Helsingin Paikallinen Radio Oy

Not for sale

Tuotetunnus (SKU): 5435

Kuvaus

Helsinki 24.06.1985 1 B osake(tta) 100 FIM sidottu specimen

Elävän Musiikin Yhdistys ELMUn vuonna 1985 perustama radioyhtiö oli aikansa radikaali kulttuuriteko. Valtioneuvosto päätti sallia kaupallisen radiotoiminnan Suomessa vasta 1980-luvulla. Ensimmäiset runsaat 30 toimilupaa myönnettiin tammikuussa 1985. Radio City aloitti lähetyksensä vappuaattona 1985, ja se oli järjestyksessä maan toinen kaupallinen radioasema (ensimmäisenä ehti Nivalan Radio Lakeus).

Yhtiö järjesti kaksi osakeantia, joihin myös yleisö pääsi osallistumaan. ELMUn lisäksi kanavayhtiön suurosakkaita olivat mm. WSOY ja Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta KY. 1990-luvun alun lama veti radioyhtiön talouden tiukalle, sillä mainosrahoitteisen kanavan tulot pienenivät merkittävästi. Vuonna 1994 osakkaaksi tuli monikansallinen mediakonserni SBS, joka hankki lopulta yhtiön enemmistön haltuunsa vuonna 1995.

Kanavan kuuluvuusalue kattoi aluksi vain pääkaupunkiseudun. Toimilupa oli haettava uudelleen kahden vuoden välein. Vuonna 1989 Radio City haki valtakunnallista radiolupaa, mutta sitä ei myönnetty. Vuonna 2006 kanavalle ei myönnetty toimilupaa enää edes Helsinkiin. Radiokanavalla ehti vuosien mittaan työskennellä useita tunnettuja kulttuurihenkilöitä Teppo Turkista Outi Poppiin ja Baba Lybeckistä General Njassaan. Radio Citystä ovat tuttuja myös politiikkaan päätyneet Pekka Sauri ja Klaus Bremer (Klaude Kopteri).

Yhtiö lakkasi toimiluvan päätyttyä vuoden 2006 lopussa. Radio City on jatkanut sen jälkeenkin internetissä ja myöhemmin myös radioaalloilla.

Helsingin Paikallinen Radio Oy

Not for sale

Tuotetunnus (SKU): 5435

Kuvaus

Helsinki 24.06.1985 1 B share(s) 100 FIM restricted specimen

”Regional Radio of Helsinki Ltd”.

A broadcasting publisher was established in 1985 by ELMU (Society of live music). Commercial broadcasting was allowed in Finland as late as the 1980’s, and this radio station was the second one. It was named as Radio City and it started in 1985. SBS came to shareholder in 1994 and bought the majority of the company next year.

In 2006 the company couldn’t get a licence any more, and the company was shut down in the end of 2006. After that Radio City has been available via Internet and also radio waves by different producers.

Nature of business: Commercial broadcasting.