Turva Maakauppiaitten palovakuutusyhtiö

Not for sale

Tuotetunnus (SKU): 2098

Kuvaus

Vaasa 01.07.1942 5 osake(tta) 2500 FIM sidottu

Kauppiaiden keskinäinen vakuuttaja Turva ryhmittyi osakeyhtiöksi vuonna 1915. Sen edeltäjä oli aloittanut Vaasassa jo 1898. Yhtiön perustajina oli joukko maaseudulla toimivia kauppiaita, joilla oli vaikeuksia saada liikkeilleen kohtuuhintaisia vakuutuksia. Tuohon aikaan tulipalo oli yksi kauppiaiden suurimmista riskeistä, ja kauppiaat päätyivät oman palovakuutusyhtiön muodostamiseen.

Turva myytiin 1950 Tarmolle ja se laajentui jälleenvakuuttamiseen. Tarmo yhdistyi 1971 osaksi Sampoa, ja 1980-luvulla entinen Turva erikoistui kansainväliseen jälleenvakuuttamiseen. Yhtiö lakkasi vasta vuonna 2007 sulautumisessa Bothniaan.

Nykyisin toimiva Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva on aivan eri yhtiö ja sen taustalta löytyy ammattiyhdistyliike.

Nimihistoria:
31.12.2007 – sulautui Vakuutusosakeyhtiö Bothnia Internationaliin
16.03.1994 – Vakuutusosakeyhtiö ST International
22.07.1987 – Vakuutusosakeyhtiö Sampo International
10.12.1971 – Vakuutusosakeyhtiö Turva
09.04.1935 – Vakuutus Osakeyhtiö Turva
06.07.1915 – Maakauppiaitten Palovakuutus Osakeyhtiö Turva

Osakekirjan vinjettiä hallitsee jykevä kuusimetsästä kohoava kivilinnoitus. Ornamentissa kiemurtelee yhtiön niminauha ja sen nurkissa on kauppiaiden yhtiölle sopivasti caduceus-sauvat.

Huutokauppatuloksia: 18.09.2011 10 EUR.

Turva Maakauppiaitten palovakuutusyhtiö

Not for sale

Tuotetunnus (SKU): 2098

Kuvaus

Vaasa 01.07.1942 5 share(s) 2500 FIM restricted

”Fire insurance company Turva”.

A former insurance company Turva was established as limited liability form in 1915. Its predecessor started in 1898 in Vaasa. The company was founded by countryside merchants, and its main purpose was to insure rooms of merchants. At the end of the 19th century the largest threat of stores were fire, and insurance coverage was hard or expensive to get from other insurance companies.

Turva was sold in 1950 to Tarmo, which was another insurance company. Turva’s activity was expanded to reinsurance. Further, in 1971 Tarmo was merged into Sampo insurance company. In the 1980’s Sampo turned Turva into international reinsurance business and changed also its name (see name history below). The company was closed finally in 2007.

There operates a mutual insurance company called Turva in Finland also today, but that one is judicially different company. Word ”Turva” means safety or security in Finnish.

Nature of business: Insurance, reinsurance.

Name history:
31.12.2007 – merged into Vakuutusosakeyhtiö Bothnia International
16.03.1994 – Vakuutusosakeyhtiö ST International
22.07.1987 – Vakuutusosakeyhtiö Sampo International
10.12.1971 – Vakuutusosakeyhtiö Turva
09.04.1935 – Vakuutus Osakeyhtiö Turva
06.07.1915 – Maakauppiaitten Palovakuutus Osakeyhtiö Turva

The vignette of the certificate is very sturdy with its strong stony bastion. The ornament contains ribbon with company’s name in Finnish and in Swedish, and on the corners stands the caduceus (the wand of Mercury) referring to trade – fits well to the company of merchants.

Auction results: 18.09.2011 10 EUR.

Alternative keywords for searching:
palovakuutusyhtio, Vasa, Waasa, Wasa