonna 1917. Pankkihan oli perustettu Kämpin Peilisalissa, ja samaisessa salissa pankin johtokunta kokoontui illallisille.

Hotelli lopetti toimintansa 1960-luvulla. Nykyään kiinteistön omistaa Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, ja Kämp-hotellissa voi jälleen tuntea hajuvettä, jota pariisilaisrouvat levittävät.

Osakekirjakatalogin 2009 mukaan yhtiön osakekirjan hinta on 200–300 euroa, ja osakekirjoja on markkinoilla liikenteessä 25 – 50 kappaletta.

Filatelisti-lehteen 1.11.2009 Janne Pietikäinen

Lähteenä on käytetty mm. Andreas Augustinin ja Laura Kolben teosta ”Hotel Kämp Helsinki. The Most Famous Hotels in the World”

_________________________

Artikkelissa mainitut osakekirjat:


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa (osakekirjakataloginumero 593).

Posted on

2010/02 – Filateliaa, numismatiikkaa, skripofiliaa vai muuta?

Filateliaa, numismatiikkaa, skripofiliaa vai jotain muuta?

Osakekirjakeräily eli skripofilia oli Suomessa pitkään nurkkakuntaista puuhaa, jota harrasti vain muutama yksinäinen keräilijäsusi. Harrastaminen tarkoitti käytännössä oman kokoelman kasvattamista, mutta ilman keräilyyn kuuluvaa yhteisöllisyyttä, tiedon vaihtamista tai keräilykulttuurin kehittämistä päivittäisen toiminnan kautta. 2000- luvulla suomalainen osakekirjakeräilymaailma alkoi kuitenkin kehittyä voimakkaasti.

Nyt tiedämme osakekirjoja keräileviä henkilöitä löytyvän mm. filatelisteista, numismaatikoista sekä taide- ja kotiseutukeräilijöistä. Laaja-alainen keräilijäkunta on todella hieno ilmiö, koska osakekirjoissa yhdistyvät monet keräilyalat: esim. osakekirjoissa olevien leimamerkkien tai signeerattujen kuvien ansiosta. Osakeyhtiöillä on myös keskeinen asema maamme talous- ja teollisuushistoriassa, joten yhtiöiden osakekirjat tarjoavat mielenkiintoisia tarttumakohtia myös historiasta kiinnostuneille.

Filatelian näkökulmasta tarkasteltuna leima- ja veromerkeillä varustettujen osakekirjojen lisäksi löytyy leimapaperille painettuja velkakirjoja, postimerkkikauppiaiden osakekirjoja sekä tunnettujen filatelistien omistamia osakekirjoja. Esimerkiksi Wasa Bomulls-Manufaktur Aktiebolagetin velkakirja vuodelta 1871 on painettu 12 kopeekan leimapaperille (ei osakekirjakatalogissa). Vanhin tunnettu ja yleisin leimamerkkejä sisältävä osakekirja on Torneå Ångsågs Aktiebolagetin osakekirja vuodelta 1867. 1800-luvulta olevat osakekirjat, joissa on leimamerkkejä, ovat harvinaisia.

Keräilyuutiset-lehdelle 6.2.2010 Janne Pietikäinen

_________________________

Artikkeliin liittyvät osakekirjat:

Vaasan Puuvilla Oy:n osakekirja leimamerkeillä (kataloginumero 4299):

– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Filatelist Oy:n osakekirja, jonka sisäsivulla siirto Agathon Fabergélle (kataloginumero 345):

– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Fennia-Post Osakeyhtiön osakekirja vuodelta 1920 (kataloginumero 342):

– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Kähertäjäin Kauppa Oy:n osakekirja on ainoita osakekirjoja, joissa on vuoden 1963 leimamerkkejä (kataloginumero 3285):

– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Posted on

2010/04 – Mitä osakekirja minulle kertoo?

Kansallis-Osake-Pankki ja Suomen Maanviljelijäin Kauppa

Kuvallinen osakekirja ei ole vain arkki tiedolla täytettyä paperia. Kuvat kertovat paljon enemmän kuin osakeyhtiölain edellyttämä teksti. Yhdistelemällä osakekirjan kuvaan muita tietoja, ymmärrys yrityksen omistajien tavoitteista höystyy entisestään.

Kansallis-Osake-Pankki, 1951

Yhtiön osakekirja oli koko pankin historian ajan samanlainen. Osakekirjan suunnittelija ei ole tiedossa.

KOP perustettiin 1889 kansallismielisen aatteen saattelemana. Pankki tuki ja puolusti Suomen kehittymistä. Aate näkyy osakekirjassa. Yläkuvassa Suomi-neito katsoo oikealle itään. Maisemana on havumetsää, josta pankin perustamisvuonna usea suomalainen sai leipänsä. Neidon voi myös katsoa vartioivan maataan, koska jalkojen juureen on kuvattu leijonakuviolla koristeltu kilpi.

Osakekirjan alakuvassa on kuvattuna rautatie. Vuonna 1889 rautatie oli Suomessa uusi keksintö ja edusti teknologista kehitystä, kuten nykyisin matkapuhelin. Nykyajan KOP:in osakekirjan suunnittelija piirtäisi varmaankin kauniin suomalaisen tytön hienoissa, mutta ei liian virallisissa vaatteissa, uusimman Nokian, ja tällä tytöllä olisi osakekirjassa selvästi nähtävissä, että hänellä on joku suora linja Brysseliin.

Kuvan (alla) osakekirjassa on allekirjoittajana erittäin tunnettu kokoomuspoliitikko Tuure Junnila. Osakekirjakataloginumero 5473.

Suomen Maanviljelijäin Kauppa, 1928

Tutummin SMK. Yhtiö oli listattuna Helsingin Arvopaperipörssissä vuosikymmenet, mutta yhtiön kurssikehitys oli vaatimaton. Samalla tavalla vaatimaton oli yhtiön osakekirja 1960-luvulta lähtien.

Sen sijaan vuoden 1927 osakekirjaan on kuvattu yhtiön nimi sekä paljon muutakin: Vasemmanpuoleisessa kuvassa on kuvattuna meri, purjelaiva ja Merkurius eli kaupankäynnin jumala. Oikeanpuoleisesta kuvasta löytyy erittäin tyypillinen hämäläinen peltomaisema. Suomen Maanviljelijäin Kauppa Oy oli perustettu 1898, ja sen kotipaikkana oli Tampere. Osakekirjakataloginumero 1718.

Valitettavasti 1928:aa vanhempia SMK:n osakekirjoja en ole koskaan nähnyt. Olisi mielenkiintoista nähdä, oliko vanhempien osakekirjojen kuvitus sama kuin tämän (kuva alla). Yhtiön toimitalo löytyy edelleen Tampereelta Hämeenkadun sekä Aleksanterinkadun kulmasta. Nykyisin siinä harjoittaa liiketoimiaan täysautomatisoitu Omena-hotelli.

Keräilyuutiset-lehdelle 29.3.2010 Janne Pietikäinen

_________________________

Artikkelissa mainitut osakekirjat:


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Posted on

2010/03 – Vanhat velkakirjat kertovat monta tarinaa

Vanhat velkakirjat kertovat monta tarinaa

Oman kokoelman rajaus on suunniteltava huolella. Keräysaiheen tulee olla itseä kiinnostava, joten suin päin ei kokoelmaa kannata rakentaa. Ei etenkään halpojen hintojen ohjaamana. Hyvä kokoelma on ennen kaikkea sijoitus, eikä sijoituksellista näkökulmaa saa vähätellä. Monen keräilijän haaveena onkin kerätä tänään jotakin tulevaisuudessa kiinnostavaa keräilyteemaa.

Yleisen kiinnostuksen kasvaessa osakekirjoihin myös osakekirjojen hinnat ovat nousseet. Suomalaista kuvallisista laivaosakekirjoista on maksettu huutokaupoissa jo yli 300 euroa kappaleelta. Yksi osakekirjakeräilyalue, jossa hinnat eivät ole nousseet, on Suomen valtion tai yritysten velkakirjat. Näitä ovat erilaiset obligaatiot, debentuurit, vaihtovelkakirjat ja joukkolainat.

Suomen valtion (vuoden 1917 jälkeen) obligaatioiden kerääjiä tiedetään Suomessa olevan vain muutama. Kohteita etenkin 1970–1990 -luvuilta on paljon tarjolla, ja hinnat alkavat n. 5 eurosta kappale. Harvinaisempien papereiden, vuosilta 1918–1937, hintahaarukka on hyvin leveä, voisi sanoa 40–150 euroa kappale.

Suomen Suurruhtinaskunnan (1850-luku –1917) liikkeelle laskemien velkakirjojen hinnat ovat huomattavasti korkeammat. Velkakirjaan painetun kielen ja lainan käyttötarkoituksesta riippuen paperin hinta voi olla 150–1900 euroa. Kalleimpia ovat ne velkakirjat, joissa lainan käyttökohteena on ollut rautateiden rakentaminen tai kielenä on edes osittain venäjä. Kaikki rautateihin liittyvät paperit ovat ns. yleismaailmallisia keräilykohteita.

Ennen 1960-lukua Suomen valtion lainojen käyttökohteet saatettiin myös mainita velkakirjassa. Viimeisin, jossa on maininta käyttötarkoituksesta, on veronpalautusobligaatiolaina vuodelta 1978.

Suomen valtion lainat kertovat monta tarinaa Suomen ja suomalaisten historiasta, ja ovat siksi mielenkiintoinen keräilyalue. Erityistä huomiota velkakirjoissa kannattaa kiinnittää lainan käyttötarkoituksiin, päiväyksiin sekä allekirjoittajiin.

1.3.2010 Janne Pietikäinen

_________________________

Artikkelissa mainitut kohteet:

Vuoden 1918 torpparivapautuslain mukaisten maa-alueiden lunastamiseksi otettu Suomen valtion laina. Takaisinmaksuerät arvottiin. Osakekirjakataloginumero 5414:

– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Suomen valtion olympialaina vuodelta 1938. Obligaatiovaroilla oli tarkoitus rahoittaa vuoden 1940 olympialaiset Helsingissä. Varat menivät muihin tarkoituksiin. Velkakirjoja keräävät tänä päivänä etenkin olympia-aiheen kerääjät. Osakekirjakataloginumero 2799:

– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Suomen valtion obligaatio, jota kansa kutsui ”kultareunaiseksi”. Muista lainoista poiketen lainaehdoissa oli maininta, että obligaation arvo on sidottu indeksiin. Sodan jälkeisinä vuosina, inflaation laukatessa, raha menetti arvoaan, mutta kultareunaisen arvo muuttui inflaation myötä. Osakekirjakataloginumero 5416:

– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Suomen valtion obligaatio vuodelta 1960. Obligaation käyttötarkoituksena oli teiden korjaaminen. Korjatut tiet on lueteltu obligaation kääntöpuolella. Osakekirjakataloginumero 2961:

– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Suomen valtion obligaatio vuodelta 1966. Allekirjoittajana on Mauno Koivisto. Osakekirjoissa Mauno Koiviston allekirjoitus on myös Sponsor Oy:n osakekirjassa vuodelta 1968. Presidenttien allekirjoitukset tai omistamat osakekirjat ovat yksi erittäin suosittu keräilyalue. Osakekirjakataloginumero 2986:

– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Posted on

2010/08 – Palanen suomalaista merenkulkuhistoriaa

Palanen suomalaista merenkulkuhistoriaa: Suomen Valtamerentakainen Kauppa Oy

Suomen Valtamerentakainen Kauppa Oy (nimi otettiin käyttöön 1919) perustettiin 16. joulukuuta 1918 Kontro & Kuosmasen ja Suomen Kahvituonti Oy:n yhdistyessä. Yhtiön toiminta oli kansainvälistä, ja sillä oli toimintaa mm. Glasgow’ssa, Rio de Janeirossa ja Buenos Airesissa.

Yhtiö omisti useita aluksia; esimerkiksi höyryalukset Garryvale, Rigel ja Suomen Neito sekä purjealukset Ira ja Sylfid. Alukset liikennöivät Suomen satamien sekä Etelä-Amerikan itärannikon väliä.

Yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtajana toimi Juho Kusti Paasikivi vuosina 1919 – 1921 ja hallintoneuvoston jäsenenä olivat mm. suurliikemies Juho Hallenberg sekä kauppaneuvos Alfr. Björklund, joka oli mm. Kuopiossa Gust. Raninin palveluksessa aikoinaan toiminut itseoppinut liikemies.

Vuonna 1928 yhtiö joutui suuriin taloudellisiin vaikeuksiin, ja yhtiön toiminnasta myytiin kannattavat osat Juho Kuosmaselle. Hän jatkoi Suomen Valtamerentakaisen Kaupan toimintaa uudessa Valtameri Osakeyhtiössä.

Valtameri Osakeyhtiö keskittyi tekniseen tukkukauppaan aina 1980-luvun puoliväliin saakka. Tuolloin yhtiön strategia muuttui rajusti ja toimialaksi valittiin terästukkutoiminta sekä sijoitustoiminta. Terästukkutoimintaa harjoitettiin osakkuusyhtiö Asvan kautta aina vuoteen 1999 saakka, jolloin Valtameri Oy fuusioitiin Rautaruukkiin. Valtameren kantaosakkeet noteerattiin Helsingin Pörssin meklarilistalla ja etuosakkeet OTC-listalla vuodesta 1986 lähtien.

Suomen Valtamerentakaisen Kauppa Oy:n osakekirja symboloi tyylikkäästi yhtiön harjoittamaa toimintaa: merimies viittaa merenkulkuun ja caduceus (roomalaisten kaupan pääjumalan Mercuriuksen sauva) viittaa kaupankäyntiin.

Osakekirjan paperi on Tervakosken käsintehtyä paperia, josta viittauksena hirvenpäinen vesileima.

Osakekirjan merkitsijänä on ollut kauppaneuvos Alfr. Björklund, joka syntyi Kokkolassa ja toimi pääsääntöisesti läntisessä Suomessa rakentaen oman kaupallisen imperiuminsa. Hän kuoli vuonna 1922.

Osakekirjan ovat omakätisesti allekirjoittaneet mm. Juho Kuosmanen sekä Risto Ryti. Kuosmanen osti myöhemmin yhtiön kannattavat liiketoiminnot ja perusti Valtameri Oy:n (1928). Risto Ryti taas toimi yhtiön johtajana vuosina 1919 – 1920, jonka jälkeen hän keskittyi poliittiseen uraansa.

15.8.2010 Janne Pietikäinen

_________________________

Tässä artikkelissa käytetyt lähteet:
>> Suomen kauppalaivastotietokanta
>> Suomen Laivahistoriallinen Yhdistys ry
>> Biografiakeskus
>> Kansallispankin OTC-yhtiöt 1990 -kirja

Artikkelissa mainitut osakekirjat:


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Posted on

2010/04 – ”Onko teillä niitä kauniita laivaosakkeita?”

Onko teillä niitä kauniita laivaosakkeita?

Uuden keräilykohteen syntymiseen liittyy kermankuorinta. Osakekirjakeräilyssä sitä ovat harrastaneet ulkomaalaiset kuoriessaan hienot suomalaiset paperit markkinoilta. Nyt rintamaan ovat menestyksellisesti liittyneet myös suomalaiset. Tuntuu, että laivaosakkeet ovat nyt rasvaista kuohukermaa ja muu on kurria.

”Mikään muu ei kelpaa, pitää olla vain niitä kauniita laivaosakkeita” tuskaili joku aika sitten eräs kauppias. ”Ihan sama mitä muuta ja miten halvalla tarjoat, mutta vain kauniita laivapapereita ostetaan”. Katselin huvittuneena kollegan tuskaa sisäfilettä haluavista asiakkaista, kun tarjolla oli ”vain” kypsyttämisaikaa tarvitsevaa kulmapaistia. Mietin, että näinkö hätäistä tämä osakekirjakeräily on? Taloudessa on puhuttu syklien nopeutumisesta. Pitääkö kokoelmakin saada nyt valmiiksi kahdessa kvartaalissa ja vain fileestä?

Kirjoitan tätä artikkelia junassa matkalla Hampurista Berliiniin. Hampurissa oli huutokauppa, jossa myynnissä oli myös kaksi suomalaista laivaosakekirjaa. Hienoja papereita ja hinnat nousivat hienosti. Lähtöhinnat olivat 120 – 200 euroa ja ne huudettiin lopulta 480 euroa kappaleelta. Kun hintaan lisätään huutokauppakamarin palkkiot, päästään melkein 600 euroon kappale. Onko hinta kova? Minusta ei. Komeita laivaosakekirjoja ei Suomessa ole kymmeniä. Ne joita on liikkeellä enemmän, kuten Suomen Höyrylaiva, Uudenkaupungin Valtamerilaiva tai Uudenkaupungin Laivaosakeyhtiö, saavuttavat 100 – 300 euron hinnan. Nyt huudettuja papereita ei tällä hetkellä ole kymmentä kappaletta enempää liikkeellä. Paljonko maksaa postimerkki, jota tunnetaan kymmenen kappaletta?

Olen miettinyt, mitä laivaosakkeiden tilanne kuvastaa? Onko markkinoilla ”häiriötilanne” vai onko kyse siitä, että muutama kokoelmaa keräävä ovat samanaikaisesti markkinoilla? Onko sekin markkinahäiriö ja parasta olisi rauhallinen hintakehitys ylöspäin?

Samankaltainen tilanne on muillakin aloilla. Keskustelin asiasta huutokaupan meklarin, Michael Weingartenin, kanssa ja hän kertoi, että monessa maassa tuskaillaan ajoittain, kun jostakin aihelajista tulee ”in”. Kukaan ei ikinä osaa ennakoida ensi vuoden ”in”-aluetta. Tärkeää on se, että keräilijöille on tarjolla tietoa, kuinka monta osakekirjaa eri yhtiöistä tunnetaan ja mihin hintoihin kohteella on käyty kauppaa. Tämän tiedon valossa jokainen keräilijä tekee päätöksenä. Kerroin Weingartenille Suomesta tulleesta viestistä, ettei osakekirjakatalogilla ole merkitystä, kun keräilijöitä on kuitenkin vain vähän. Hän pyöritteli silmiään ja hymyillen totesi, että suomalaisilla osakekirjoilla ei ole osakekirjakatalogista johtuen tapahtunut hintojen rajua laskua ja esim. ranskalaiset paperit tulevat helposti ”silmille” pörssitermiä käyttääkseni.

Suomessa negatiivisesta hintakehityksestä tulee minulle mieleen vain F. Sergejeffin Olut-tehdas Oy. Sen ensimmäinen paperi myytiin 3100 eurolla. Seuraava, erilainen, ei mennyt kaupaksi parissa huutokaupassa edes 1500 eurolla markkinoiden ihmetellessä mitä oli tapahtunut. Syykin selvisi: tunnettu suomalaiskeräilijä oli myynyt kyseistä paperia tiskin alta venäläiselle kauppiaalle, jolloin markkinat menivät tukkoon. Sanotaan että kateus vie kalatkin järvestä. Samalla lailla ahneus pilaa hyvänkin keräilyharrastuksen. Ahneudelle on tilaa vasta kun hinnat nousevat tarpeeksi. Aika näyttää, miten laivapaperien hintakehityksen käy.

12.3.2010 Janne Pietikäinen

_________________________

Artikkelissa mainitut osakekirjat:


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa (F. Sergejeffin Oluttehdas Osakeyhtiö).

Posted on

2012/02 – Saarinen – Kansanvaltuuskunta – Hannes Laurila

Saarinen – Kansanvaltuuskunta – Hannes Laurila

Sanotaan, että kopiointi on imartelun suurin muoto. Tänä päivänä puhutaan paljon kopioinnista, kopioista ja alkuperäistuotteen suojasta. Kyse ei enää ole imartelusta vaan varastamisesta, ja joskus jopa henkilön identiteetin tai saavutuksien luvattomasta omimisesta. Entäpä mistä on kysymys arvostetun kuvahahmon ”lainaamisessa”?

Saarinen – 1909

Eliel Saarinen suunnitteli Suomen vuoden 1909 setelit. Seteleiden innoitus on selkeästi tuolloin valloillaan olleesta, uutta synnyttävästä taidesuuntauksesta, jugendista. Tai jos lukija on kallellaan Ranskaan, tunnetaan tyyliksi ”art nouveau”.

Siinä missä Saarisen 500 markan sepät pitävät paussia poseeratessaan taiteilijalle, näkyvät ne nykyisin televisiossa ”kivimiehinä” valaessaan kanssamatkustajiin uskoa valtiollisen rautatieyhtiön palvelun laadusta. Kopiointia? Ei toki. Saarinen suunnitteli myös Helsingin Rautatieaseman, josta kivimiesten resiina ottaa startin.

Kansanvaltuuskunta – 1918

Yrittäessäni hankkia tähän juttuun Saarisen vuoden 1909 500 markan seteliä törmäsin lauseeseen ”Kansanvaltuuskuntana löytyy”. Siis mitä, oli ensimmäinen ajatukseni. Selviteltyäni aikani vuoden 1918 tapahtumia jäin miettimään, millä termillä Kansanvaltuuskunnan seteliä pitäisi kutsua. Kokeilin kepillä jäätä, ja kysyin arvostetulta numismaatikolta, mitä mieltä hän on näistä Kansanvaltuuskunnan painamista kopioista. HUPS!

Tunsin olevani aivan kerettiläinen puhuessani kopioista, mutta aivan yksiselitteinen Kansanvaltuuskunnan setelien nimike ei tunnu olevan. Ymmärsin myös, että valtuuskunnan seteleissä tulee vahva tunneside Suomen vuoden 1918 tapahtumiin. Oliko kyse kapinasta, luokkasodasta, sisällissodasta vai vapaussodasta. Mieleeni juolahtivat mummoni sanat: ”se oli veljessota”. Niin, minunkin suvussani veljet tappelivat toisiaan vastaan.

Hannes Laurila – 1920

Suomen Kutomo- ja Neulomo Oy:n perusti Hannes Laurila vuonna 1920, osakepääoma oli 150 000 markkaa jakautuen 150 tuhannen markan osakkeeseen. Vuonna 1923 osakepääomaa korotettiin 225 000 markkaan, jakautuen 225 osakkeeseen. Yhtiö toimi Tampereella osoitteessa Pyhäjärvenkatu 1. Osakekirjoihinsa yhtiö päätti ”lainata”, tai sai luvan lainata, Saarisen 500 markan setelin kuvamaailmaa. Yhdennäköisyys on niin selvä, että sattumaksi asiaa on vaikea sanoa: oman onnensa sepät on poistettu, mutta tilalle on tuotu kutova hämähäkki. Paljon sopivampi neulomolle.

Yhtiön nimi muutettiin vuonna 1923 Laurilan Kutomo Oy:ksi. Suomen Trikoo Oy hankki yhtiön osakekannan 28.11.1935 ja maksoi 225 osakkeesta yhteensä 800 000 markkaa eli noin 3 555,56 markkaa kappaleelta.

Suomen Kutomo- ja Neulomo Oy:n osakekirjat sekä niiden yhteys Saarisen seteleihin olisi jäänyt historiaan ilman fiksua kesätyöntekijää. 2000-luvun alkupuolella Suomen Trikoo Oy:n arkisto päätettiin tuhota. Arkistosta heitettiin vanhat paperit tuhottavaksi ja mukana oli mm. yhtiön ostamien yhtiöiden osakekirjoja. Eräs tuhoamista suorittaneista kesätyöntekijöistä toimi ohjeiden mukaan, mutta vuoron päätyttyä hän otti roskiksesta talteen joitakin osakekirjoista. Löytyyköhän Kansanvaltuuskunnan seteleitä vielä piiloista?

Rajan Raha -lehdelle 15.2.2012 Janne Pietikäinen

_________________________

Artikkelissa mainitut osakekirjat ja muut kuvat:


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.
– Suomen Trikoo Oy Osakekirja.fi:n katalogissa.

Posted on

2012/01 – Kansallis – Evli, 100 36. Sama.

Kansallis – Evli, 100 36. Sama.

Alkanut vuosi on Helsingin Arvopaperipörssin 100-vuotisjuhlavuosi. Ensimmäinen pörssi-istunto pidettiin 7.10.1912. Noteerattuja yhtiöitä oli tuolloin 23 kappaletta, ja vuoden 1912 puolella tuli mukaan vielä 10 yhtiötä lisää. Yksi mukaan tulleista oli Triton Merivakuutusosakeyhtiö, jonka osakekirja vuodelta 1912 on mukana Osakekirjahuutokauppa 5:ssä kohdenumerolla 7.

Huutokauppaa tekniikan avulla jo vuodesta 1935

Vuonna 1935 alkoi pörssin ensimmäinen automatisointi, kun julkihuudossa otettiin käyttöön L M Ericssonin kaupankäyntijärjestelmä. Menetelmä oli yksinkertainen: puheenjohtaja ilmoitti noteerattavan paperin – vaikkapa ”Fennia” – ja meklarit tekivät numeronäppäimiä painamalla tarjouksia. Toivon mukaan syntyi korotuskilpailu, ja salin etuosassa olevalla väritaululla vilkkuivat numerot sekä värit tarjousten mukaan välittäjittäin. Jotta tarjousten teko ei olisi kestänyt liian kauan, puheenjohtaja nosti kätensä merkiksi tarjousten teon sulkeutumisesta. Kun osto- ja myyntitarjoukset kohtasivat, kello kilahti ja puheenjohtaja ilmoitti ostajan sekä myyjän, jonka jälkeen osapuolet sopivat kaupan kappalemäärän. Puheenjohtaja vahvisti kaupan kuuluttamalla välittäjien nimet (ostajan ensin), kappalemäärän sekä kauppahinnan. Tarvittaessa puheenjohtaja käynnisti saman paperin uudelleen noteeraamisen toteamalla ”sama”.

Kaikki tehdyt kaupat piti ”selvittää”, eli ostaja maksoi ja myyjä toimitti osakekirjat. Jotkut osakekirjat pyörivät kaupankäynnissä melkein 80 vuoden ajan. Ericssonin järjestelmä poistui käytöstä vasta 1990, ja samoihin aikoihin (vuonna 1992) alkoi siirtyminen arvo-osuusjärjestelmään, joka poisti paperiset osakekirjat kokonaan. Järjestelmä oli nyt automatisoitu ja paperiset osakekirjat poistettu.

Pörssinoteeratut yhtiöt – osakekirjakeräilyn aatelia?

Helsingin Arvopaperipörssissä noteerattujen yhtiöiden osakekirjoilla on arvostettu maine osakekirjakeräilijöiden joukossa. Monesti siksi, että kyseisiä osakekirjoja on markkinoilla sekä yhtiöistä on saatavilla tietoja. Koska osakesijoittajina on ollut monia tunnettuja henkilöitä, keräilijöiden kokoelmiin ovat siirtyneet mm. Urho Kekkosen Rauma-Repola, Mannerheimin Kemi tai Adolf Ehrnroothin Suomen Trikoo. Oma tarinansa liittyy myös Pörssitalon osakekirjoihin vuodelta 1916. Pörssitalon osakekirja edustaa suomalaisia jugend-kohteita tyylipuhtaimmillaan.

Yleensä pörssiyhtiöt vaihtoivat osakekirjansa uudempiin, kun esim. osakekirjaan liittyvät osinko- ja osakeliput loppuivat tai kun osake splitattiin, eli esim. yksi 100 markan nimellisarvoinen osake vaihdettiin viiteen 20 markan osakkeeseen. Osakkeen splittaus oli aika suosittua 1980-luvulla. Joskus osakekirjat vaihdettiin vain, jotta yhtiöt saivat osakerekisterinsä ajan tasalle vaikkapa nurkkauksen selvittämiseksi.

Muutamat yhtiöt, tunnetuimpina Talous-Osakekauppa, Kemi ja Leipurien Tukku, eivät kertaakaan vaihtaneet osakekirjojaan. Ne vaihtoivat osakkeisiin vain uuden talongin osinko- ja osakeantilippuineen. Kyseisten yhtiöiden vanhat osakekirjat pyörivät pörssikaupassa vielä 1980-luvulla. Vastaavasti ostaessaan Pohjolan A-osakkeita 1980-luvulla saattoi saada osakekirjan, joka oli kirjoitettu vuonna 1891. Ostit siis osakkeita, mutta samalla sijoitit keräilyosakkeisiin! Harmi, että vain muutama osakesäästäjä ymmärsi pyytää vanhat osakekirjansa takaisin, kun yhtiöt vaihtoivat osakekirjojaan. Arvo-osuusjärjestelmään vaihdetut osakekirjat piti nimittäin luovuttaa pankille, ja arvo-osuusjärjestelmää hoitavan Euroclearin ohjeen mukaisesti pankit sekä yritykset ovat pääsääntöisesti tuhonneet arvo-osuuksiksi vaihdetut osakekirjat 2000-luvulla.

Rajan Raha -lehdelle 17.1.2012 Janne Pietikäinen

_________________________

Artikkelissa mainitut osakekirjat:


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa (Rauma-Repola Oy).


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa (Kemi Osakeyhtiö).


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Posted on

2011/11 – Ensimmäinen, toinen, ja…

Ensimmäinen, toinen ja…

Osakekirjakeräilyssä syksyn 2011 teemana ovat olleet osakekirjahuutokaupat. Säännöllinen huutokauppatoiminta sekä uusien kohteiden tarjonta ovat piristäneet osakekirjamarkkinoita ja hinnat ovat jatkaneet tasaisesti nousuaan. Jotkut keräilijät ovat puhuneet jopa osakekirjakeräilyn “kulta-ajasta”. Suomalaisten osakekirjojen hinnat ovat edelleen kohtuullisia, kun suhteutetaan hinnat tunnettuihin kappalemääriin. Keräilijöiden lisääntyminen näkyy toivon mukaan rauhallisena kehityksenä myös jatkossa. “Hyvä kokoelma on hyvä sijoitus” -sääntö tulisi pitää mielessä myös näinä tuulisina sijoitusaikoina.

Boonen huutokauppa, Antwerpen 22.10.2011

Mario Boonen (www.booneshares.com) huutokaupassa oli tarjolla muutama suomalainen osakekirja. Hienoimman suorituksen tekivät tälläkin kertaa suomalaiset velkakirjat. Savon radan rakentamiseksi liikkeelle laskettu specimen velkakirja vuodelta 1888 (OK 6491) myytiin 1 800 eurolla ja puolustuslaina vuodelta 1939 (OK 6540) 240 eurolla.

Matthias Schmidtin huutokauppa, Würtzburg 5.11.2011

Matthiaksen huutokaupassa (www.hwph.de) tarjolla oli yksi suomalainen velkakirja vuodelta 1863 (OK 2800). Kyse on Riihimäen radan rakentamiseksi otetusta lainasta. Papereita tunnetaan n. 20 kappaletta ja vasarahinnaksi tuli 80 euroa.

Osakekirja.fi -huutokauppa 2, www.osakekirja.fi 28.8 – 18.9.2011

Tarjolla oli 184 kohdetta arpalipuista osakekirjoihin. Mukana oli myös kohtuullisen laaja erä virolaisia osakekirjoja. Kohteista myytiin 76 % ja kokonaisvaihto oli 4 241 euroa. Korkein vasarahinta nuijittiin Gamla Carleby Ångbränneri Aktiebolagetille vuodelta 1873 (OK 5641), 334 euroa.

Osakekirja.fi -huutokauppa 3, www.osakekirja.fi 9.10 – 30.10.2011

Tarjolla oli 70 suomalaista osakekirjaa ja kaikki kohteet myytiin. Kokonaisvaihto oli 4 055 euroa. Korkeimman vasarahinnan saavutti Uudenkaupungin Valtamerilaiva Osakeyhtiö vuodelta 1918 (OK 5145), 301 euroa.

Tulevat huutokaupat

Parhaillaan käynnissä on Osakekirja fi:n huutokauppa 4, www.osakekirja.fi (20.11 – 14.12.2011). Tarjolla on 80 todella hienoa ja myös uniikkia kohdetta. Yksittäisistä kohteista voisin mainita mm. kohteen 5 Munkholmenin tyylipuhtaan jugendosakekirjan vuodelta 1898 (OK 3421) ja kohteen 7, Maaseututeaatteri Osakeyhtiön osakekirjan Wiipurista (OK 6736), jonka omistajana on ollut Kallavesj laulun tekijä Aaro Jalkanen. Täydellinen huutokauppaluettelo julkaistaan tässä lehdessä.

Seuraava iso keskieurooppalainen huutokauppa pidetään 25.2.2012, kun Hanseatisches Sammlerkontor kokoaa skripofiilit Hampuriin. Ennakkotietojen mukaan tarjolla on myös suomalaisia osakekirjoja. Huutokaupan löydät netistä tammikuun aikana www.historische-wertpapiere.de.

Rajan Raha -lehdelle 16.11.2011 Janne Pietikäinen

_________________________

Tässä artikkelissa mainitut linkit:
>> Boone Shares
>> HWPH – Historisches Wertpapierhaus AG
>> Hanseatisches Sammlerkontor für Historische Wertpapiere

Artikkelissa mainitut osakekirjat:


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Posted on

2011/03 – Boone tulee, oletko valmis?

Boone tulee, oletko valmis?

Suomalaiset osakekirjat ovat näyttävästi esillä belgialaisen huutokauppakamarin, Boone Sharesin, huutokaupassa 26.3.2011 Antwerpenissä. Perinteisesti keskieurooppalaisissa osakekirjahuutokaupoissa on ollut tarjolla vain muutama suomalaiskohde. Nyt Boonella on tarjolla 15 erittäin näyttävää suomalaista osake- tai velkakirjaa 1860- ja 1980-luvun väliltä.

Vanhimmat kohteista ovat kaksi Suomen Suuriruhtinaskunnan velkakirjaa (Osakekirjakataloginumerot 6508 ja 6509), jotka on laskettu liikkeelle rautatien rakentamiseksi Riihimäeltä Pietariin. Lähtöhintana molemmilla kohteilla on 2 000 euroa. Uudempaa osakekirjatyyliä esittelee Marianna Falckin suunnittelema Ruohonjuuri Oy:n osakekirja (Osakekirjakataloginumero 1466). Sen lähtöhinta on 60 euroa.

”Suomen maantieteellinen sijainti sekä kielelliset erityispiirteet varmistivat pitkään suomalaisen osakekirjakeräilyn tuntemattomuuden kansainvälisille keräilijöille. Vasta viimeisten 2 – 3 vuoden aikana nämä esteet on ylitetty, ja keräilijät ympäri maailmaa ovat tutustuneet suomalaiseen taloushistoriaan osake- ja velkakirjojen kautta” toteaa Boone Sharesin toimitusjohtaja Mario Boone.

Tarjonta kasvaa, oletko valmis?

Suomessa osakekirjakeräilijöiden lukumäärä tuntuu jämähtäneen 50 henkilön paikkeille. Aktiivisia keräilijöitä on ehkä 10 – 20 henkilöä. Keräilijöiden määrää enemmän on kuitenkin kasvanut markkinoilla olevien kohteiden lukumäärä. Suomalaisten kätköistä on alkanut löytyä todella mielenkiintoisia kohteita, jotka ovat herättäneet kiinnostusta myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Perinteisesti keräilykohteita on vaivannut muna-kana -ongelma: keräilijät haluavat pitää kohteiden ostohinnat alhaisina, jolloin kanat eivät muni eli uusia kohteita ei löydy. Keräilyharrastus taas ei voi kukoistaa munien puuttuessa. Kun hinnat kohoavat, myyjät heräävät etsimään ja ilmoittamaan kiinnostavia kohteita. Uusien kohteiden löytymiseen tarvitaan aktiivisia kauppiaita.

Nousevat hinnat eivät ole olleet etenkään kauppaa käyvien keräilijöiden mieleen, koska aiempi osakekirjakeräilijän sääntö ”ostan kaksi – pidän yhden ja myyn toisen, jolla rahoitan vähintään itselle jäävän” ei pidä enää paikkaansa. Kehittyvässä markkinatilanteessa keräilijöiden ja kauppiaiden välisen symbioosin merkitys korostuu. Molempia tarvitaan kukoistavan keräilykulttuurin aikaansaamiseksi.

Tulevaisuus valmis?

On totta, että osakekirjojen hinnat ovat viime vuosina nousseet. Mutta ovatko ne nousseet liikaa? Muutamat keräilijät puhuvat jo kuplasta. Puhujat ovat juuri niitä keräilijöitä, jotka haluaisivat koko ajan ostaa kokoelmiinsa halpoja kohteita.

Minä en usko kokonaisuutena liikaa nousseisiin hintoihin. Yksittäiset hintapiikit ovat olleet todellakin yksittäisiä ja merkki siitä, että hyvistä kohteista ollaan valmiita maksamaan. Hinnat tullevat siis eriytymään entistä selkeämmin massa- ja harvinaisempien kohteiden osalta.

Vallitsevassa tilanteessa haluan painottaa, että keräilijät tarvitsevat oikeaa tietoa tiedossa olevien osakekirjojen määristä. Kukaan ei uskalla pistää päätään pölkylle, onko jotakin paperia 2 vai 20. Arvauksia voi tehdä, ja jokainen voi punnita vastauksia arvaajan mukaan. Jokainen meistä tietää, että pitkän ajan kuluessa kertynyt kokemus on tässäkin paras valtti.

Mario Boonella on selkeä näkemys suomalaisista osakekirjoista nyt, kun suomalaiset osakekirjat on huomattu kansainvälisissä keräilijäpiireissä: ”Olemme selkeästi nähneet vasta lähtölaukauksen suomalaisten osakekirjojen keräilyssä ja suomalaisten skripofilia-kohteiden hinnoissa on suuri nousupotentiaali. Suomalaiset kohteet ovat pääsääntöisesti kauniita ja tunnettujen kohteiden määrä on pieni. Lisäksi suomalaisia kohteita 1800-luvulta sekä 1900-luvun alusta löytyy suhteellisen harvoin ja löytyneet kohteet ovat usein normaalia parempikuntoisia, kauniita sekä harvinaisia.”

Boone Shares on yksi Euroopan tunnetuimmista osakekirjahuutokauppakamareista, joka järjestää vuosittain kaksi huutokauppaa: maaliskuussa ja syys-/lokakuussa. Yhtiöllä on myös oma verkkokauppa. Yhtiön perusti vuonna 1984 Mario Boonen isä Erik Boone. Lisätietoa: www.booneshares.com

Rajan Raha -lehdelle 4.3.2011 Janne Pietikäinen

_________________________

Tässä artikkelissa mainitut linkit:
>> Boone Shares

Artikkelissa mainitut osakekirjat:


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Posted on

2010/09 – ”I’ve to start with 1 300 euros”

”I’ve to start with 1 300 euros”

Sali kohahtaa – lähtöhinta on 600 euroa! Kilpailu kohteesta on käynnissä.

Kohde on Föreningsbanken i Finland vuodelta 1863 (Osakekirjakataloginumero 4402). Kyseisiä osakekirjoja tunnetaan 6–10 kappaletta ja vahtimestari pelasti ne polttotuomiolta Suomen Yhdyspankista 1900-luvun loppupuolella. Föreningsbanken i Finland oli yksi niistä 62 osakeyhtiömuotoisesta yhtiöstä, jotka perustettiin ennen vuoden 1864 osakeyhtiöasetusta. Huutokaupattavana oleva osakenumero 1951 oli nähty markkinoilla edellisen kerran vuonna 2005.

”And nobody more, 1 300 euros”, meklari toteaa ja nuija kopahtaa. Salissa koputetaan pöytiin.

Seuraavat kohteet: Torneå Ångsågs Aktiebolaget vuodelta 1867, lähtöhinta 200 euroa, vasarahinta 320 euroa. Ja Siitola Aktiebolaget vuodelta 1899, lähtöhinta 150 euroa, vasarahinta 360 euroa. Suomalaiset 1800-luvun kohteet tekivät hyvin kauppansa ja huutokauppayleisö rekisteröi Suomen markkinatilanteen.

Mario Boone järjestää vuosittain Antwerpenissä kaksi huutokauppaa. Keväthuutokauppa on yleensä maaliskuussa ja syyshuutokauppa syys-lokakuussa. Tämänvuotinen syyshuutokauppa pidettiin 18.9.

Huutokaupan jälkeinen illallinen

Suomalaiset keräilyosakekirjat tuntuvat kiinnostavan”, totesi keskieurooppalainen kauppias minulle. ”Kyllä vain, ja suomalaisetkin rakentavat kokoelmiaan kovaa vauhtia” vastasin. ”Kun hinnat ovat nousseet asianmukaisesti, niin uutta materiaalia tulee koko ajan markkinoille. Aiemmin alhaisilla hinnoilla myyjiä ei kiinnostanut edes näyttää kohteitaan, jolloin syntyi illuusio puuttuvista osakekirjoista” jatkoin.

”Niinpä niin, sama kuvio on toistunut useilla rakentuvilla markkinoilla. Ja nyt on entistä tärkeämpää että keräilijöillä on tiedot tunnetuista kappalemääristä, muuten he kulkevat sumussa eivätkä uskalla maksaa hyvistä kohteita”, hän vastasi. Olimme harvinaisen yksimielisiä.

Keskustelumme jatkui suomalaisen osakekirjamarkkinoiden ympärillä. Suomi tuntuu nyt kiinnostavan kovasti. Keskusteluun liittyi International Bond and Share Societyn (IBSS) johtoa ja keskustelumme siirtyi keräilijöihin.

Kerroin, että Suomi on yhdistysten ”luvattu maa” ja että yhteistyökumppanimme Pohjois-Karjalan Numismaatikot ry aloittaa monikanavaisen huutokauppatoiminnan Konseekin kanssa 40-vuotisjuhlahuutokaupassa lokakuussa 2010. Monikanavainen huutokauppa on maailmalla tuttu huutokauppakamareiden toiminnassa, mutta ei yhdistysten. Maantieteellisesti laaja-alaisessa maassa, jossa on vähän asukkaita, kumppanoituminen, asioiden yhdessä tekeminen, on elintärkeää. Tämä viesti näytti menevän läpi niin keskustelun kauppiaissa kuin keräilijöissä.

Seuraavat suomalaiset huutokaupassa

Lokakuun 9. päivänä pidetään huutokauppa Frankfurtissa. Järjestäjänä on Freunde. Kohteissa on hieno laivaosakekirja, Sydfinska Kust-Ångfartygs-Aktiebolaget, lähtöhinta 350 euroa.

Antwerpenin illallisella keskusteltiin kyseisestä kohteesta pitkään ja veikkailimme vasarahintaa. Huutokauppatuloksen voit käydä katsomassa www.fhw-online.de 13.10.2010 alkaen.

Rajan Raha -lehdelle 25.9.2010 Janne Pietikäinen

_________________________

Tässä artikkelissa mainitut linkit:
>> F.H.W. – Freunde Historischer Wertpapiere

Artikkelissa mainitut osakekirjat:


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.


– Kohde Osakekirja.fi:n katalogissa.

Posted on

Tarina Berliinistä

Vuosisadan osakekirja-aarre, ns. Reichsbankschatz

Berliinissä on 2000-luvulla järjestetty suuria huutokauppoja, joissa on myyty miljoonia saksalaisia vanhoja osakekirjoja. Myyjänä huutokaupoissa on toiminut Saksan valtio, joka myy natsi-Saksan keskuspankin (Reichsbank) pankkiholveihin jääneitä osakekirjoja massiivisina 10 000 kappaleen erinä.

Osakekirjat makasivat vuodesta 1945 vuoteen 1990 rautaesiriipun takana Itä-Berliinissä varastoituina. Saksassa vain muutamilla oli tietoa, missä nämä olivat, tai oliko niitä olemassa enää ollenkaan. Kaikkiaan osakekirjoja on n. 30 000 000 kappaletta ja osakekirjojen joukossa on koko määrään verrattuna pienehkö nippu suomalaisia osakekirjoja. Olemme käyneet Saksan valtion edustajien kanssa keskusteluja ko. suomalaisista osakekirjoista.

Reichsbank-aarteen synty

1940-luvulla natsit määräsivät, että pankkien tuli toimittaa fyysiset, asiakkaiden arvopaperisäilytyksissä olevat osakekirjat ns. osakkeiden säilytyspankkiin Berliiniin, Reichsbankiin. Kyseessä ei ollut juutalaiskysymys tai muu holokaustiin suoranaisesti liittyvä toimeenpide: sodan vaadittua yhä enemmän varoja Saksan valtio halusi yksinkertaisesti kontrolloida tehokkaammin valtion kaikkien yksityishenkilöiden omaisuutta ja ”pitää tätä silmällä kaiken varalta”.

Sodan loppuvaiheessa Kolmannen valtakunnan Reichsbankin pommisuojattujen holvien uskottiin kestävän vakavia pommituksia parhaiten. Koko natsi-Saksa painui maan alle.

Venäläiset ja liittoutuneet aloittivat Saksan maa-alan ”moukaroinnin” vuoden 1943 kieppeillä. Vuonna 1944 ja 1945 pommitettiin koko entinen Preussin Keisarikunnan alue (=pohjoisempi puoli Saksasta aina Ranskan rajalle asti) tuusannuuskaksi ja infernaalisia pommituksia toteutettiin aina kesälle 1945 asti. Liittoutuneet kävivät myös keskenään ”uhotaistelua” keskenäisestä herruudestaan ja tärkeä osa tässä oli näyttää mahtiaan pommittamalla Saksassa niin tuhoisasti kuin mahdollista. Vaikka kuuluisin ”uhopommitus” on Dresden, koki kaikkein eniten tuhoa kuitenkin Berliini. sitä koeteltiin ilmasta, tykistöllä, ja lopuksi päästettiin sen yli loputon joukko ryöstävää voitonsokeuttamaa sotilaskuntaa. Kesällä 1945 Berliinissä oli enää viitisen taloa pystyssä, eikä juuri ollenkaan elinkelpoisia olosuhteita. Kaupungin maan alle rakentunut labyrinttien ja bunkkerien saaristo oli myös vaurioitunut pahoin.

Osakekirjavarastoja sisältäneet holvit säästyivät kuitenkin pommituksilta ja joutuivat koskemattomina liittoutuneiden haltuun. Venäläiset saapuivat Berliiniin keväällä 1945, ja sodan jälkeen pankin pommisuojatut holvit jäivät venäläisten miehityssektorille eli tulevaan Itä-Berliiniin.

Tämä sai aikaan varastolle uusia käänteitä: yhdysvaltalaiset, ranskalaiset ja brittiläiset miehittäjät vaativat haltuunsa sitä osaa osakekirjoista, joiden omistajat olivat jääneet heidän miehitysvyöhykkeille (=Länsi-Saksaan ja Länsi-Berliiniin) – mutta venäläiset eivät suostuneet mihinkään sellaiseen järjestelyyn. Tämä kinastelu käytiin miehitysvaltojen kesken käytännössä heti kun liittoutuneet olivat saaneet ensimmäisen käsityksen Berliinin todellisesta tilasta, sorron kaappaamasta kaupungista, ja sairaat, vammautuneet ja ruumiit oli kuljetettu pois ja järjestetty edes alkeellinen vedenjakelu.

Suomalaiset osakekirjat Reichsbankschatzin joukossa olivat suurimmilta osiltaan saksalaisten omaisuutta, jotka olivat sijoittaneet suomalaisiin tai Suomessa toimiviin yrityksiin. Suomihan oli ollut liitossa Saksan kanssa, ja erilaisia kauppa- ja yksityissuhteita oli valtioiden välillä ollut runsaasti. Tämä oli poikinut myös runsaasti sijoituksia ja osakekirjoja.

Reichsbank-aarre sodan jälkeen

Kylmän sodan aikana osakekirjat olivat kuin valtavassa ”mitätöintiastiassa” sosialistisessa valtiossa, ja Itä-Saksan viranomaiset lajittelivat holveissa olevia osakekirjoja, joita oli valtava määrä – kymmeniä miljoonia. Itä-Saksassa kapitalistisella ”omistuspaperilla” ei ollut minkäänlaista arvoa, ja Länsi-Saksa oli mitätöinyt sen alueella olleiden yhtiöiden osakekirjat, koska katsoi että osakekirjat oli saarrettu vihollisen alueelle. Holvit eivät olleet kosteussuojattuja säilytyspaikkoja eivätkä osakekirjat olleet rakastavien keräilijöiden sydänkäpyinä, vaan lumppua nurkassa, ja osakekirjoja tuhoutuikin kosteuden myötä ja hämähäkit nakersivat papereiden reunoja satunnaisesti. Satunnaisesti myös Itä-Saksasta tuli, epävirallisia kanavia pitkin, Länsi-Saksaan myyntiin eriä Reichsbankissa olleita osakekirjoja, mutta säännöllistä kauppaa osakekirjoille ei saatu länsisaksalaisten poliitikkojen yrityksistä huolimatta.

Saksojen yhdistyessä 1990-luvulla osakekirjat ”löytyivät” Itä-Berliinistä ja Saksan valtio aloitti osakekirjojen läpikäynnin, kuntoluokittelun, luetteloinnin, ja keräilytarkoituksiin kelpaamattomien osakekirjojen tuhoamisen. Ne omistajat, jotka tiesivät pankkiholvissa olevan omistamiaan osakekirjoja saivat hakea paperinsa pois. Saksalaisissa osakekirjoissa ei pääsääntöisesti ole omistajien nimiä, vaan paperit ovat ns. haltijapapereita. 2000-luvulle tultaessa osakekirjojen luettelointi oli valmis, vanhat omistajat olivat hakeneet omansa pois, ja 30 000 000 osakekirjaa oli todettu myyntikelpoisiksi.

Reichsbank-aarre tänään

Viimeinen huutokauppa on pidetty ja kaikki saksalaiset osakekirjat on myyty. Ulkomaalaiset paperit odottavat vielä myyntiä.

Olemme toimittaneet Saksan viranomaisille heidän tarvitsemiaan dokumentteja suomalaisista osakekirjoista ja neuvotelleet huutokauppaa hoitavien henkilöiden kanssa suomalaisten osakekirjojen huutokauppaamisesta. Toivomme, että suomalaiset kohteet Reichsbank-aarteesta saadaan päivänvaloon ja keräilijoiden kokoelmiin mahdollisimman pian.

Janne Pietikäinen
(Artikkeli on kirjoitettu Osakekirja.fi -sivuille)