Cultor Oy

Ei myytävänä

tuotetunnus (SKU) 229

Kuvaus

Helsinki 31.05.1990 1 I osake(tta) 12 FIM

Cultor Oy 1989-1999

Vuonna 1989 Suomen Sokeri Oy:n omistuspohjassa ja organisaatiossa tapahtui muutoksia. Yhtiön nimi muutettiin Cultor Oy:ksi, jonka suurimmaksi omistajaksi tuli ruotsalainen Procordia-konserni. Suomen Sokerin entisiä toimialoja yhtiöitettiin ja uusia yhtiöitä ostettiin. Cultorista tuli näiden yhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö.

Vuoden 1989 aikana Cultor-konserni sai seuraavan muodon. Cultorin sokeriryhmä käsitti Neson Oy:n ja uudelleen perustetun Suomen Sokeri Oy:n. Elintarvikeryhmään kuuluivat Vaasanmylly Oy, Kariniemi Oy, Joutsenolainen Oy ja Ylhäisten tehtaat Oy. Rehuryhmä piti sisällään Suomen Rehu Oy:n, Rehu Sampo Oy:n, Suomen Vilja Oy:n ja Rastex Oy:n. Ewos-ryhmä oli yhtä kuin ruotsalainen Ewos Ab. Biokemian ryhmässä oli kolme tulosyksikköä: Biotuotteet, Erikoismakeuttajat sekä Trading ja jakelu (farmaseuttiset tuotteet). Cultor-konsernin erillisyksiköt muodostuivat Kasten-Varastotekniikka Oy:stä, H ¿vik Stål A/S:stä ja LP-Varastokalusteet Oy:stä. Näiden yhtiöiden päätuotteet olivat varasto- ja arkistohyllyt, paternoster-hyllystöt ja varastointiautomatiikka. Edellä mainittujen järjestelyiden lisäksi vuonna 1989 Cultorin Tutkimuskeskus ja Teknillinen suunnittelu yhdistettiin Tekniseksi keskukseksi.

Maaliskuussa 1999 tanskalainen elintarvikejätti Danisco osti samalla alalla toimineen Cultorin 7,6 miljardilla markalla. Oston yhteydessä Danisco ilmoitti keskittyvänsä kolmelle ydinliiketoiminta-alueelle. Lokakuussa 1999 Danisco myi ydinliiketoimintoihin kuulumattoman Suomen Rehun 400 miljoonalla markalla valtion viljayhtiölle Avenalle ja Kemiralle. Maaliskuussa 2000 se myi kalarehuja valmistavan Ewoksen. Norjalainen Statkorn Holding maksoi maailman toiseksi suurimmasta lohenrehun valmistajasta 1,3 miljardia markkaa. Alkukesästä 2000 vanhan Cultorin osista Daniscolle oli jäänyt ainoastaan sokeriteollisuus, ruoka- ja rehuparanteet sekä puolikas entsyymien valmistaja Genencorista. Toukokuussa 2000 tiedotettiin, että Genencoria oltiin hakemassa Yhdysvalloissa arvopaperipörssin Nasdaq-listalle, mikä merkinnee sitä, että Daniscon omistus yhtiöstä pienenee.

Cultorin toimitusjohtajana oli vuodesta 1989 Danisco kauppaan saakka fil.lis. Björn Mattsson. Uudet tanskalaisisännät nimittivät Mattssonin varakonsernijohtajaksi, joka keskittyi yhdistämisen jälkeiseen integraatioon ja strategian koordinointiin. Mattsson ei siirtynyt Daniscon pääkonttoriin Kööpenhaminaan, vaan piti työpöytänsä Cultorin Espoon-konttorissa, josta jäi eläkkeelle 1.2.2001.

Marraskuussa 1999 Cultor Oyj:ksi nimensä aikaisemmin täydentänyt yhtiö muutti nimensä Danisco Finland Oy:ksi. Se ilmoitti toimialakseen elintarvike-, kemian-, elintarvikepakkaus- ja rehuparanneteollisuuden harjoittamisen sekä muun niihin liittyvän toiminnan Suomessa ja ulkomailla joko suoraan tai tytär- ja osakkuusyhteisöjä käyttäen. Yhtiö saattoi myös omistaa ja hallita kiinteistöjä sekä osakkeita ja muita arvopapereita. Danisco Finland Oy jakaantui 30.4.2001 kolmeen osaan.

Lähde: Elka, Cultorin arkisto, arkistoluettelon johdanto